digitalisaatio & sosiaaliala
MAHDOLLINEN YHTÄLÖ
Sosiaalityön tietokäytännöillä tarkoitetaan esimerkiksi hallinnollisia tapoja, joilla sosiaalityön tietoa kirjataan ja millaista tietoa palveluista siten saadaan. Käytännössä sosiaalityön tieto käsittää sekä asiakastyöstä kerättyä käytännön tietoa että tutkimuksen keinoin tuotettua tietoa. Kun kirjattu tieto analysoidaan, sitä voidaan käyttää esimerkiksi palveluiden arviointiin ja vaikuttavuuden osoittamiseen. Pelkkä käytännön tieto tai tutkimustieto ei kuitenkaan riitä vaikuttavuuden arvioimiseen, vaan todellista vaikuttavuustietoa saadaan, kun yhdistetään arkityön tieto tutkimustietoon, tarkastellaan sosiaalityötä organisaatiotasolla ja verrataan niitä eri palveluntuottajien välillä. [1] Sosiaalityön vaikuttavuus koostuu näin ollen todella laajasta kokonaisuudesta, ja jos halutaan saada tietoa sosiaalityön vaikutuksesta koko yhteiskunnan tasolla, tarvitaan moniulotteista tutkimusta, mahdollisesti sekä ihmisten toteuttamaa kontekstisidonnaista tutkimusta että tietokoneavusteista data-analyysia. Vaikka sosiaalialan tiedontuotantoa on kuvattu hajanaiseksi ja puutteelliseksi tuotetaan tietoa kuitenkin jatkuvasti sekä tutkimuksen että käytännön työn välityksellä. Myös tiedon käyttö on hajanaista, eikä yhtenäistä, systemaattista tapaa käyttää sosiaalityön tietoa ole havaittavissa kansallisesti. [2] Tämän päivän sosiaaliset ongelmat ja niiden parissa työskentely ovat tehneet moniammatillisesta työstä sosiaali- ja terveysalan ”uuden normaalin”. Tämän vuoksi olisi äärimmäisen tärkeää löytää tapoja käyttää ja jakaa tietoa eri asiantuntijoiden kesken, ja nostaa myös asiakkaan kokemustieto osaksi tiedonkeruuta ja tiedon hyödyntämistä. Tiedon käytön ja hyödyntämisen työkalut kuitenkin perustuvat pääosin perinteisiin tiedonkeruumenetelmiin, kuten tapaustiedon kirjaamiseen asiantuntijan toimesta, sen sijaan että niissä korostuisi aito moniammatillinen tiedontuotanto, jossa myös asiakas olisi aktiivisena toimijana. Näin ollen arjen työ vaikuttaisi olevan lomake- ja kirjauspohjaista eriytettyä työtä sen sijaan, että se olisi asiantuntijoiden ja asiakkaan välistä aktiivista vuoropuhelua ja yhteistyötä. [3] Dataan perustuva päätöksenteko vaatii luonnollisesti dataa, jota tänä päivänä kerätään ja analysoidaan populaatiotasolla suuria määriä. Tätä datamäärää, ja myös tapaa kerätä ja analysoida sitä, kutsutaan isoksi dataksi (engl. Big Data). Pelkkään dataan perustuvaa päätöksentekoa voidaan kuvata dataismiksi, joka sosiaalialalle sovellettuna tarkoittaa uskomusta ison datan ja älykkään teknologian kykyyn selvittää ihmisten hyvinvointipalveluiden tarpeita paremmin kuin ihmisten tuottaman kokemustiedon perusteella. Dataismia perustellaan sillä, että koneoppiminen ja älyteknologia pystyvät tekemään päätöksiä objektiivisemmin ja rationaalisemmin kuin ihminen. [4] Dataismin ideologian mukaan sosiaalityön päätöksentekoa tulisi siis toteuttaa populaatiotasolla tarkastelematta yksittäisiä ihmisiä ja tilanteita, ja päätökset tulisi perustaa pelkkään tilastotietoon. Tällainen lähestymistapa on sosiaalityön näkökulmasta kuitenkin ongelmallinen, sillä se poistaisi sosiaalityöstä ihmisläheisyyden ja yksilöllisen elämänkulun huomioimisen, jotka ovat tapauskohtaisen sosiaalityön ydintä. Yksi argumentti dataismin puolesta on, että sen katsotaan poistavan päätöksenteosta kokonaan inhimilliset virheet. Tätä väitettä on kuitenkin haastettu sosiaalityön kentältä, sillä sosiaalityön päätöksenteon ei lähtökohtaisesti tulisi olla