digitalisaatio & sosiaaliala
MAHDOLLINEN YHTÄLÖ
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäpalveluiden seuranta ja arviointi (STePS 3.0) -hankkeen loppuseminaari pidettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kampuksella 4.10.2022. Osallistujina oli yli 300 sote-tiedonhallinnan uranuurtajaa, osaajaa ja tutkijaa, osa etänä ja osa paikan päällä. Hanke on toteutettu laajassa yhteistyössä ja siinä on kerätty mittavat aineistot, joita hyödynnetään aktiivisesti tutkimuksessa ja tiedonlähteenä käytännön työssä ja kehittämisessä. Loppuseminaarissa käytiin läpi valikoituja tuloksia teemoittain CAMM-viitekehystä hyödyntäen [1]. Tässä puheenvuorossa nostamme esiin sosiaalialan tuloksia ja näkökulmia. Tussitaikurit kuvittivat tilaisuuden antia. Digitalisaatioon liittyvä koulutus ja osaaminen Tiedonhallinnan kehitys ja digitalisaatio luovat alati uusiutuvia osaamistarpeita myös sosiaalialan ammattilaisille. Sosiaalihuollon organisaatioihin kohdistuneessa osatutkimuksessa [2] ilmeni, että organisaatiot tarjoavat melko kattavasti koulutusta työntekijöilleen, julkiset hieman muita enemmän. Toteutetuista koulutuksista yleisin oli asiakastietojärjestelmäkoulutus. Myös tietoturvaan ja -suojaan liittyvää koulutusta tarjottiin suurimmassa osassa organisaatioita. Jatkuvasti kehittyvät kyberuhat ja henkilötietojen käsittely yhä uusissa sähköisissä palveluissa ja tietojärjestelmissä herättävät kuitenkin pohtimaan, mikä olisi riittävä tavoitetaso koulutuksen tarjoamiselle. Tulisiko esimerkiksi kaikissa organisaatioissa järjestää vuosittain täydennyskoulutusta tietoturvaan ja -suojaan liittyen? Sosiaalialan ammattilaisia koskevassa osatutkimuksessa [3] ilmeni, että enemmistö arvioi itsensä kokeneiksi asiakastietojärjestelmien käyttäjiksi. Onkin selvää, että sähköisten asiakastietojärjestelmien käyttö on vakiintunut osaksi myös sosiaalialan työtä. Tietojärjestelmiä kuitenkin kehitetään ja uudistetaan parhaillaan, joten osaamistarpeet voivat jatkossa muuttua. Parhaimmillaan riittävä koulutus ehkäisee uusien järjestelmien käyttöönottoihin liittyviä riskejä. Kansalaisten näkökulmaa avaavissa tutkimuksissa [4,5,6] tuli esiin, että enemmistö aikuisväestöstä (85 %) arvioi internetin käytön osaamisensa olevan hyvällä tasolla ja jopa neljä viidestä (78 %) aikuisesta arvioi osaavansa tunnistaa tietoturvariskejä ja huijausyrityksiä internetissä. Internetin käytön osaaminen onkin tärkeä edellytys väestön sähköisten palveluiden käytölle. Kuitenkin on tärkeää muistaa, että aikuisväestöstä viidennes (19 %) koki tarvitsevansa opastusta sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalveluiden käyttöön. Digitaalisten välineiden käyttö ja laatu Sosiaalialan organisaatioista lähes kaikki julkisella sektorilla käyttivät vuonna 2020 sähköistä asiakastietojärjestelmää, mutta yksityisen ja kolmannen sektorin organisaatioista viidennes oli ilman [2]. Tulosta tulkitessa on syytä muistaa, että sosiaalialalla kolmannen sektorin merkitys on säilynyt vahvana siinä, missä terveydenhuollossa se on vähentynyt [7]. Sosiaalialalla toimii paljon järjestö- ja yhdistyspohjaisia toimijoita, joiden toiminta voi painottua vapaaehtoistyöhön, kuten ruoka-avun tarjoamiseen. Apua tarjotaan myös anonyymisti. Lisäksi yksityisellä sektorilla on paljon pieniä toimijoita, kuten ammatillisia perhekoteja. Nämä organisaatiot ovat merkittävä osa sosiaalihuollon kokonaisuutta, mutta niillä ei ole välttämättä resursseja tai koettua tarvetta hankkia sähköistä tietojärjestelmää. Sosiaalihuollossa käytössä olevien asiakastietojärjestelmien tuotemerkkien arvosanojen keskiarvot vaihtelivat kohtalaisesta hyvään [8]. Tietojärjestelmien tukea työlle arvioitiin eri näkökulmista ja kehittämisen paikkoja tunnistettiin useampia. Asiakkaan palvelukokonaisuuden koordinointi on keskeinen tehtävä etenkin julkisella sektorilla, jossa asiakkaan vastuutyöntekijän työnä on varmistaa palveluiden mielekäs kokonaisuus ja yhteentoimivuus palvelutarpeen arvioinnin sekä asiakassuunnitelman mukaisesti. Tietojärjestelmien tuki palvelukokonaisuuden hahmottamiselle ja koordinoinnille korostuu tilanteissa, joissa työntekijät vaihtuvat ja asiakkaalla on yhtä aikaa monia eri palveluita, joiden osalta ajantasainen tiedonkulku on tärkeässä osassa. Tätä taustaa vasten etenkin julkisen sektorin kohdalla voimme todeta tulosten osoittavan selkeän tietojärjestelmien kehittämistarpeen, sillä vain kolmasosa (34%) ammattilaisista arvioi tietojärjestelmän tukevan asiakkaan palvelukokonaisuuden