digitalisaatio & sosiaaliala
MAHDOLLINEN YHTÄLÖ
Olen saanut syksyn aikana osallistua työtehtävissäni digipalveluiden nykytilan kuvaukseen sekä kypsyystason arviointiin Pohjois-Pohjanmaalla. Digipalveluiden nykytilan kuvaus ja kypsyystason arviointi ovat olleet osa Suomen kestävän kasvun ohjelman ensimmäistä hankevaihetta. Digipalveluiden kehittämisessä on edelleen paljon työtä Digipalveluita on kehitetty haastavassa maastossa. Hyvinvointialuetta on valmisteltu ja organisaatiorakenne on vasta muotoutumassa. Kehittämistyötä on leimannut kiire ja epävarmuus tulevasta. Digipalveluiden nykytilan kuvaus loi selkeää kuvaa siitä, että yhdenvertaisten ja saavutettavien digipalveluiden kehittämisessä on edelleen paljon työtä. Pohjois-Pohjanmaalla sosiaalihuollossa ollaan noin kolmanneksen takamatkalla digipalveluiden määrässä verrattuna terveydenhuoltoon. Sosiaalihuollossa digipalvelut myös kohdentuvat prosessin vaiheeseen ennen palveluihin pääsyä, kun taas terveydenhuollossa digipalveluita hyödynnetään selkeämmin palveluiden toteuttamisessa. Sosiaalihuollon ydinprosessi on pääosin digitalisoimatta. Digipalveluiden kehittämisestä puuttuu käytännön työn ja käyttäjien näkökulma Kypsyystason arvioinnin perusteella digitalisaatio näyttää Pohjois-Pohjanmaalla olevan pidemmällä strategiatasolla kuin käytännön toimintatavoissa, toiminnoissa ja prosesseissa. Tutun määritelmän mukaan digitalisaatiossa on kuitenkin kyse juuri toimintojen kehittämisestä, eikä vain teknologian käyttöönotosta [1]. Digipalveluiden käytössä ei juurikaan mitata asiakaskokemusta, eikä digipalveluiden käynti- ja käyttäjämääriä seurata kaikissa digipalveluissa. Jatkossa digitalisaation hyödyt on otettava paremmin irti, kerättävä systemaattisemmin tietoa digipalveluiden käytöstä, ja luotava pysyvät rakenteet asiakkaiden osallistamiselle palveluiden kehittämiseen. Kypsyystason arvioinnissa nousi esille tarve vahvistaa osaamista digipalveluiden kehittämisessä ja johtamisessa. Samoin esille tuli, ettei digipalveluiden asiakkuussegmentointia ole Pohjois-Pohjanmaalla tehty sosiaalihuollossa. Tämä vaikeuttaa sen arviointia, mihin digipalveluiden kehittäminen kannattaa kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta kohdentaa. Asiantuntijatuessa menestyksekkäitä esimerkkejä kehittämishankkeistaKehittäminen on pahimmillaan vain hankehallinnointia, jossa tyydytään rahoittajan minimitavoitteisiin. Parhaimmillaan kehittäminen on luovaa yhteistoimintaa, jolla luodaan konkreettista muutosta ja kehittämisen tuloksia voidaan hyödyntää laajasti. Esimerkkejä menestyksekkäistä kehittämishankkeista saatiin Digi- ja väestötietoviraston koordinoimasta digipalveluiden kehittämisen asiantuntijatuesta vuonna 2022. Asiantuntijatuki järjestettiin osana valtiovarainministeriön digiohjelmaa, ja siinä sovellettiin palvelumuotoilun menetelmiä. Asiantuntijatuessa korostui ihmiskeskeinen digipalveluiden kehittäminen, jossa olennaista on asiakasymmärrys ja asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen [2]. Kehittämishankkeissa käyttäjät osallistettiin kehittämishaasteiden määrittelyyn, ratkaisuvaihtoehtojen ideointiin ja niiden testaukseen. Avoimella keskustelulla ja viestinnällä - myös keskeneräisistä asioista - varmistettiin riittävä tiedon saanti sekä tulosten hyödynnettävyys. Eriytyykö kehittäminen edelleen käytännön työstä hyvinvointialueilla?Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyessä on riskinä, ettei kehittämisessä edelleenkään päästä käytännön toimintojen ja prosessien kehittämiseen, sillä isoissa hyvinvointialue-organisaatioissa erilliset kehittämisyksiköt etääntyvät entisestään käytännön työstä. Nähtävillä on myös strateginen linjaus, että digipalveluita kehitetään erillään hyvinvointialueen peruspalveluista. Tätä on erittelevä puhe digipalveluista ja ns. kivijalkapalveluista. Sosiaalityön tutkimuksessa taas digipalveluiden ja kasvokkain tehtävän työn nähdään sulautuvan yhdeksi kokonaisuudeksi [3]. Kehittämisen ja johtamisen