digitalisaatio & sosiaaliala
MAHDOLLINEN YHTÄLÖ
Digitalisaatio on yhä enemmän läsnä ihmisten arjessa ja teknologiaa käytetään kasvavassa määrin eri työtehtävissä. Silti arviolta yli miljoonan suomalaisen on vaikeaa käyttää verkkopalveluita [1]. Digipalveluiden haasteet liittyvät palvelujen löydettävyyteen, ymmärrettävyyteen, järjestelmien toimimattomuuteen ja selkokielen riittämättömyyteen. Digituen tarvetta esiintyy yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Tukea tarvitsevat kansalaisten lisäksi yritykset ja yhteisöt. [2]. Kandidaatintutkielmassani tarkastelen digitalisaation vaikutuksia sosiaalityöhön. Tutkielmassa nostetaan esille, millaisia mahdollisuuksia digitalisaatio on tuonut sosiaalityöhön, miten digitalisaatio on vaikuttanut yhteiskunnan eriarvoistumiseen ja mitä kokemuksia on sosiaalialan sähköisistä järjestelmistä. Tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa aiheesta ja tuoda esille kehittämiskohteita. Tutkielma toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jossa hyödynnettiin kuudesta tieteellisestä julkaisusta koostuvaa aineistoa. Aineistossa käsitellään muun muassa asiakasosallisuutta, ikäihmisten asemaa digiyhteiskunnassa, verkkososiaalityön käsitettä, asiakkaiden kokemuksia etäpalveluista koronatilanteen aikana ja sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia sähköisistä järjestelmistä. Tutkielman tulosten perusteella digitalisaatio on lisännyt sosiaalityöhön uusia palvelumuotoja, joustavuutta ja osallisuutta. Sosiaalityössä on otettu käyttöön uudenlaisia järjestelmiä, ajanvarauskäytäntöihin on tullut joustavuutta sekä verkossa tapahtuvia asiakastapaamisia on lisätty. Verkon avulla on mahdollista saavuttaa maantieteellisesti kaukana olevia asiakkaita ja sellaisia asiakkaita, keitä muuten olisi haastavaa tavoittaa. Verkkososiaalityön myötä asiakkaan valinnanvapaus on laajentunut. Asiakkaalla voi olla esimerkiksi mahdollisuus valita millä tavoin asiointi tapahtuu. [3]. Olen myös omien kokemuksieni kautta havainnut, että verkossa tapahtuva asiointi voi madaltaa asiakkaan kynnystä ottaa yhteyttä vaikeisiin asioihin liittyen. Joissakin verkkopalveluissa pystyy asioimaan anonyymisti niin, ettei asiakkaan henkilötietoja paljasteta. Arkaluonteisten asioiden puhuminen voi olla monelle haastavaa ja tästä johtuen moni voi jättää ajan varaamatta. Verkko voi parhaimmillaan lisätä ennaltaehkäisevää työtä ja kannustaa avun hakemiseen. Tutkimuksessa digitalisaation on nähty lisäävän osallisuutta sosiaalityössä [4]. Kyse on asiakkaan osallistumisesta aktiivisesti palvelun suunnitteluun, järjestämiseen, kehittämiseen ja arviointiin. Asiakasosallisuuteen vaikuttavat työntekijöiden asenteet, hakemusten käsittelyajat, saavutettavuus, asiakkaan asema ja organisaation toimintakulttuuri. Vaikka digitalisaatio on lisännyt asiakasosallisuutta sosiaalityössä, niin silti se näyttäytyy vielä sattumanvaraisena ja vaihtelevana. [4]. Digipalveluita kehitettävä asiakaslähtöisiksiTutkielmassani nousee esille myös digitalisaation kääntöpuolia sosiaalityön näkökulmasta: Etäpalveluiden selkokielisyydessä on havaittu olevan erilaisia puutteita ja esimerkiksi verkossa käytetty kieli ei ole ollut tarpeeksi ymmärrettävää ja selkeää. Myös oleellisen ja ajantasaisen tiedon löytäminen netistä on ollut haastavaa. Puutteet etäpalveluiden selkokielisyydessä ovat vaikeuttaneet asiakkaiden palveluiden hyödyntämistä koronatilanteen aikana ja asioiden hoitamista itsenäisesti. Selkokielen vähäisyys näkyy erityisesti sosiaalipalveluissa. [5]. Sosiaalityössä on keskeisen tärkeää huomioida, että ihmisten digitaidoissa on merkittäviä eroja. Erot liittyvät esimerkiksi ikään, varallisuuteen, sairauksiin ja kognitiivisiin taitoihin [6]. Digitaidottomuus voi heijastua ihmisten saamaan palveluun. Digitaitojen puutteet koskettavat eri-ikäisiä. Riittämättömät digitaidot voivat hankaloittaa tai jopa estää etäpalveluiden