koordinointia [9]. Rohkaisevaa on, että osa sosiaalialan ammattilaisista saa tietojärjestelmästä tukea työlle, mikä kertoo siitä, että myös sosiaalialalla on mahdollista toteuttaa tietojärjestelmiin käytännön työtä tukevia ratkaisuja. Valitettavasti niiden ammattilaisten osuus, jotka kokivat saavansa tietojärjestelmältä tukea määräaikojen, työtehtävien ja asiakkuuksien hallintaan jäi alle puoleen. Tulevaisuudessa tietojärjestelmiä olisi tärkeää kehittää tukemaan sosiaalihuollon työtehtävien ja määräaikojen seurantaa ja asiakkuuksien hallintaa paremmin, jotta ne tukisivat ammattilaisia suuren työkuorman hallinnassa keventäen muistitaakkaa. Tiedonvaihto ja yhteistyölle saatava tuki Parhaimmillaan tiedonhallinta ja tietojärjestelmät tukevat ammattilaisten ja organisaatioiden välistä tiedonvaihtoa ja toimivat viestintäkanavina myös asiakkaiden suuntaan. Sujuva tiedonvaihto puolestaan tarjoaa otolliset olosuhteet laadukkaalle ja vaikuttavalle työlle. Yhteistyön tukea ei välttämättä mielletä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmien perustehtäväksi. Tietojärjestelmät liittyvät kuitenkin olennaisesti tiedonkulkuun ja parhaimmillaan tietojärjestelmä voi tukea tiedon tasapuolista, sujuvaa ja ajantasaista saatavuutta sekä eri yhteistyötahojen, että ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Kanta-palveluita ei vielä juurikaan käytetä asiakasta koskevan tiedonhaun lähteenä sosiaalialalla [3]. Tämä kuvastaa sitä, että Kanta-palveluihin siirtyminen on sosiaalihuollossa vielä kesken. Sähköpostia käytetään asiakastietojen haussa yhä huolestuttavan paljon [3], mikä muodostaa riskin tietoturvalle ja -suojalle. Tuloksista ilmenee myös, ettei sosiaalihuollossa ole vielä löydetty riittävästi korvaavia vaihtoehtoja, jotka tekisivät paperilla ja faksilla tapahtuvan tiedonvaihdon tarpeettomaksi. [3] Toivottavasti tulevaisuudessa Kantapalveluiden käyttöönotto tuo parannuksia turvalliseen ja tehokkaaseen tiedonvaihtoon. Enemmistöllä (n. 70 %) sosiaalihuollon organisaatioista ei ollut vuonna 2020 lainkaan tiedonsiirtoa muista tietojärjestelmistä omaan järjestelmään tai omasta tietojärjestelmästä toiseen järjestelmään [2]. Tästä voidaan päätellä, etteivät sosiaalihuollon sähköisen tiedonsiirron edellytykset ole vielä optimaalisella tasolla. Sosiaalihuollon julkisen sektorin työntekijöillä on kuitenkin melko hyvin järjestetty pääsy työn kannalta tarvittaviin tietoihin muiden tahojen tietojärjestelmiin kirjautumalla [2]. Tulevaisuudessa voisi olla syytä kehittää tietojärjestelmään integroituja ratkaisuja myös näissä tilanteissa, jotta vähennetään työntekijöiden tarvetta kirjautua lukuisiin järjestelmiin. Organisaation sisäisen sosiaalialan ammattilaisten välisen tiedonvaihdon koki hyväksi noin puolet vastaajista [8]. Tulokset olivat hieman parempia yksityisellä sektorilla. Nykyiset asiakastietojärjestelmät tarjoavat harvoin tukea monialaiselle ja sosiaali- ja terveydenhuollon väliselle yhteistyölle, vaikka verkostojen kanssa tehtävä moniammatillinen yhteistyö on sosiaalihuollossa tärkeää ja sen merkitys kasvaa entisestään sote-uudistuksessa. Asia tulisi huomioida järjestelmien kehittämistyössä. Ammattilaisista ainoastaan 17 prosenttia koki järjestelmän tukevan yhteistyötä asiakkaan kanssa. [8] Tässä myös on kehittämisen paikka. Miten tästä eteenpäin? STePS 3.0 -hankkeessa arvioitiin etenkin vuonna 2014 julkaistun Sote-tieto hyötykäyttöön -strategian [10] tavoitteiden saavuttamista. Monessa asiassa on edistystä tapahtunut, mutta kaikkia strategian tavoitteita ei ole saavutettu. Strategiassa määritellyt tavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia ja niiden tavoittelua kannattaa jatkaa organisaatioissa sekä sähköisiä palveluita ja tietojärjestelmiä tuottavissa yrityksissä [11]. Myös sosiaali- ja terveysministeriöstä on todettu, että sosiaalihuollon tiedonhallinnan lainsäädännöllisiin edellytyksiin tulee panostaa. Hyvinvointialueille siirryttäessä huomiota tulisi kiinnittää erityisesti ammattilaisten tiedonvaihdon tapoihin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon väliseen tiedonvaihtoon sujuvan yhteistyön ja saumattomien palvelupolkujen mahdollistamiseksi. Tietojärjestelmien roolia eri toimijoiden väliselle yhteistyölle on hyvä pohtia myös jatkossa. Etenkin asiakkaiden ja ammattilaisten välisen viestinnän osalta olisi hyvä selvittää, mitkä ratkaisut tukevat tietoturvallista, ajantasaista ja sujuvaa tiedonkulkua. Parhaimmillaan sujuva tiedonkulku ja viestintämahdollisuudet vähentävät