tehtäviin ei välttämättä ole rekrytoitu riittävästi sosiaalihuollon ammattiosaajia, jotta sosiaalihuollon digitarpeet tulisivat organisaatioissa esille esimerkiksi digistrategioita tai hankesuunnitelmia laadittaessa. Sosiaalialan ammattihenkilöiden osaamista ei ehkä tunnisteta riittävästi, eikä sitä sen vuoksi osata hyödyntää. Sosiaalialan ammattiosaamisen vahvuuksia digipalveluiden kehittämisessä ovat juuri asiakasymmärrys ja ammattietiikka, yhteiskunnallinen osaaminen sekä mm. palvelujärjestelmän ja lainsäädännön tuntemus. [4] Niukkojen henkilöstöresurssien vuoksi ammattilaisten osallistuminen kehittämiseen oman työn ohella on haastavaa. Olen törmännyt sosiaalialalla myös toimintakulttuuriin, jossa ammattilaisia ei kannusteta hakeutumaan kehittämistehtäviin, eikä virkavapaata myönnetä määräaikaisiin kehittämistehtäviin siirryttäessä. Pohjois-Pohjanmaalla otetaan digiloikka sosiaalihuollon sähköisessä asioinnissa Suomen kestävän kasvun ohjelman hankerahoitus näyttää Pohjois-Pohjanmaalla jäävän sosiaalihuollon digipalveluiden kehittämisessä vähäiseksi. Rahoitusta on myönnetty sähköisen ajanvarauksen ja digituen kehittämiseen. Saavutettaville digipalveluille olisi juuri sosiaalihuollossa tarvetta myös laajemmin. Odotukset kohdistuvatkin uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönottoon sekä sen mahdollistamaan sähköiseen asiointiin. Tämä tarkoittaa merkittävää digiloikkaa sosiaalihuollossa. Myös tämä muutos tarvitsee osaavat tekijänsä. Kirjoittaja: Elisa Savolainen, YTM Laillistettu sosiaalityöntekijä Lähteet:
Using information technology has been discussed and developed in social work research for decades [1; 2] but the progress of digitalization in social work practice has been slower [3] and the potential of digital possibilities have not been fully acknowledged [4]. In 2020 the COVID-19 pandemic spread around the globe, causing restrictions in the society and a need for social distancing to prevent the virus from spreading. In the context of social work practice this meant a rapid digital leap. Suddenly a lot of things needed to change: social workers could not meet their clients face-to-face as usual and most of the normal encounters between people needed to happen online. Based on our research it seemed that social workers had a will to keep social work practice as similar as possible, compared to the way it was before the pandemic, and only move it to digital forms. We decided to name this phenomenon digitally mediated social work (DMSW). In a recent research article, we analyzed social workers’ experiences of taking the digital leap and shifting towards digitally mediated social work at the beginning of the COVID-19 pandemic in the spring of 2020. We wanted to find out how social workers see that their work practices can be done in digital forms, what kind of obstacles or possibilities they see in encountering their clients in digital spaces and what experiences were gained from the digital leap in the spring of 2020. We analyzed a data of 33 personal diaries written by social work professionals from March to May 2020 and we found out that the digital form of social work practice, or DMSW, can be viewed from three dimensions: 1) the basis of DMSW, 2) Conceived DMSW and 3) Lived DMSW. However, the dimensions are not completely separable, but rather interact with each other. First, a working base for digital social work practice can be built on a well-planned and working digital infrastructure. Social workers need up-to-date devices, applicable software and good internet connections to encounter their clients in digital spaces. Well-working tools alone are not enough. The devices and software need to also be suitable and applicable in the context of social work. Client and data security need to be ensured. To carry out all the elements of a working basis for DMSW things like the organizational culture and ICT, employee training, procedures, norms and management need