käyttöä. [5]. Kysymys kuuluukin: Eteneekö digitalisaatio niin nopeasti, etteivät ihmiset pysy enää kehityksessä mukana? Otetaanko digipalveluiden kehittämistyössä riittävästi huomioon ihmisten erilaisuus? Digitalisaation edetessä on tärkeää pysähtyä miettimään, miten sosiaalityön digipalveluita voitaisiin uudistaa. Digipalveluiden kehittämistyöhön tulisi ottaa mukaan sosiaalityöntekijöitä ja palveluita käyttäviä asiakkaita. Tämä lisäisi työntekijöiden ja asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Lisäksi digitaitojen opettamiseen tulisi varata enemmän aikaa ja resursseja. Useat kunnat ja palveluntuottajat järjestävät digikursseja. Miten näistä mahdollisuuksista tiedotettaisiin paremmin? Entä miten varmistetaan sähköisen asioinnin onnistuminen? Jokaisen tasavertaista mahdollisuutta sähköiseen asiointiin tukisi ainakin se, että jokaisella olisi edes jokin digilaite käytössään asioiden hoitamiseen. Kestävän kehityksen ja ekologisuuden näkökulmasta olisi kannattavaa hyödyntää aiempaa enemmän myös käytettyjä tietokoneita ja älypuhelimia. Yhteistyötä voitaisiin tehdä esimerkiksi kierrätyskeskusten kanssa. Nyt jos koskaan näitä asioita tulisi tarkastella uusin silmin. Digitalisaatio on kasvava ilmiö sosiaalialalla ja sen vuoksi tarvitaan lisää tietoa ja tutkimusta aiheesta. Kohti asiakaslähtöisempiä digitaalisia sosiaalipalveluita – huomioidaan ainakin nämä:
Kirjoittaja: Jenny Uski, sosionomi (AMK), työkykykoordinaattori Kirjoittaja on suorittanut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä kandidaatintutkielman avoimessa yliopistossa Lähteet:
Digipalvelujen käytön edellytykset ja valinnan mahdollisuudetKaikkien digipalvelujen käytön perusedellytyksenä ovat riittävät digitaidot ja digituki. Puutteet digitaidoissa vaikeuttavat sähköisten sosiaalipalvelujen käyttöä ja lisäävät digiavun tarvetta [1,2]. Tämä koskee sekä palveluntuottajia että käyttäjiä.
Ehkä vieläkin suuremman haasteen ikäihmisten digitaaliselle asioinnille muodostaa kuitenkin elämänmahdollisuuksien eriytyminen. Esimerkiksi sosioekonominen asema, koulutus, etninen tausta ja kielitaito, sekä sairastavuus, fyysiset ja kognitiiviset kyvyt määrittävät niitä mahdollisuuksia, joiden puitteissa ihmiset aloittavat ja pystyvät jatkamaan sähköisten palvelujen käyttöä, kun ikää karttuu lisää. Strategisen tutkimusneuvoston rahoittaman DigiIN-hankkeen tulosten mukaan kaikki edellä mainitut tekijät määrittävät ikäihmisten mahdollisuuksia käyttää digipalveluja [6,7]. Ikäihmisten internetin käyttö korona-aikana
Mutta lisääntyikö ikäihmisten internetin ja verkkopalveluiden käyttö kokona-aika? Kuinka pitkälle he ”digiloikkasivat” ja mihin suuntaan? Tilastokeskuksen toteuttamat Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö tutkimukset vuosilta 2019 ja 2020 kertovat muutoksista internetin käyttötarkoituksesta eri ikäryhmissä [8]. Kyseinen aineisto kerätään aina vuoden toisella neljänneksellä. Vuonna 2020 tuolle ajankohdalle osuivat myös monet ikäihmisten liikkumista rajoittavat suositukset. Internetiä käyttäneiden 75–89-vuotiaiden osuus nousikin kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2019 (41 %) vuoteen 2020 (51 %). Lähes saman verran, seitsemän prosenttiyksikköä, kasvua oli useita kertoja päivässä internetiä käyttävissä. Kuvio 1 Internetin käyttötarkoitusten yleisyys 2019 ja 2020, %-osuus 75–89-vuotiaista (Tilastokeskus) Lähde: Tilastokeskus [8] Kuviossa 1 on esitetty internetin eri käyttötarkoitusten yleisyys 75–89-vuotiaiden keskuudessa vuosina 2019 ja 2020. Voimakkainta internetin käytön kasvu oli verkkolehtien ja televisioyhtiöiden uutissivujen katsomisessa sekä televisioyhtiöiden muissa verkkopalveluissa. Kasvua oli runsaasti myös tavaroita ja palveluita koskevan tiedon etsinnässä. Lisäksi vuorovaikutusta edistävien palveluiden, kuten internet- ja videopuheluiden sekä pikaviestisovellusten, käyttö lisääntyi huomattavasti.