palveluiden kuormitusta, kun asiat on mahdollista selvittää ja hoitaa ketterästi. Digitalisaation tutkimusta on tärkeää jatkaa tulevaisuudessakin ja toivottavasti tässä hankkeessa muodostunutta osaamista ja välineitä voidaan hyödyntää myös tulevassa tutkimuksessa. Parhaimmillaan digitalisaation systemaattinen tutkimus mahdollistaa kokonaiskuvan luomisen kansallisen tilanteen kehittymisestä. Yksittäiset organisaatiot voivat myös verrata omaa tilannettaan muihin sekä saada virikkeitä omaan digikehittämiseen, jolloin syntyy myönteinen kehä tiedontuottajien ja -hyödyntäjien välille. Kehän rakentamisen eteen on tehty monipuolista viestintätyötä aina tietojärjestelmätoimittajille järjestetyistä webinaareista tähän jopa yli 300 ihmistä tavoittaneeseen hybridi-seminaariin. Kiitos kaikille osallistujille! Kirjoittajat: Samuel Salovaara, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto Maiju Kyytsönen, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tuulikki Vehko, tutkimuspäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lähteet
Tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantui vuoden 2021 aikana 3 862 henkilöä. [1] Nopeasti laskienhan tämä tarkoittaa noin kymmentä loukkaantunutta päivittäin. Kuvittele mielessäsi tilanne, että joutuisit itse yllättäen tieliikenneonnettomuuden osapuoleksi. Molempiin jalkoihisi tulee vaurioita. Onnettomuudessa ei tule henkilöuhreja, mutta syntyy tarve ensiapupalveluille, terveydenhuollolle, yhteistyölle vakuutusyhtiön kanssa ja sairausloman vuoksi yhteyttä Kelaankin tarvitaan. Tapahtuneen vuoksi perheesi taloudellinen tilanne heikkenee ja tarvitset neuvoja. Siksi olet ottanut yhteyttä kotikuntasi sosiaalihuoltoon. Nyt tulossa on tapaaminen sosiaalipalveluissa työskentelevän ammattihenkilön kanssa. Sinua jännittää ja ahdistaa. Tapaaminen sujuu hyvin, mutta jälkeenpäin et muista keskusteluista paljon mitään. Mitä pitikään tehdä seuraavaksi? Kuka olikaan ammattilainen, jonka juuri tapasit? Kuvat: Unsplash Omakannan kuntakohtaisten tilastojen [2] perusteella 62,6% kuntalaisista kotikunnassani Äänekoskella on käyttänyt Omakantaa vuonna 2021. Omakannasta voi tällä hetkellä tarkastella terveydenhuollon potilaskirjauksia, laboratoriotuloksia ja reseptejä. Kuntatilastoa tarkastellessani havaitsin, että harvassa ovat ne Suomen kunnat, joissa käyttäjämäärä alittaisi 50%. Tämä tarkoittaa sitä, että omia terveydenhuollon tietojaan on jossain vaiheessa tarkastellut Omakannan kautta noin puolet suomalaisista. Joutuessasi onnettomuuteen, on eteesi tullut yllättävä tilanne ja siitä aiheutunut traumaattinen kriisi. [3] Kriisitilanteen aluksi tulee usein shokkivaihe, jonka vuoksi tapahtuneen voi koettaa kieltää tai kokee olon epätodelliseksi. Todennäköisesti sinullekin äkillisessä tilanteessa kävisi niin. Heti onnettomuuden jälkeen tehdyt yhteydenotot eri tahoihin, lääkärin ohjeet, sosiaalihuollon ammattilaisen tapaaminen ja tämän lisäksi arjesta selviytyminen kuormittavat. Asioita unohtuu ja kuntoutuminen lähtee hitaasti käyntiin. Uusi asiakastietolaki (784/2021) velvoittaa myös sosiaalihuollon palvelunantajat liittymään valtakunnallisiin Kanta-palveluihin. [4] Käyttöönottovelvoite on porrastettu julkisten ja yksityisten palvelunantajien osalta siten, että liittymisen tulee tapahtua julkisen sosiaalihuollon yleispalvelutehtävissä 1.9.2024 mennessä ja yksityisten palveluntuottajien osalta vuoden 2026 alkuun mennessä. [5] Myös kansalaisen Omakanta-verkkopalvelu laajenee terveydenhuollon lisäksi sosiaalipalvelujen puolelle. Laajennetussa mittakaavassa Kanta-palveluihin liittyminen tarkoittaa suuren tietomäärän kokoamista yhteen paikkaan eri sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntarjoajien ja tietojärjestelmien tietokannoista. Kanta-palvelujen omilla verkkosivuilla [6] kerrotaan, millaiset ovat sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoa koskevat määrittelyt ja liittymisen edellytykset. Kanta-palvelut muodostavat siis Suomeen ikään kuin suuren tietoaltaan, jossa kansalaisen Omakanta-verkkopalvelu on yksi kokonaisuuden osanen. Omakannasta voi siis tulevaisuudessa katsoa omia sosiaalihuollon asiakirjojaan, terveydenhuollon asiakirjojen lisäksi. Voit yhdestä paikasta tarkistaa terveydenhuollon potilaskertomukset, määrätyt lääkkeet, fysioterapeutin ohjeet, sosiaalihuollon asiakastapaamisen tekstit ja tehdyt suunnitelmat. Ne toimivat sinulle muistin tukena ja lisätiedon antajina. Kannan kautta voidaan myös siirtää tietoa terveys- ja sosiaalipalvelujen