digitalisaatio & sosiaaliala
MAHDOLLINEN YHTÄLÖ
Using information technology has been discussed and developed in social work research for decades [1; 2] but the progress of digitalization in social work practice has been slower [3] and the potential of digital possibilities have not been fully acknowledged [4]. In 2020 the COVID-19 pandemic spread around the globe, causing restrictions in the society and a need for social distancing to prevent the virus from spreading. In the context of social work practice this meant a rapid digital leap. Suddenly a lot of things needed to change: social workers could not meet their clients face-to-face as usual and most of the normal encounters between people needed to happen online. Based on our research it seemed that social workers had a will to keep social work practice as similar as possible, compared to the way it was before the pandemic, and only move it to digital forms. We decided to name this phenomenon digitally mediated social work (DMSW). In a recent research article, we analyzed social workers’ experiences of taking the digital leap and shifting towards digitally mediated social work at the beginning of the COVID-19 pandemic in the spring of 2020. We wanted to find out how social workers see that their work practices can be done in digital forms, what kind of obstacles or possibilities they see in encountering their clients in digital spaces and what experiences were gained from the digital leap in the spring of 2020. We analyzed a data of 33 personal diaries written by social work professionals from March to May 2020 and we found out that the digital form of social work practice, or DMSW, can be viewed from three dimensions: 1) the basis of DMSW, 2) Conceived DMSW and 3) Lived DMSW. However, the dimensions are not completely separable, but rather interact with each other. First, a working base for digital social work practice can be built on a well-planned and working digital infrastructure. Social workers need up-to-date devices, applicable software and good internet connections to encounter their clients in digital spaces. Well-working tools alone are not enough. The devices and software need to also be suitable and applicable in the context of social work. Client and data security need to be ensured. To carry out all the elements of a working basis for DMSW things like the organizational culture and ICT, employee training, procedures, norms and management need to be in order. In the second dimension the attention turns on what social workers actually think about digitally mediated social work. The competencies and preparedness of social workers and clients and different possibilities or obstacles faced in the digital spaces are in focus. People tend to have pre-determined opinions and attitudes towards digitalization and digital service forms and it all comes to the readiness and willingness to change existing practices and learning new things. Based on our analysis, it is important to pay attention to organizational and cultural principles and social workers’ possibilities to apply professional discretion also in the digital forms of social work practices. Thirdly, the last dimension consists of the actual lived experiences of implementing social work in digital forms in the everyday practice. The focus of the dimension is on the relations between clients and social workers: establishing relationships, human presence, promoting confidence, trusting each other and open dialogue. The key factors in successful experiences deal with creating a right kind of atmosphere for communication, reaching emotional levels in discussions and digital intimacy. Implementing social work in digital forms cannot be done at the expense of the core aims or tasks of social work. We explored the digital implementations of social work practice during an exceptional pandemic time where the digital leap was quick and at least somewhat forced. It seems that in the crisis situation social work and its’ services were wanted to work as similarly as they did before in the more traditional face-to-face way. It was quite quickly noticed that digital implementations create a totally different space and context for social work. The pandemic setting highlighted that the digital leap of social work was maybe even too quick and there wasn’t enough time to prepare and develop social work organizations and practices. The expectations for services and practices staying unchanged and the attempts to shift them to online forms as they were can lead to limiting the wide variety of well-working, flexible