to be in order. In the second dimension the attention turns on what social workers actually think about digitally mediated social work. The competencies and preparedness of social workers and clients and different possibilities or obstacles faced in the digital spaces are in focus. People tend to have pre-determined opinions and attitudes towards digitalization and digital service forms and it all comes to the readiness and willingness to change existing practices and learning new things. Based on our analysis, it is important to pay attention to organizational and cultural principles and social workers’ possibilities to apply professional discretion also in the digital forms of social work practices. Thirdly, the last dimension consists of the actual lived experiences of implementing social work in digital forms in the everyday practice. The focus of the dimension is on the relations between clients and social workers: establishing relationships, human presence, promoting confidence, trusting each other and open dialogue. The key factors in successful experiences deal with creating a right kind of atmosphere for communication, reaching emotional levels in discussions and digital intimacy. Implementing social work in digital forms cannot be done at the expense of the core aims or tasks of social work. We explored the digital implementations of social work practice during an exceptional pandemic time where the digital leap was quick and at least somewhat forced. It seems that in the crisis situation social work and its’ services were wanted to work as similarly as they did before in the more traditional face-to-face way. It was quite quickly noticed that digital implementations create a totally different space and context for social work. The pandemic setting highlighted that the digital leap of social work was maybe even too quick and there wasn’t enough time to prepare and develop social work organizations and practices. The expectations for services and practices staying unchanged and the attempts to shift them to online forms as they were can lead to limiting the wide variety of well-working, flexible and applicable options that digital forms of social work could offer. However, the forced digital leap made it obvious that digital practices offer great ways of working in the field of social work. At its’ best it can extend the options to promote client well-being and other core tasks of social work, create possibilities to applicable forms of working in changing environments, save time and add flexibility. Combining the best elements of face-to-face interaction and digital ways of working, a ‘hybrid-model’, has been discussed as a well-working way of doing social work [4]. Our analysis shows that digitally mediated social work provides flexibility to social work practice as it offers promising ways to extend spatial and temporal solutions. Social work with clients is always context specific and linked to the expertise and discretion of social workers. Successfully performed digital forms of practice require new kinds of competencies and skills [5]. Developing digital practices should be intertwined to basic education instead of it being the matter of individual social workers or work teams. Writer: Vera Fiorentino Doctoral researcher, University of Lapland The blog text is based on the article ‘Towards Digitally Mediated Social Work- the Impact of COVID19 -pandemic to Encountering Clients in Social Work’ by Vera Fiorentino, Marjo Romakkaniemi, Timo Harrikari, Sanna Saraniemi & Laura Tiitinen (2022) Qualitative Social Work. https://doi.org/10.1177/14733250221075603. References:
Digipalvelujen käytön edellytykset ja valinnan mahdollisuudetKaikkien digipalvelujen käytön perusedellytyksenä ovat riittävät digitaidot ja digituki. Puutteet digitaidoissa vaikeuttavat sähköisten sosiaalipalvelujen käyttöä ja lisäävät digiavun tarvetta [1,2]. Tämä koskee sekä palveluntuottajia että käyttäjiä.