välillä, kun olet antanut siihen luvan. Aikaa kuluu ja viimein olet kuntoutunut onnettomuudesta ja luet myöhemmin asiakirjojasi uudelleen. Muistatko, miten asiat etenivät? Saitko tarvittavan avun? Kun kansalaiset pääsevät näkemään asiakirjojaan, se mahdollistaa vahvemman osallistumisen omien asioiden hoitamisessa. Asiakas ei ole palvelujen kohde, vaan aktiivinen toimija. Tulevaisuudessa sosiaalihuollon Omakannasta löytyviä asiakirjoja ovat esimerkiksi päätökset myönnetyistä sosiaalihuollon palveluista ja erilaiset asiakassuunnitelmat. Tämän kaiken saaminen Kanta-palveluihin vaatii kansallisesti määritellyt kirjaamiskäytännöt, sekä asiakastietojärjestelmän, joka täyttää Kanta-palvelujen liittymisehdot. [6] Tätä kehitystyötä tehdään paraikaa sosiaalihuollossa ja tietojärjestelmätoimittajien tahoilla. Kaikki tämä kehitys on osa sosiaalihuollossa tapahtuvaa tiedonhallintaa. Sosiaalihuollossa syntyvän asiakastiedon kirjaaminen perustuu määriteltyihin asiakirjoihin, joiden pohjana ovat lainsäädännön lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) määräykset. [7] Rakenteisuudella luonnollisesti haetaan sitä, että eri organisaatioiden ja tietojärjestelmien tieto puhuisi samaa Kanta-kieltä. Tämän lisäksi rakenteet mahdollistavat tiedon vertailtavuuden ja palvelujen tasalaatuisuuden asuinpaikkakunnasta riippumatta. Kirjaamisen kehitystyötä tukee THL:n lisäksi Kansa-koulu 4.0 -hanke. [8] Sosiaalihuollon Omakanta tulee mahdollistamaan aiempaa helpomman pääsyn omiin asiakirjoihin ja hälventää sumuisia käsityksiä siitä, mitä sosiaalihuolto on. Asiakkaiden rooli oman elämänsä ohjaksissa korostuu näiden muutosten edetessä. Samanaikaisesti kehitetään kirjaamista – ja pelätään sitä, mitä Omakanta paljastaa. Onko kirjaamisen taso laadukasta ympäri Suomen? Herättääkö Omakanta asiakkaat aktiivisimmiksi toimijoiksi omissa asioissaan? Miten palvelujen kehittäminen tulevilla hyvinvointialueilla etenee Kanta-palveluista saatavan tiedon myötä? Toivottavasti jokainen sosiaalihuollossa toimiva ammattilainen kiinnittää enemmän huomiota siihen, laatiiko määritysten mukaisia, asiakaslähtöisiä asiakirjoja. On myös hyvä tiedostaa muutosten taustoja ja osallistua yhteiseen kehittämistyöhön. Kirjoittaja: Suvi Tikander Kirjoittaja on työskennellyt sosiaalihuollon tiedonhallinnan parissa Äänekosken kaupungilla ja on lisäksi mukana Kansa-Koulu 4.0 -hankkeessa. Koulutukseltaan hän on Sosionomi (YAMK) ja hänellä on pitkä työhistoria vammaispalveluissa. Lähteet:
Using information technology has been discussed and developed in social work research for decades [1; 2] but the progress of digitalization in social work practice has been slower [3] and the potential of digital possibilities have not been fully acknowledged [4]. In 2020 the COVID-19 pandemic spread around the globe, causing restrictions in the society and a need for social distancing to prevent the virus from spreading. In the context of social work practice this meant a rapid digital leap. Suddenly a lot of things needed to change: social workers could not meet their clients face-to-face as usual and most of the normal encounters between people needed to happen online. Based on our research it seemed that social workers had a will to keep social work practice as similar as possible, compared to the way it was before the pandemic, and only move it to digital forms. We decided to name this phenomenon digitally mediated social work (DMSW). In a recent research article, we analyzed social workers’ experiences of taking the digital leap and shifting towards digitally mediated social work at the beginning of the COVID-19 pandemic in the spring of 2020. We wanted to find out how social workers see that their work practices can be done in digital forms, what kind of obstacles or possibilities they see in encountering their clients in digital spaces and what experiences were gained from the digital leap in the spring of 2020. We analyzed a data of 33 personal diaries written by social work professionals from March to May 2020 and we found out that the digital form of social work practice, or DMSW, can be viewed from three dimensions: 1) the basis of DMSW, 2) Conceived DMSW and 3) Lived DMSW. However, the dimensions are not completely separable, but rather interact with each other. First, a working base for digital social work practice can be built on a well-planned and working digital infrastructure. Social workers need up-to-date devices, applicable software and good internet