Viimeaikaiset tutkimustuloksemme ikäihmisten mediakulutustavoista ovat samansuuntaisia Tilastokeskuksen tietojen kanssa. Internetiä käyttävien yli 62-vuotiaiden tavat kuluttaa vanhaa mediaa (televisio, uutiset ja lehdet, kirjat) ja niiden uusia digitaalisia vastineita ovat yhteydessä ikään eri tavoin [9]. Mitä vanhemmista internetin käyttäjistä on kyse, sitä tyypillisemmin ja enemmän he lukevat painettua mediaa ja katsovat televisiota. Sen sijaan erot digitaalisen television katselemisessa, e-kirjojen ja verkkolehtien lukemisessa lisääntyvät iän myötä. Kiertotiet löytyvät pakon edessä Mitä nämä havainnot sosiaalialan digitalisaation näkökulmasta sitten merkitsevät? Ensinnäkin iäkkäät ihmiset ovat kenties kaikista epäyhtenäisin digitaalisten palveluiden käyttäjäryhmä, jonka tiedot ja taidot käyttää uusia digitaalisia palveluita vaihtelevat voimakkaasti. Sen vuoksi avuntarpeet digiteknologian ja -sovellusten käytössä ovat heillä korostuneen yksiöllisiä. Myöhempiin elämänvaiheisin liittyy myös usein enemmän elämänmahdollisuuksia ja -valintoja rajoittavia tekijöitä, jotka haastavat niin sosiaalialan ammattilaiset (esim. gerontologinen ja aikuissosiaalityö, kotihoito) kuin läheisetkin tunnistamaan ikäihmisten orastavia avuntarpeita arkiasioinnissa –erityisesti silloin kuin asiointi tapahtuu verkossa. Pakko on huono kannustin sähköiseen asiointiin. Koronaepidemia ja siihen liittyneet elämisenmahdollisuuksien rajoittamiset ajoivat vain melko pienen osan 75–89-vuotiaita hankkimaan tavaroita ja palveluita verkosta. Pakkoraoissa löydetään kuitenkin myös kiertoteitä välttämättömien asiointi- ja palvelutarpeiden tyydyttämiseksi. Lisääntynyt tiedonhaku internetistä ja etenkin lisääntynyt pikaviestinten ja videopuhelinsovellusten käyttö viestivät siitä, että ikäihmiset ovat hakeneet apua arkiasiointiin ja helpotusta yksinoloon myös internetistä. Kirjoittaja: Sakari Taipale, YTT, dos., apulaisprofessori Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö Jyväskylän yliopisto Lähteet:
Kun ikää tulee, tuntuu, että jotkut asiat vaan toistuvat vuodesta toiseen. Yksi ikävä tällainen on se, että heikoimmassa asemassa olevat ihmiset jäävät muutosten ja uudistusten jalkoihin.
Barometri perustuu valtakunnallisen ja monialaisen vastaajajoukon kyselyvastauksiin. Aineisto koottiin tammi–helmikuun taitteessa 2021. Koronapandemian vaikutuksia koskevassa julkaisussa käytetään sosiaali- ja terveysjohtajien, sosiaalityöntekijöiden, Kelan esi- ja toimihenkilöiden sekä TE-toimistojen johdon vastauksia. Käsittelen tässä sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä. Kaikkiaan vastaajia oli 1 099, heistä 412 sosiaalityöntekijöitä. He arvioivat oman vastuualueensa tilannetta syksyllä 2020 tai kyselyn toteutusajankohtana vuoden alussa. Tuloksia on verrattu vastaavaan keväällä 2020 tehtyyn kyselyyn Sopivaa apua tarjolla heikosti haastaviin tilanteisiinSosiaalityöntekijöillä on pitkittyneen pandemian takia suuri huoli asiakkaiden mielenterveydestä. Huoli kasvoi 23 prosenttiyksikköä viime keväästä. Myös asiakkaiden päihteiden käyttöä, asumisen turvaamista sekä elämänhallintaa ja arkirytmiä koskevat huolet lisääntyivät. Näissä asioissa tarvitaan paneutuvaa ja usein pitkään jatkuvaa työskentelyä, mutta silti sosiaalityössä lisättiin edelliskevääseen verrattuna eniten etä- ja digityöskentelyä, esimerkiksi puhelinasiointia ja videovälitteisiä yhteyksiä. Ne eivät usein toimi haavoittuvassa tilanteessa olevilla, joista taas oltiin eniten huolissaan. Sosiaalityöntekijät arvioivat, ettei henkilökohtaisia tapaamisia kyetty tarjoamaan kaikille tarvitseville. Vain viidennes uskoi, että etä- tai digipalveluista hyötymättömien palvelutarpeisiin vastattiin hyvin