Ehkä vieläkin suuremman haasteen ikäihmisten digitaaliselle asioinnille muodostaa kuitenkin elämänmahdollisuuksien eriytyminen. Esimerkiksi sosioekonominen asema, koulutus, etninen tausta ja kielitaito, sekä sairastavuus, fyysiset ja kognitiiviset kyvyt määrittävät niitä mahdollisuuksia, joiden puitteissa ihmiset aloittavat ja pystyvät jatkamaan sähköisten palvelujen käyttöä, kun ikää karttuu lisää. Strategisen tutkimusneuvoston rahoittaman DigiIN-hankkeen tulosten mukaan kaikki edellä mainitut tekijät määrittävät ikäihmisten mahdollisuuksia käyttää digipalveluja [6,7]. Ikäihmisten internetin käyttö korona-aikana
Mutta lisääntyikö ikäihmisten internetin ja verkkopalveluiden käyttö kokona-aika? Kuinka pitkälle he ”digiloikkasivat” ja mihin suuntaan? Tilastokeskuksen toteuttamat Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö tutkimukset vuosilta 2019 ja 2020 kertovat muutoksista internetin käyttötarkoituksesta eri ikäryhmissä [8]. Kyseinen aineisto kerätään aina vuoden toisella neljänneksellä. Vuonna 2020 tuolle ajankohdalle osuivat myös monet ikäihmisten liikkumista rajoittavat suositukset. Internetiä käyttäneiden 75–89-vuotiaiden osuus nousikin kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2019 (41 %) vuoteen 2020 (51 %). Lähes saman verran, seitsemän prosenttiyksikköä, kasvua oli useita kertoja päivässä internetiä käyttävissä. Kuvio 1 Internetin käyttötarkoitusten yleisyys 2019 ja 2020, %-osuus 75–89-vuotiaista (Tilastokeskus) Lähde: Tilastokeskus [8] Kuviossa 1 on esitetty internetin eri käyttötarkoitusten yleisyys 75–89-vuotiaiden keskuudessa vuosina 2019 ja 2020. Voimakkainta internetin käytön kasvu oli verkkolehtien ja televisioyhtiöiden uutissivujen katsomisessa sekä televisioyhtiöiden muissa verkkopalveluissa. Kasvua oli runsaasti myös tavaroita ja palveluita koskevan tiedon etsinnässä. Lisäksi vuorovaikutusta edistävien palveluiden, kuten internet- ja videopuheluiden sekä pikaviestisovellusten, käyttö lisääntyi huomattavasti.
Viimeaikaiset tutkimustuloksemme ikäihmisten mediakulutustavoista ovat samansuuntaisia Tilastokeskuksen tietojen kanssa. Internetiä käyttävien yli 62-vuotiaiden tavat kuluttaa vanhaa mediaa (televisio, uutiset ja lehdet, kirjat) ja niiden uusia digitaalisia vastineita ovat yhteydessä ikään eri tavoin [9]. Mitä vanhemmista internetin käyttäjistä on kyse, sitä tyypillisemmin ja enemmän he lukevat painettua mediaa ja katsovat televisiota. Sen sijaan erot digitaalisen television katselemisessa, e-kirjojen ja verkkolehtien lukemisessa lisääntyvät iän myötä. Kiertotiet löytyvät pakon edessä Mitä nämä havainnot sosiaalialan digitalisaation näkökulmasta sitten merkitsevät? Ensinnäkin iäkkäät ihmiset ovat kenties kaikista epäyhtenäisin digitaalisten palveluiden käyttäjäryhmä, jonka tiedot ja taidot käyttää uusia digitaalisia palveluita vaihtelevat voimakkaasti. Sen vuoksi avuntarpeet digiteknologian ja -sovellusten käytössä ovat heillä korostuneen yksiöllisiä. Myöhempiin elämänvaiheisin liittyy myös usein enemmän