pelkästään neutraalia, objektiivista tai rationaalista. [4] Dataismiä kritisoidaan myös sosiaalisen kontrollin työvälineeksi, jonka myötä seuranta ja kontrolli yhteiskunnassamme voisi lisääntyä. Jotta dataismiä voitaisiin soveltaa sosiaalityöhön, tulisi sosiaalityön käytännöt yksinkertaistaa, eli ne tulisi pystyä muuttamaan sarjaksi binäärisiä prosesseja. Tämä prosessi voi edesauttaa ison datan hyödyntämistä, mutta toistaiseksi sosiaalityö pysyttelee kontekstisidonnaisessa päätöksenteossa, jossa pyritään objektiivisuuteen ja hyväksytään se, ettei kaikkea tarvittavaa tietoa ole saatavilla, jolloin päätös voi joskus osoittautua virheelliseksi. [4] Dataismillä on potentiaalia olla tukemassa poliittista päätöksentekoa ja suurten linjojen vetämistä, mutta yksilötason sosiaalityöhön sovellettuna sillä voi olla myös asiakkaille haitallisia oheisvaikutuksia. Dataismillä on yhteneväisyyksiä sosiaalityöhön jo jalkautuneen uuden julkisjohtamisen ja näyttöön perustuvan käytännön kanssa [4]. Näyttöön perustuva käytäntö on vahva osa terveydenhuollon työtä, mutta vielä viime vuosikymmenellä sen rooli sosiaalityössä näyttäytyi vähäisenä [5-8]. Näyttöön perustuva käytäntö perustuu ajatukseen siitä, että asiakkaan kanssa tehtävän työn päätökset perustuvat empiiriseen tietoon parhaasta mahdollisesta toimintatavasta, ja että tehdyllä interventiolla on vaikutusta asiakkaan tilanteeseen. Työntekijän tulisi perustaa toimintansa ensisijaisesti hyväksi havaittuihin toimintamalleihin, ja vain täsmällisen vaikuttavuustutkimuksen läpikäyneen käytännön eettisyys voidaan varmistaa. [8] Dataan perustuvaa päätöksentekoa ja näyttöön perustuvaa käytäntöä vaikuttaisi haastavan sosiaalialalla se, ettei yksilön kokemien sosiaalisten ongelmien tarkastelu populaatiotasolla hahmotu samalla tavalla kuin esimerkiksi terveysongelmien liittyminen osaksi suurempaa kokonaisuutta. Myös terveysongelmiin puuttuminen populaatiotasolla on selkeämpää ja sitä voidaan perustella suoraviivaisemmin kuin sosiaalisiin ongelmiin puuttumista. Esimerkkinä vertaan kahta ongelmaa ja niihin puuttumista ison datan perusteella: jos laajoissa tutkimuksissa huomataan ja kyetään todistamaan yhteys jonkin ruoka-aineen ja terveysongelman välillä, pystytään kyseistä terveysongelmaa ehkäisemään ohjeistamalla ihmisiä välttämään kyseistä ruoka-ainetta. Sosiaalisten ongelmien ollessa kyseessä tilanne on huomattavasti monimutkaisempi, sillä yhteys pelkästään yksittäisen tekijän ja seurauksen välillä on haastavaa todistaa, eikä ongelmaa todennäköisesti voi korjata pelkällä yhden yksittäisen tekijän lisäämisellä tai poistamisella. Hyvä käytännön esimerkki tästä on työttömyyden vähentäminen antamalla työnhakijoille työnhakuvelvoite. Ymmärrän hyvin, että koko yhteiskunnan tasolla työttömyys voi näyttäytyä työnhakijoiden passiivisuutena ja työnantajien ja työnhakijoiden kohtaanto-ongelmana, jota voidaan korjata työttömien aktivoinnilla, kuten työnhakuvelvoitteella. Pelkkä pakotettu työhakemuksen lähettäminen kuitenkaan tuskin vähentää työttömyyttä etenkään tilanteessa, jossa työllistymistä estävät erilaiset terveydelliset haasteet. Pahimmillaan työnhakuvelvoite voi yksilötasolla aiheuttaa sen, että työhön kykenemätön menettää ansionsa tai etuutensa velvoitteen vuoksi. Lopuksi On tärkeää, että tulevaisuudessakin sosiaalityön koulutuksessa painotetaan tutkimusosaamista ja tiedonhankintaa. Lisäksi terveys- ja sosiaaliala tulisi nähdä ennemminkin toisiaan täydentävinä kuin toisiaan poissulkevina aloina. Digitalisaatiolla ja sosiaali- ja terveysalan integraatiolla on paljon mahdollisuuksia ratkaista yhteiskunnallisia kiperiä kysymyksiä, mutta vain jos myös sosiaalityön osaaminen, tieto ja tiedon erityispiirteet otetaan yhtä lailla huomioon päätöksenteossa. Kirjoittaja: Maria Toppi, TtM (terveyshallintotiede) Sosiaalityön maisteriopiskelija, Lapin yliopisto Lähteet:
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäpalveluiden seuranta ja arviointi (STePS 3.0) -hankkeen loppuseminaari pidettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kampuksella 4.10.2022. Osallistujina oli yli 300 sote-tiedonhallinnan uranuurtajaa, osaajaa ja tutkijaa, osa etänä ja osa paikan päällä. Hanke on toteutettu laajassa yhteistyössä ja siinä on kerätty mittavat aineistot, joita hyödynnetään aktiivisesti tutkimuksessa ja tiedonlähteenä käytännön työssä ja kehittämisessä. Loppuseminaarissa käytiin läpi valikoituja tuloksia teemoittain CAMM-viitekehystä hyödyntäen [1]. Tässä puheenvuorossa nostamme esiin sosiaalialan tuloksia ja näkökulmia. Tussitaikurit kuvittivat tilaisuuden antia. Digitalisaatioon liittyvä koulutus ja osaaminen Tiedonhallinnan kehitys ja digitalisaatio luovat alati uusiutuvia osaamistarpeita myös sosiaalialan ammattilaisille. Sosiaalihuollon organisaatioihin kohdistuneessa osatutkimuksessa [2] ilmeni, että organisaatiot tarjoavat melko kattavasti koulutusta työntekijöilleen, julkiset hieman muita enemmän. Toteutetuista koulutuksista yleisin oli asiakastietojärjestelmäkoulutus. Myös tietoturvaan ja -suojaan liittyvää koulutusta tarjottiin suurimmassa osassa organisaatioita. Jatkuvasti kehittyvät kyberuhat ja henkilötietojen käsittely yhä uusissa sähköisissä palveluissa ja tietojärjestelmissä herättävät kuitenkin pohtimaan, mikä olisi riittävä tavoitetaso koulutuksen tarjoamiselle. Tulisiko esimerkiksi kaikissa organisaatioissa järjestää vuosittain täydennyskoulutusta tietoturvaan ja -suojaan liittyen? Sosiaalialan ammattilaisia koskevassa osatutkimuksessa [3] ilmeni, että enemmistö arvioi itsensä kokeneiksi asiakastietojärjestelmien käyttäjiksi. Onkin selvää, että sähköisten asiakastietojärjestelmien käyttö on vakiintunut osaksi myös sosiaalialan työtä. Tietojärjestelmiä kuitenkin kehitetään ja uudistetaan parhaillaan, joten osaamistarpeet voivat jatkossa muuttua. Parhaimmillaan riittävä koulutus ehkäisee uusien järjestelmien käyttöönottoihin liittyviä riskejä. Kansalaisten näkökulmaa avaavissa tutkimuksissa [4,5,6] tuli esiin, että enemmistö aikuisväestöstä (85 %) arvioi internetin käytön osaamisensa olevan hyvällä tasolla ja jopa neljä viidestä (78 %) aikuisesta arvioi osaavansa tunnistaa tietoturvariskejä ja huijausyrityksiä internetissä. Internetin käytön osaaminen onkin tärkeä edellytys väestön sähköisten palveluiden käytölle. Kuitenkin on tärkeää muistaa, että aikuisväestöstä viidennes (19 %) koki tarvitsevansa opastusta sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalveluiden käyttöön. Digitaalisten välineiden käyttö ja laatu Sosiaalialan organisaatioista lähes kaikki julkisella sektorilla käyttivät vuonna 2020 sähköistä asiakastietojärjestelmää, mutta yksityisen ja kolmannen sektorin organisaatioista viidennes oli ilman [2]. Tulosta tulkitessa on syytä muistaa, että sosiaalialalla kolmannen sektorin merkitys on säilynyt vahvana siinä, missä terveydenhuollossa se on vähentynyt [7]. Sosiaalialalla toimii paljon järjestö- ja yhdistyspohjaisia toimijoita, joiden toiminta voi painottua vapaaehtoistyöhön, kuten ruoka-avun tarjoamiseen. Apua