and applicable options that digital forms of social work could offer. However, the forced digital leap made it obvious that digital practices offer great ways of working in the field of social work. At its’ best it can extend the options to promote client well-being and other core tasks of social work, create possibilities to applicable forms of working in changing environments, save time and add flexibility. Combining the best elements of face-to-face interaction and digital ways of working, a ‘hybrid-model’, has been discussed as a well-working way of doing social work [4]. Our analysis shows that digitally mediated social work provides flexibility to social work practice as it offers promising ways to extend spatial and temporal solutions. Social work with clients is always context specific and linked to the expertise and discretion of social workers. Successfully performed digital forms of practice require new kinds of competencies and skills [5]. Developing digital practices should be intertwined to basic education instead of it being the matter of individual social workers or work teams. Writer: Vera Fiorentino Doctoral researcher, University of Lapland The blog text is based on the article ‘Towards Digitally Mediated Social Work- the Impact of COVID19 -pandemic to Encountering Clients in Social Work’ by Vera Fiorentino, Marjo Romakkaniemi, Timo Harrikari, Sanna Saraniemi & Laura Tiitinen (2022) Qualitative Social Work. https://doi.org/10.1177/14733250221075603. References:
Etäasiointi on lisääntynyt sosiaali- ja terveydenhuollossa viimeisten vuosien aikana. Erityisesti COVID-19- pandemian aikana etävastaanottojen määrä on kasvanut, mutta esimerkiksi kotihoidossa ja kotisairaanhoidossa ne lisääntyivät jo ennen pandemiaa. [1] Erilaiset digipalvelut, kuten Omaolo-sovellus, ovat myös merkittävä keino saavuttaa meneillään olevan sote - uudistuksen tavoitteet [2]. Myös etäpalveluissa on tärkeää huolehtia laadusta ja vaikuttavien palveluiden toteutumiseksi ammattilaisten osaaminen on avainasemassa. [3]. Haastattelin terveyshallintotieteen pro gradu- tutkielmassani sosiaali- ja terveydenhuollon esihenkilöitä osaamisen johtamisesta etävastaanottotyössä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää etävastaanottojen kehittämisessä ja johtamisessa etävastaanottojen laadun ja vaikuttavuuden tukena. Tässä kirjoituksessa kuvaan muutamia tutkimuksen keskeisiä havaintoja. Digitaalisten palveluiden käyttöönotto voi olla ammattilaisille jännittävää ja tällöin esihenkilön tuki, rohkaisu ja kannustaminen ovat ensisijaisen tärkeitä. Tutkimuksessani ilmeni, että ammattilaiset tarvitsivat rohkaisua ja kannustusta etenkin etävastaanottotyön aloittamiseen ylittääkseen uuden kokeiluun liittyvän kynnyksen. Johdon tarjoaman tuen ja kannustuksen merkitys ovat tulleet esille myös aiemmissa tutkimuksissa [4]. Myös esimerkillä johtaminen tukee digitaalisten sovellusten käyttöönottoa. Esihenkilöt kertoivat pitäneensä itse etävastaanottoja ja jakaneensa kokemuksia näistä ammattilaisten kanssa. Esihenkilön oma positiivinen asenne etävastaanottoja ja ylipäätään teknologiaa kohtaan oli tärkeää. Omalla asenteellaan esihenkilö pystyi vaikuttamaan positiivisesti työyhteisön ilmapiiriin ja ammattilaisten asenteisiin etävastaanottoja kohtaan. Ammattilaisten asenteisiin vaikutti myös COVID-19 -pandemia, jonka vuoksi ammattilaiset olivat valmiita tekemään parhaansa asiakkaiden hyväksi ja kokeilemaan myös etävastaanottoja. Esihenkilöt korostivat etävastaanottotyön jatkuvaa esillä pitämistä, jota etävastaanottotyön eteenpäin vieminen edellytti. Myös käytännön toimintaan osallistuminen ja opettelun mahdollistaminen ovat esihenkilön tehtäviä. Esihenkilön vastuulla oli järjestää ammattilaisille aikaa uuden opetteluun ja tehdä selväksi, että opetteluun on luvallista käyttää aikaa. Toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää kuunnella myös kriittisiä kommentteja, koska sitä kautta mahdolliset ongelmakohdat tulevat esille ja niihin päästään puuttumaan. Esihenkilön onkin tärkeää olla henkilöstön saatavilla ja valmiina ottamaan vastaan kaikenlaista palautetta. Esihenkilöiden tunnistamista etävastaanottotyön osaamistarpeista tärkein on ammattiosaaminen, jonka siirtämisen etätyöhön koettiin onnistuvan hyvin. Ammattilaisilta vaadittavat digitaidot varmistettiin ennen etävastaanottotyön aloittamista. Esihenkilöt olivat tehneet myös kirjallisia ohjeita ohjelman käyttöön ja etävastaanoton aikaiseen keskusteluun. Hyvänä tukena nähtiin lisäksi nimetyt digivastuuhenkilöt, jotka tarjosivat ammattilaisille apua tarvittaessa. Etävastaanotto