elämänmahdollisuuksia ja -valintoja rajoittavia tekijöitä, jotka haastavat niin sosiaalialan ammattilaiset (esim. gerontologinen ja aikuissosiaalityö, kotihoito) kuin läheisetkin tunnistamaan ikäihmisten orastavia avuntarpeita arkiasioinnissa –erityisesti silloin kuin asiointi tapahtuu verkossa. Pakko on huono kannustin sähköiseen asiointiin. Koronaepidemia ja siihen liittyneet elämisenmahdollisuuksien rajoittamiset ajoivat vain melko pienen osan 75–89-vuotiaita hankkimaan tavaroita ja palveluita verkosta. Pakkoraoissa löydetään kuitenkin myös kiertoteitä välttämättömien asiointi- ja palvelutarpeiden tyydyttämiseksi. Lisääntynyt tiedonhaku internetistä ja etenkin lisääntynyt pikaviestinten ja videopuhelinsovellusten käyttö viestivät siitä, että ikäihmiset ovat hakeneet apua arkiasiointiin ja helpotusta yksinoloon myös internetistä. Kirjoittaja: Sakari Taipale, YTT, dos., apulaisprofessori Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö Jyväskylän yliopisto Lähteet:
Digillä tuottavuusloikkaan Suomessa valtaosa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista tuotetaan julkisin varoin. Julkista sote-sektoria on pitkään haastanut erilaisten resurssien niukkuus, jonka vuoksi ratkaisuja on etsitty teknologian hyödyntämisestä ja digitalisaatiosta. Kehittämistyötä on tuettu politiikalla, jossa julkisten palveluiden digitalisaation edistäminen ja tietovarantojen parempi hyödyntäminen nähdään strategisina tavoitteina taloudellisten ja yhteiskunnallisten hyötyjen saavuttamiseksi [1,2]. Viime vuosina kehittämistyötä on ohjannut Sote-tieto hyötykäyttöön 2020 -strategia [3]. Digitalisaatiota ja tietovarantojen hyödyntämistä tuetaan myös lainsäädännön uudistustyöllä [4,5].
Pandemian pakotettu loikkaKeväällä 2020 maailmalla levinnyt Korona-pandemia sai aikaan muutoksia myös sosiaalialan käytännöissä ja palveluissa [10]. Poikkeusolot kannustivat ja kenties osaltaan myös pakottivat ottamaan käyttöön digitaalisia etäpalveluita kasvokkaisen kohtaamisen rajoitusten tiukentumisen myötä. Sosiaalibarometrin [11] mukaan digitaalisten palveluiden käyttö ei ollut sosiaalialalle perinteistä pandemian alkaessa ja sähköiset työvälineet otettiin käyttöön todella nopeasti vähäisellä kokemuksella. Digitaalisista palveluista saatiin monin paikoin hyviä ja rohkaisevia kokemuksia. Uudet digitaaliset etäpalvelut eivät kuitenkaan soveltuneet kaikille ja jatkossa olisikin tärkeää tunnistaa sosiaalialalla ne tilanteet ja asiakasryhmät, joiden kohdalla lähipalvelu on edelleen tarpeen. Camilla Granholm [12] on sosiaalityön alaan kuuluvassa väitöskirjassaan käyttänyt käsitettä sulautuva sosiaalityö (blended social work), jossa harkitusti yhdistelemällä kasvokkaista ja virtuaalista kohtaamista pyritään asiakkaan optimaaliseen osallisuuteen. Työskentely asiakkaan kanssa voi olla pelkästään kasvokkain tapahtuvaa, kasvokkaisen ja virtuaalisessa yhdistelmää tai pelkästään virtuaalisesti toteutettua sen mukaan, mikä on kyseiselle asiakkaalle kyseissä tilanteessa paras mahdollinen.