tarjotaan myös anonyymisti. Lisäksi yksityisellä sektorilla on paljon pieniä toimijoita, kuten ammatillisia perhekoteja. Nämä organisaatiot ovat merkittävä osa sosiaalihuollon kokonaisuutta, mutta niillä ei ole välttämättä resursseja tai koettua tarvetta hankkia sähköistä tietojärjestelmää. Sosiaalihuollossa käytössä olevien asiakastietojärjestelmien tuotemerkkien arvosanojen keskiarvot vaihtelivat kohtalaisesta hyvään [8]. Tietojärjestelmien tukea työlle arvioitiin eri näkökulmista ja kehittämisen paikkoja tunnistettiin useampia. Asiakkaan palvelukokonaisuuden koordinointi on keskeinen tehtävä etenkin julkisella sektorilla, jossa asiakkaan vastuutyöntekijän työnä on varmistaa palveluiden mielekäs kokonaisuus ja yhteentoimivuus palvelutarpeen arvioinnin sekä asiakassuunnitelman mukaisesti. Tietojärjestelmien tuki palvelukokonaisuuden hahmottamiselle ja koordinoinnille korostuu tilanteissa, joissa työntekijät vaihtuvat ja asiakkaalla on yhtä aikaa monia eri palveluita, joiden osalta ajantasainen tiedonkulku on tärkeässä osassa. Tätä taustaa vasten etenkin julkisen sektorin kohdalla voimme todeta tulosten osoittavan selkeän tietojärjestelmien kehittämistarpeen, sillä vain kolmasosa (34%) ammattilaisista arvioi tietojärjestelmän tukevan asiakkaan palvelukokonaisuuden koordinointia [9]. Rohkaisevaa on, että osa sosiaalialan ammattilaisista saa tietojärjestelmästä tukea työlle, mikä kertoo siitä, että myös sosiaalialalla on mahdollista toteuttaa tietojärjestelmiin käytännön työtä tukevia ratkaisuja. Valitettavasti niiden ammattilaisten osuus, jotka kokivat saavansa tietojärjestelmältä tukea määräaikojen, työtehtävien ja asiakkuuksien hallintaan jäi alle puoleen. Tulevaisuudessa tietojärjestelmiä olisi tärkeää kehittää tukemaan sosiaalihuollon työtehtävien ja määräaikojen seurantaa ja asiakkuuksien hallintaa paremmin, jotta ne tukisivat ammattilaisia suuren työkuorman hallinnassa keventäen muistitaakkaa. Tiedonvaihto ja yhteistyölle saatava tuki Parhaimmillaan tiedonhallinta ja tietojärjestelmät tukevat ammattilaisten ja organisaatioiden välistä tiedonvaihtoa ja toimivat viestintäkanavina myös asiakkaiden suuntaan. Sujuva tiedonvaihto puolestaan tarjoaa otolliset olosuhteet laadukkaalle ja vaikuttavalle työlle. Yhteistyön tukea ei välttämättä mielletä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmien perustehtäväksi. Tietojärjestelmät liittyvät kuitenkin olennaisesti tiedonkulkuun ja parhaimmillaan tietojärjestelmä voi tukea tiedon tasapuolista, sujuvaa ja ajantasaista saatavuutta sekä eri yhteistyötahojen, että ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Kanta-palveluita ei vielä juurikaan käytetä asiakasta koskevan tiedonhaun lähteenä sosiaalialalla [3]. Tämä kuvastaa sitä, että Kanta-palveluihin siirtyminen on sosiaalihuollossa vielä kesken. Sähköpostia käytetään asiakastietojen haussa yhä huolestuttavan paljon [3], mikä muodostaa riskin tietoturvalle ja -suojalle. Tuloksista ilmenee myös, ettei sosiaalihuollossa ole vielä löydetty riittävästi korvaavia vaihtoehtoja, jotka tekisivät paperilla ja faksilla tapahtuvan tiedonvaihdon tarpeettomaksi. [3] Toivottavasti tulevaisuudessa Kantapalveluiden käyttöönotto tuo parannuksia turvalliseen ja tehokkaaseen tiedonvaihtoon. Enemmistöllä (n. 70 %) sosiaalihuollon organisaatioista ei ollut vuonna 2020 lainkaan tiedonsiirtoa muista tietojärjestelmistä omaan järjestelmään tai omasta tietojärjestelmästä toiseen järjestelmään [2]. Tästä voidaan päätellä, etteivät sosiaalihuollon