connections to encounter their clients in digital spaces. Well-working tools alone are not enough. The devices and software need to also be suitable and applicable in the context of social work. Client and data security need to be ensured. To carry out all the elements of a working basis for DMSW things like the organizational culture and ICT, employee training, procedures, norms and management need to be in order. In the second dimension the attention turns on what social workers actually think about digitally mediated social work. The competencies and preparedness of social workers and clients and different possibilities or obstacles faced in the digital spaces are in focus. People tend to have pre-determined opinions and attitudes towards digitalization and digital service forms and it all comes to the readiness and willingness to change existing practices and learning new things. Based on our analysis, it is important to pay attention to organizational and cultural principles and social workers’ possibilities to apply professional discretion also in the digital forms of social work practices. Thirdly, the last dimension consists of the actual lived experiences of implementing social work in digital forms in the everyday practice. The focus of the dimension is on the relations between clients and social workers: establishing relationships, human presence, promoting confidence, trusting each other and open dialogue. The key factors in successful experiences deal with creating a right kind of atmosphere for communication, reaching emotional levels in discussions and digital intimacy. Implementing social work in digital forms cannot be done at the expense of the core aims or tasks of social work. We explored the digital implementations of social work practice during an exceptional pandemic time where the digital leap was quick and at least somewhat forced. It seems that in the crisis situation social work and its’ services were wanted to work as similarly as they did before in the more traditional face-to-face way. It was quite quickly noticed that digital implementations create a totally different space and context for social work. The pandemic setting highlighted that the digital leap of social work was maybe even too quick and there wasn’t enough time to prepare and develop social work organizations and practices. The expectations for services and practices staying unchanged and the attempts to shift them to online forms as they were can lead to limiting the wide variety of well-working, flexible and applicable options that digital forms of social work could offer. However, the forced digital leap made it obvious that digital practices offer great ways of working in the field of social work. At its’ best it can extend the options to promote client well-being and other core tasks of social work, create possibilities to applicable forms of working in changing environments, save time and add flexibility. Combining the best elements of face-to-face interaction and digital ways of working, a ‘hybrid-model’, has been discussed as a well-working way of doing social work [4]. Our analysis shows that digitally mediated social work provides flexibility to social work practice as it offers promising ways to extend spatial and temporal solutions. Social work with clients is always context specific and linked to the expertise and discretion of social workers. Successfully performed digital forms of practice require new kinds of competencies and skills [5]. Developing digital practices should be intertwined to basic education instead of it being the matter of individual social workers or work teams. Writer: Vera Fiorentino Doctoral researcher, University of Lapland The blog text is based on the article ‘Towards Digitally Mediated Social Work- the Impact of COVID19 -pandemic to Encountering Clients in Social Work’ by Vera Fiorentino, Marjo Romakkaniemi, Timo Harrikari, Sanna Saraniemi & Laura Tiitinen (2022) Qualitative Social Work. https://doi.org/10.1177/14733250221075603. References:
Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan kehittämistyössä on korostunut tavoite hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiin ja datavarantoihin kertyvää dataa tutkimukseen, kehittämiseen, innovaatioihin ja johtamiseen. Tietoa hyödyntämällä pyritään saavuttamaan vaikuttavuutta ja tehokkuutta sote-palveluihin ja siten myös hillitsemään kustannusten kasvua sekä tukemaan kansalaisten hyvinvointia. [1] Näiden tavoitteiden saavuttaminen ei ole kuitenkaan suoraviivaista. Digitaaliseen transformaatioon kytkeytyy monenlaisia ilmiöitä eikä pelkästään informaation muuttaminen digitaaliseen muotoon takaa tavoitteiden saavuttamista. Tarvitsemme tutkimustietoa voidaksemme toteuttaa mielekkäitä toimenpiteitä ja perusteltuja ratkaisuja, joiden avulla tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista. Tässä kirjoituksessa pohdimme tutkimustiedon hyödyntämisen mahdollisuuksia tietojärjestelmien kehittämisen näkökulmasta. Kansainvälisten empiiristen tutkimusten mukaan tietojärjestelmien käyttö on muuttanut sosiaalityön painopisteitä [2]. Organisaatioissa korostetaan tehokkuutta, dokumentointia ja erilaisia arviointilomakkeita, mikä on vienyt aikaa itse asiakkaiden kohtaamiselta ja tukemiselta. Monimutkaiset lomakkeet ja dokumentoinnin pirstaleisuus haittaavat työntekijöiden kattavaa tiedonsaantia asiakkaistaan. Pyrkiessään priorisoimaan asiakaskohtaamisia, sosiaalityöntekijät saattavat käyttää erilaisia kiertoteitä poiketen tietojärjestelmän käyttöön liittyvistä säännöistä ja vaatimuksista. Tietojärjestelmien käyttöön ei myöskään anneta riittävästi koulutusta, mikä voi vaikeuttaa tiedonhakua ja hyödyntämistä. [2.] Erilaisten asiakastietojärjestelmien tarkastelu ja vertailu ei ole aivan yksinkertaista, sillä kirjo on valtavan laaja. Tietojärjestelmiä voidaan verrata vaikkapa niiden sisältämien ominaisuuksien määrän (ns. syvyys) tai käyttäjäryhmien moninaisuuden (ns. laajuus) mukaan. Hieman pelkistäen voidaan puhua yksinkertaisista ja kompleksisista tietojärjestelmistä [3]. Yksinkertaisemmat järjestelmät on usein suunniteltu rajatun käyttäjäryhmän ja palvelun tarpeita silmällä pitäen ja nämä on melko helppoa kehittää peruskäyttäjille mieluisiksi, kun taas laajojen järjestelmien kehittämisessä joudutaan mahdollisesti tekemään kompromisseja, jotta ratkaisu palvelisi monipuolista käyttäjäjoukkoa. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa Hilkka-järjestelmän, joka on alun perin kehitetty kotihoidon tarpeisiin ja Apotti-järjestelmän, joka kehitettiin palvelemaan koko sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Usein yksinkertaisempi järjestelmä on peruskäyttäjien mieleen, kun laaja järjestelmäratkaisu puolestaan luo otolliset edellytykset tiedonkululle. Hyvinvointialueet ovat parhaillaan uusien tietojärjestelmiin liittyvien ratkaisujen äärellä. Monen erillisen järjestelmän ylläpitäminen on hyvinvointialueen näkökulmasta raskasta, kallista ja voi vaatia lukuisten integraatioiden toteuttamista. Etuna voi olla, se että erilliset järjestelmät voivat olla ketterämpiä ja käyttäjien mieleen. Yksi yhteinen järjestelmä voi taas tuntua käyttäjille monimutkaiselta ja sen kehittäminen on äärimmäisen vaativa urakka, joka vaatii suuria investointeja [4]. Yksi järjestelmä tukee kuitenkin sujuvaa tiedonsiirtoa eri ammattilaisten välillä ja tarjoaa yhdenmukaista dataa jalostettavaksi esimerkiksi tiedolla johtamisen tueksi. Hyvinvointialueilla kannattaakin hyödyntää tutkimustietoa eri vaihtoehtoja punnitessa, jotta voidaan tehdä tietoon perustuvia ratkaisuja. Olimme mukana suomalaisten sosiaalialan ammattilaisten käyttäjäkokemuksia kartoittavassa Aalto-yliopiston hallinnoimassa pilottitutkimuksessa, joka toteutettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti keväällä 2019 [5]. Aiemmin vastaavia kyselyjä on tehty terveydenhuollon ammattilaisille ja syksyllä 2020 pilottitutkimukseen pohjautuva kysely toteutettiin THL:n koordinoimassa STePS-hankkeessa sosiaalialan korkeakoulutuetuille [6]. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia molemmissa kyselyissä ja ammattilaisten järjestelmille antaman kouluarvosanan keskiarvo oli sama: 6,7. Suurimmat puutteet todettiin tiedonkulussa, monialaisen yhteistyön tuessa, asiakkuuksien hallinnassa ja asiakkaasta saatavan kokonaiskuvan hahmottamisessa [5]. Kehitettävää löytyy myös sähköisessä asioinnissa [6]. Myönteistä on kuitenkin se, että ammattilaiset ovat hyvin kokeneita tietojärjestelmien käyttäjinä ja heillä on hyvät valmiudet niiden hyödyntämiseen [6] Tutkimustietoa on kerätty tuotemerkkikohtaisesti, joten saatavilla on hyödyllistä tietoa tietojärjestelmien kehittämisen tueksi. Tarkastelimme lisäksi kunnissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta tietojärjestelmien tukea tapauskohtaiselle sosiaalityölle, sillä näiden sosiaalityöntekijöiden tehtävänä on usein koordinoida asiakkaiden palvelukokonaisuuksia [8]. Tapauskohtaisessa työssä asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen hahmottaminen on tärkeää – on huomioitava läheisverkosto, sosiaaliset suhteet, viranomaisverkostot, palvelut ja historia. Tutkimustulokset osoittavat, etteivät tietojärjestelmät tue riittävästi asiakkaiden sosiaalisten verkostojen määrittelyä ja havainnointia, mikä on välttämätöntä tapauskohtaisessa sosiaalityössä. Tiedon hajanaisuus sekä tiedon visualisoinnin, yhteenvetojen, metatason tietojen ja selkeiden dokumentointikäytäntöjen puutteet estävät sosiaalityöntekijöiden pääsyä työssä tarvittaviin tietoihin. [8.] Havaittuja ongelmia ratkottaessa on tärkeää ottaa sosiaalityöntekijät ja sosiaalialan ammattilaiset mukaan tietojärjestelmien kehittämiseen. Onneksi sosiaalialan ammattilaiset ovatkin varsin halukkaita osallistumaan kehittämistyöhön, vaikka vain neljäsosalla kehittämiseen osallistumiseen liittyvät kokemukset ovat myönteisiä [9]. Kehittämistapoja tulisikin kehittää ammattilaisille suotuisaan suuntaan. Suosituimmat osallistumistavat ovat ongelmien raportointi järjestelmien kehittämisen vastuuhenkilölle ja oman työn esittely kehittäjille [10]. Tietojärjestelmien kehittämisen tutkimus voi olla monin tavoin hyödyllistä ja antaa tietoa niistä tavoitteista ja tarpeista, joita sosiaalialan tietojärjestelmiin liittyy, sekä avata kuvaa mahdollisista käytännön ratkaisuista [11]. Sosiaalialan organisaatioita koskeva tutkimustieto kertoo meille, että sosiaalihuollossa ollaan vielä pitkälti alkutekijöissä data-analytiikan, tekoälyn ja tietovarastojen hyödyntämisessä [12]. Tällä hetkellä tietojärjestelmistä saadaan melko hyvin asiakastietoa johtamisen tueksi, mutta tuottavuus-, vaikuttavuus- ja laatuindikaattorien saanti koetaan heikoksi [12]. Tässä olisi yksi tärkeä tietojärjestelmiin liittyvä kehittämisen paikka organisaatioiden ja johtamisen näkökulmasta. Tilannetta havainnollistaa se, että vuonna 2020 sosiaalihuollon organisaatioista alle 20 prosenttia kykeni hyödyntämään tietojärjestelmien dataa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan hyvin [12]. Sote-tieto hyötykäyttöön strategiassa oli nimenomaan tavoitteena se, että tietojärjestelmien dataa saadaan hyödynnettyä jatkossa aiempaa paremmin [1]. Dataa on kerätty sote-alalla tietojärjestelmiin jo vuosikymmeniä, mutta ongelmana on edelleen, ettei sitä voida hyödyntää riittävästi. Sosiaalialan organisaatioiden raportoimia esteitä tiedon hyödyntämiselle johtamisessa olivat etenkin osaamisen, resurssien ja tietojärjestelmien puutteet, joita koki lähes puolet sosiaalialan organisaatioista [13]. Lopuksi toteamme, että sosiaalihuollon tietojärjestelmien kehittämiseksi on vihdoin saatavilla tutkimustietoa. Sen lisäksi, että otamme sote-tiedon hyötykäyttöön [1], meidän tulee ottaa myös tämä tutkimustieto käyttöön. Tutkimustieto lisää arvokasta ymmärrystä tietojärjestelmien suunnittelusta, kehittämisestä sekä käyttöönotoista ja tätä tietoa hyödyntämällä on mahdollista saada tukea vaikkapa tietojärjestelmän hankintavaiheeseen ja resurssien kohdentamiseen. Ja mikä parasta: voidaan ottaa opiksi jossain toisaalla toteutetuista hankkeista ja välttää toistamasta samoja virheitä uudelleen. Teksti pohjautuu Katri Ylösen ja Samuel Salovaaran puheenvuoroon sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivillä 11.5.2022 Jyväskylässä. Kirjoittajat: Samuel Salovaara, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto Katri Ylönen, väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto Lähteet:
Digitalisaatio on yhä enemmän läsnä ihmisten arjessa ja teknologiaa käytetään kasvavassa määrin eri työtehtävissä. Silti arviolta yli miljoonan suomalaisen on vaikeaa käyttää verkkopalveluita [1]. Digipalveluiden haasteet liittyvät palvelujen löydettävyyteen, ymmärrettävyyteen, järjestelmien toimimattomuuteen ja selkokielen riittämättömyyteen. Digituen tarvetta esiintyy yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Tukea tarvitsevat kansalaisten lisäksi yritykset ja yhteisöt. [2]. Kandidaatintutkielmassani tarkastelen digitalisaation vaikutuksia sosiaalityöhön. Tutkielmassa nostetaan esille, millaisia mahdollisuuksia digitalisaatio on tuonut sosiaalityöhön, miten digitalisaatio on vaikuttanut yhteiskunnan eriarvoistumiseen ja mitä kokemuksia on sosiaalialan sähköisistä järjestelmistä. Tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa aiheesta ja tuoda esille kehittämiskohteita. Tutkielma toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jossa hyödynnettiin kuudesta tieteellisestä julkaisusta