Eettistä yhteisloikkaa tarvitaanSyksyllä 2020 digitalisaatioon liittyvät riskit nousivat keskusteluun terapia-palveluita tarjoavaan yritykseen kohdistuneen tietomurron vuoksi [14]. Digitalisaatioon liittyy lukuisia eettisiä näkökulmia, joista tietosuoja ja tietoturva ovat tärkeimpien joukossa. Huomiota on kiinnitetty myös palvelujen yhdenvertaiseen saavutettavuuteen ja esimerkiksi Digi arkeen -neuvottelukunnan tehtävänä oli tuoda esiin palvelujen digitalisoitumiseen liittyvät huolenaiheet ja omalta osaltaan varmistaa, että kaikki pystyvät tasavertaisesti käyttämään digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. [15].
Tulevaisuudessa julkisten palveluiden kehittäjät tekevät entistä enemmän yhteistyötä teknologian kehittäjien ja esimerkiksi data-analyytikkojen kanssa. Yhteisen kielen ja yhteisymmärryksen kehittymisen kannalta on tärkeää molemmin puolinen uuden oppiminen ja avoimuus. Yhteistyö takaa myös paremmat onnistumisen edellytykset tavoiteltujen hyötyjen toteutumiselle. Eettisesti kestävien ja turvallisten digitaalisten innovaatioiden kehittäminen edellyttää monialaista yhteistyötä ja eri tieteenalojen asiantuntijuuden hyödyntämistä. Tulevaisuuden loikkapolut hahmottumassaDigitalisaatiosta puhuttaessa on hyvä pohtia sitä, mikä on päämäärä ja mitkä ovat keinoja sen saavuttamiseksi. Digitalisaatiota ei tulisi pitää itsessään päämääränä, vaan pohtia keinoja, miten digitalisaatiota ja tietoon perustuvaa toimintaa voitaisiin hyödyntää kansalaisten ja työntekijöiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaation tavoitetilaa kuvaavissa jäsennyksissä mainitaan ainakin omahoidon mahdollisuudet hyvinvoinnin tukemiseen, luotettava ja avoin tieto, palveluiden yhdenvertaisuus, asiakaslähtöisyys ja saatavuus, tietoturvallisuus, palveluiden koordinointi, työtä tukevat tietojärjestelmät, lainsäädäntö, osaaminen sekä tietoaineistojen hyödyntäminen johtamisen, kehittämisen ja tutkimuksen tukena [16,17]. Suomessa on kehitteillä monenlaisia innovaatioita, kuten tekoälyn hyödyntämistä ja lukuisia digitalisaatioon ja tiedolla johtamiseen liittyviä hankkeita. Tämä tuo meille paljon jännittäviä mahdollisuuksia, mutta on myös asioita, joista ei ole vielä tutkittua tietoa tai edes aiempaa kokemusta. Muille aloille toteutettujen digitaalisten innovaatioiden suoraviivainen soveltaminen sosiaalialalle ei ole aina tarkoituksenmukaista, vaan on tärkeää selvittää sosiaalialan toiminnan erityispiirteet ja huomioida nämä uusien innovaatioiden kehittämisessä ja juurruttamisessa osaksi toimintaa. Tutkimustietoa tarvitaan lisää ja sitä on tärkeää tuottaa myös helposti saavutettavassa muodossa. Kutsu kirjoittajille
Sosiaalialan digitalisaatio on aihepiiri, jonka tutkimisessa monitieteisyydestä on etua. Tämän blogin avaustekstin myötä kutsumme kirjoittajia eri tieteenaloilta rohkeasti tarkastelemaan sosiaalialan digitalisaatioon liittyviä näkökulmia ja tekemään näkyväksi aihepiiriin liittyvää tutkimusta. Olemme avaustekstissä nostaneen esiin vain muutamia ajankohtaisia nostoja laajasta aihepiiristä. Näistä ja monista muista näkökulmista on hyvä lähteä kartoittamaan tarkemmin aihepiiriin liittyviä polkuja, tunnusteluja ja pyrähdyksiä. Tervetuloa kirjoittamaan! Terveisin, Susi Salovaara, Anna-Maija Pyykönen & Noora Oinas Blogin toimittajat Lähteet:
|
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
January 2024
Kategoriat
All
|