vaatii erilaisia havainnointitaitoja kuin lähivastaanotto, eikä kaikkea ole mahdollista havaita samalla tavalla kuin lähivastaanotolla. Esimerkiksi asiakkaan jännittynyttä jalkojen liikehdintää ei näe ruudun kautta. Toisaalta äidin ja lapsen välistä vuorovaikutusta pystyy havainnoimaan ruudun kautta pitkälti samalla tavalla kuin vastaanotollakin. Ammattilaisen ja asiakkaan välinen katsekontakti sekä riittävän hidas ja selkeä puhetapa tukivat vastaanotolla tapahtuvan vuorovaikutuksen onnistumista. Myös ohjausosaaminen on tärkeää ja sen varmistaminen, että asiakas ymmärtää ohjeet oikein. Etävastaanottotyössä onnistumisen arviointi voi olla haastavaa, sillä vastaanottotilannetta ei yleensä havainnoida esihenkilöiden toimesta. Usein ammattilaiset kuitenkin pitivät etävastaanottoja työparina, jolloin oli mahdollisuus pyytää ja saada palautetta työkaverilta. Esihenkilöt arvioivatkin osaamistarpeita yhdessä ammattilaisten kanssa. Etävastaanottojen sisällöllistä laatua ja vaikuttavuutta arvioidaan samoin kriteerein kuin lähivastaanottojen. Haastateltavat totesivat, ettei työn tekemisen tapa saa vaikuttaa kokonaiskäsitykseen asiakkaan tilanteesta. Esihenkilöt olivat keskustelleet ammattilaisten kanssa siitä, mikä tekee etävastaanotosta laadukkaan ja mitä asioita etävastaanotolla voidaan käsitellä. Esihenkilön tehtävänä tässäkin oli tukea itseohjautuvassa asiantuntijatyössä toimivaa ammattilaista ja antaa hänelle mahdollisuus ratkaista asiat oman näkemyksensä mukaisesti. Etävastaanotolle asetetut tavoitteet määrittyvät käsiteltävän asian mukaisesti. Merkille pantavaa on, että joissakin tilanteissa etävastaanotto saavuttaa asiakkaan kannalta tavoitteet paremmin kuin perinteinen lähivastaanotto. Tällainen tilanne on esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko. Näissä tilanteissa asiakas saa yhteyden sosiaalihuollon ammattilaiseen turvallisesti kotoa käsin. Onkin tärkeää huomata, ettei etävastaanotolle sopivaa asiakasryhmää voida määritellä iän, diagnoosin tai minkään muunkaan tekijän mukaan. Sosiaalihuollossa asiakkaat voivat itse ilmaista halukkuutensa vastaanoton järjestämiseen etänä tai lähitapaamisena. Aina on tärkeää huomioida asiakkaan oma toive ja tarjota erilaisia vastaanottoja tilanteen mukaan asiakkaan toiveita kunnioittaen. Etävastaanottoa voidaan tarjota asiakkaille ensisijaisenakin vaihtoehtona, mutta jos asiakas kokee lähivastaanoton mieluisammaksi, niin tämä vaihtoehto tulee olla tarjolla. Etävastaanotot ovat jo monessa organisaatiossa arkipäivää ja siten jatkuvan kehittämisen kohteena. Ammattilaiset olivat kysyneet asiakkaalta jo etävastaanoton aikana, miten he ovat kokeneet asioimisen etänä. Asiakaspalautteen pyytäminen oli kuitenkin epäsäännöllistä ja toiminnan jatkuessa unohtunutkin. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen kannalta olisi hyvä kerätä asiakaspalautetta säännöllisesti. Digipalvelut ja niiden kehittäminen ovat ajankohtainen puheenaihe. Ne tulivat esiin puoluejohtajien puheissa aluevaalien alla ja saattavat herättää huoltakin ihmisissä. Sain kuitenkin kuulla haastateltavilta, että asiakaskokemukset etävastaanotoilta olivat pääsääntöisesti myönteisiä. Etävastaanotto saattaa jännittää sekä asiakasta että ammattilaista. Etävastaanotot ovat uusi asia monelle ihmiselle ja siksi sen kokeilu saattaa epäilyttää. Rohkeasti kokeilemalla ollaan kuitenkin huomattu, että etävastaanotto sopii monenlaisille asiakkaille. Esimerkiksi kotihoidon etäkäynnit tukevat kotikäyntejä. Kotihoidon asiakkailla oli kokemus, että etävastaanotolla hoitaja istuu rauhassa ja kuuntelee. Tällöin huolien esille tuominen koettiin helpompana. Etähoitaja saattoi sitten vinkata kotikäynnille lähtevälle kollegalle, että tarkistaa etäkäynnillä esille tulleen huolen kotikäynnille mennessään. Yhteisöllisen oppimisen edistäminen edistää myös yksilön oppimista. Esihenkilö voi edistää yhteisöllistä oppimista luomalla avointa ilmapiiriä ja sopivia tilanteita, joissa ammattilaiset voivat vapaasti jakaa kokemuksiaan etävastaanottotyöstä. Tutkimuksessa korostui jatkuva vuoropuhelu etävastaanotoille sopivista käytänteistä. Kokemuksia jaettiin säännöllisesti tiimipalavereissa sekä vapaissa keskustelutilanteissa esimerkiksi työpaikan kahvihuoneessa. Riitta Viitala [5] summaa osaamisen johtamisen väitöskirjassaan näin: ”osaamisen johtaminen on oppimista tukevan keskustelun luomista työyhteisössä.” Kirjoittaja: Suvi Myllymäki, TtM, tradenomi Projektisuunnittelija, Pohjois- Pohjanmaan hyvinvointialue, Tietohallinto Lähteet:
|
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
January 2024
Kategoriat
All
|