koostuvaa aineistoa. Aineistossa käsitellään muun muassa asiakasosallisuutta, ikäihmisten asemaa digiyhteiskunnassa, verkkososiaalityön käsitettä, asiakkaiden kokemuksia etäpalveluista koronatilanteen aikana ja sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia sähköisistä järjestelmistä. Tutkielman tulosten perusteella digitalisaatio on lisännyt sosiaalityöhön uusia palvelumuotoja, joustavuutta ja osallisuutta. Sosiaalityössä on otettu käyttöön uudenlaisia järjestelmiä, ajanvarauskäytäntöihin on tullut joustavuutta sekä verkossa tapahtuvia asiakastapaamisia on lisätty. Verkon avulla on mahdollista saavuttaa maantieteellisesti kaukana olevia asiakkaita ja sellaisia asiakkaita, keitä muuten olisi haastavaa tavoittaa. Verkkososiaalityön myötä asiakkaan valinnanvapaus on laajentunut. Asiakkaalla voi olla esimerkiksi mahdollisuus valita millä tavoin asiointi tapahtuu. [3]. Olen myös omien kokemuksieni kautta havainnut, että verkossa tapahtuva asiointi voi madaltaa asiakkaan kynnystä ottaa yhteyttä vaikeisiin asioihin liittyen. Joissakin verkkopalveluissa pystyy asioimaan anonyymisti niin, ettei asiakkaan henkilötietoja paljasteta. Arkaluonteisten asioiden puhuminen voi olla monelle haastavaa ja tästä johtuen moni voi jättää ajan varaamatta. Verkko voi parhaimmillaan lisätä ennaltaehkäisevää työtä ja kannustaa avun hakemiseen. Tutkimuksessa digitalisaation on nähty lisäävän osallisuutta sosiaalityössä [4]. Kyse on asiakkaan osallistumisesta aktiivisesti palvelun suunnitteluun, järjestämiseen, kehittämiseen ja arviointiin. Asiakasosallisuuteen vaikuttavat työntekijöiden asenteet, hakemusten käsittelyajat, saavutettavuus, asiakkaan asema ja organisaation toimintakulttuuri. Vaikka digitalisaatio on lisännyt asiakasosallisuutta sosiaalityössä, niin silti se näyttäytyy vielä sattumanvaraisena ja vaihtelevana. [4]. Digipalveluita kehitettävä asiakaslähtöisiksiTutkielmassani nousee esille myös digitalisaation kääntöpuolia sosiaalityön näkökulmasta: Etäpalveluiden selkokielisyydessä on havaittu olevan erilaisia puutteita ja esimerkiksi verkossa käytetty kieli ei ole ollut tarpeeksi ymmärrettävää ja selkeää. Myös oleellisen ja ajantasaisen tiedon löytäminen netistä on ollut haastavaa. Puutteet etäpalveluiden selkokielisyydessä ovat vaikeuttaneet asiakkaiden palveluiden hyödyntämistä koronatilanteen aikana ja asioiden hoitamista itsenäisesti. Selkokielen vähäisyys näkyy erityisesti sosiaalipalveluissa. [5]. Sosiaalityössä on keskeisen tärkeää huomioida, että ihmisten digitaidoissa on merkittäviä eroja. Erot liittyvät esimerkiksi ikään, varallisuuteen, sairauksiin ja kognitiivisiin taitoihin [6]. Digitaidottomuus voi heijastua ihmisten saamaan palveluun. Digitaitojen puutteet koskettavat eri-ikäisiä. Riittämättömät digitaidot voivat hankaloittaa tai jopa estää etäpalveluiden käyttöä. [5]. Kysymys kuuluukin: Eteneekö digitalisaatio niin nopeasti, etteivät ihmiset pysy enää kehityksessä mukana? Otetaanko digipalveluiden kehittämistyössä riittävästi huomioon ihmisten erilaisuus? Digitalisaation edetessä on tärkeää pysähtyä miettimään, miten sosiaalityön digipalveluita voitaisiin uudistaa. Digipalveluiden kehittämistyöhön tulisi ottaa mukaan sosiaalityöntekijöitä ja palveluita käyttäviä asiakkaita. Tämä lisäisi työntekijöiden ja asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Lisäksi digitaitojen opettamiseen tulisi varata enemmän aikaa ja resursseja. Useat kunnat ja palveluntuottajat järjestävät digikursseja. Miten näistä mahdollisuuksista tiedotettaisiin paremmin? Entä miten varmistetaan sähköisen asioinnin onnistuminen? Jokaisen tasavertaista mahdollisuutta sähköiseen asiointiin tukisi ainakin se, että jokaisella olisi edes jokin digilaite käytössään asioiden hoitamiseen. Kestävän kehityksen ja ekologisuuden näkökulmasta olisi kannattavaa hyödyntää aiempaa enemmän myös käytettyjä tietokoneita ja älypuhelimia. Yhteistyötä voitaisiin tehdä esimerkiksi kierrätyskeskusten kanssa. Nyt jos koskaan näitä asioita tulisi tarkastella uusin silmin. Digitalisaatio on kasvava ilmiö sosiaalialalla ja sen vuoksi tarvitaan lisää tietoa ja tutkimusta aiheesta. Kohti asiakaslähtöisempiä digitaalisia sosiaalipalveluita – huomioidaan ainakin nämä:
Kirjoittaja: Jenny Uski, sosionomi (AMK), työkykykoordinaattori Kirjoittaja on suorittanut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä kandidaatintutkielman avoimessa yliopistossa Lähteet:
|
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
January 2024
Kategoriat
All
|