tai melko hyvin. Konkreettisiin ongelmiin saa apua Kaikki vaikeassa tilanteessa olevat eivät jääneet avutta. Osan tarpeisiin pystyttiin vastaamaan melko hyvin, esimerkiksi, jos tarvitsi ruoka-apua tai jos asunnon menetys uhkasi. Myös etuudet ja tuet järjestyivät varsin hyvin. Konkreettiset ongelmat tuntuivat hoituvan. Sen sijaan noin puolet sosiaalityöntekijöistä arvioi, että mielenterveyspalveluihin pääsyä odottavien, toimintakyvyltään heikkojen asiakkaiden sekä etä- ja digipalveluista hyötymättömien palvelutarpeisiin kyettiin vastaamaan huonosti tai melko huonosti. Innostus menetelmäjoustoihin lopahti
Tuore barometri osoittaa, että loppuvuodesta etä- ja digipalvelut yleistyivät ja käytössä olevat kanavat hallitsivat työtä sen sijaan, että asiakkaiden tarpeet olisivat määritelleet tuen muodon. Menetelmien joustava käyttö väheni. Esimerkiksi asiakkaiden tapaamista ulkona – liekö talvi estänyt tämän – etsivää työtä ja jalkautuvia palveluita lisättiin vähän. Työntekijät keskittyivät enemmän teknisluontoisiin tehtäviin, vaikka huoli eniten tukea vaativista asiakasryhmistä kasvoi. Järjestöillä ihmisten tarpeet ensisijalla Järjestöt tekevät paljon etsivää ja jalkautuvaa työtä esimerkiksi asunnottomien ja mielenterveyskuntoutujien parissa. Julkisten palveluiden tapaan niidenkin palveluita piti muuttaa paljolti etä- ja digipalveluiksi ja esimerkiksi vapaaehtoistyö hankaloitui. Pandemian alkaessa muun muassa asunnottomien tilanne näytti vaikealta, mutta sittemmin Vailla Vakinaista asuntoa ry on kyennyt pitämään vaikkapa päivä- ja yökeskukset auki. Sosiaalibarometrin mukaan kolmannen ja neljännen sektorin toimijat ovat merkittävästi tukeneet asiakkaita ja lieventäneet epidemian vaikutuksia. Niillä on painottunut käytännön apu, mutta myös neuvonta ja psykososiaalinen tuki. Osana työtäni olen Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin sihteeri. Siihen kuuluu 53 jäsentä, enimmäkseen sosiaali- ja terveysjärjestöjä. Mukana toiminnassa on köyhyyttä kokevia ihmisiä. Heidän näkökulmansa on verkostolle keskeinen. Verkostossa toimiva Anne Tyni kirjoittaa blogissaan, miten pandemia toi digiosattomuuden, tai hänen sanoillaan digiköyhyyden, esiin yhdessä rysäyksessä. ”Yhteiskunta alkoi elää digitaalisesti etänä. Koneongelmat ja osaamisen puute yhdistyivät digiköyhyydeksi. Vanhat tietokoneet eivät tukeneet ohjelmia, tietotaito rajoittui someosaamiseen ja puheluihin. Ihmiset eristettiin, toisten auttaminen kävi vaivoin tai ei ollenkaan.” Mitä tästä opimme? Yksi toistuva hokema on, että myös digipalveluja käyttämättömien ihmisten palveluihin on panostettava, mutta julkisten palveluiden ensisijainen asiointitapa on digitaalinen. Palveluita kehitetään digitalisaatiossa mukana pysyvien ehdoilla. Tämän pandemia on todistanut. SOSTE julkaisi 2019 Ihan pihalla -kansalaistutkimuksen vanhoista ihmisistä digipalveluiden myllerryksessä. Sen vetäjä, sosiaalipolitiikan emerita professori Briitta Koskiaho on todennut, että yhteiskunnassa uudet toimintatavat ja menetelmät järjestää asiat syrjäyttävät aina vanhat tavat. Ne eivät kauaa säily uusien rinnalla. Tämän vuoksi julkisen vallan on tehtävä kaikkensa, jotta mahdollisimman pystyisi käyttämään digipalveluita: täytyy kehittää käyttäjäystävällisiä palveluita, järjestää laitteita, opastusta, kädestä pitäen tukea, mutta myös puolesta asioinnin mahdollisuuksia, sillä kaikki eivät eri syistä millään taivu digipalveluiden käyttäjiksi.
Erja Saarinen
Kirjoittaja on erityisasiantuntija SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ssä. Hän oli mukana professori Briitta Koskiahon Ihan pihalla -tutkimushankkeessa. |
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
January 2024
Kategoriat
All
|