sähköisen tiedonsiirron edellytykset ole vielä optimaalisella tasolla. Sosiaalihuollon julkisen sektorin työntekijöillä on kuitenkin melko hyvin järjestetty pääsy työn kannalta tarvittaviin tietoihin muiden tahojen tietojärjestelmiin kirjautumalla [2]. Tulevaisuudessa voisi olla syytä kehittää tietojärjestelmään integroituja ratkaisuja myös näissä tilanteissa, jotta vähennetään työntekijöiden tarvetta kirjautua lukuisiin järjestelmiin. Organisaation sisäisen sosiaalialan ammattilaisten välisen tiedonvaihdon koki hyväksi noin puolet vastaajista [8]. Tulokset olivat hieman parempia yksityisellä sektorilla. Nykyiset asiakastietojärjestelmät tarjoavat harvoin tukea monialaiselle ja sosiaali- ja terveydenhuollon väliselle yhteistyölle, vaikka verkostojen kanssa tehtävä moniammatillinen yhteistyö on sosiaalihuollossa tärkeää ja sen merkitys kasvaa entisestään sote-uudistuksessa. Asia tulisi huomioida järjestelmien kehittämistyössä. Ammattilaisista ainoastaan 17 prosenttia koki järjestelmän tukevan yhteistyötä asiakkaan kanssa. [8] Tässä myös on kehittämisen paikka. Miten tästä eteenpäin? STePS 3.0 -hankkeessa arvioitiin etenkin vuonna 2014 julkaistun Sote-tieto hyötykäyttöön -strategian [10] tavoitteiden saavuttamista. Monessa asiassa on edistystä tapahtunut, mutta kaikkia strategian tavoitteita ei ole saavutettu. Strategiassa määritellyt tavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia ja niiden tavoittelua kannattaa jatkaa organisaatioissa sekä sähköisiä palveluita ja tietojärjestelmiä tuottavissa yrityksissä [11]. Myös sosiaali- ja terveysministeriöstä on todettu, että sosiaalihuollon tiedonhallinnan lainsäädännöllisiin edellytyksiin tulee panostaa. Hyvinvointialueille siirryttäessä huomiota tulisi kiinnittää erityisesti ammattilaisten tiedonvaihdon tapoihin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon väliseen tiedonvaihtoon sujuvan yhteistyön ja saumattomien palvelupolkujen mahdollistamiseksi. Tietojärjestelmien roolia eri toimijoiden väliselle yhteistyölle on hyvä pohtia myös jatkossa. Etenkin asiakkaiden ja ammattilaisten välisen viestinnän osalta olisi hyvä selvittää, mitkä ratkaisut tukevat tietoturvallista, ajantasaista ja sujuvaa tiedonkulkua. Parhaimmillaan sujuva tiedonkulku ja viestintämahdollisuudet vähentävät palveluiden kuormitusta, kun asiat on mahdollista selvittää ja hoitaa ketterästi. Digitalisaation tutkimusta on tärkeää jatkaa tulevaisuudessakin ja toivottavasti tässä hankkeessa muodostunutta osaamista ja välineitä voidaan hyödyntää myös tulevassa tutkimuksessa. Parhaimmillaan digitalisaation systemaattinen tutkimus mahdollistaa kokonaiskuvan luomisen kansallisen tilanteen kehittymisestä. Yksittäiset organisaatiot voivat myös verrata omaa tilannettaan muihin sekä saada virikkeitä omaan digikehittämiseen, jolloin syntyy myönteinen kehä tiedontuottajien ja -hyödyntäjien välille. Kehän rakentamisen eteen on tehty monipuolista viestintätyötä aina tietojärjestelmätoimittajille järjestetyistä webinaareista tähän jopa yli 300 ihmistä tavoittaneeseen hybridi-seminaariin. Kiitos kaikille osallistujille! Kirjoittajat: Samuel Salovaara, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto Maiju Kyytsönen, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tuulikki Vehko, tutkimuspäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lähteet
Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan kehittämistyössä on korostunut tavoite hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiin ja datavarantoihin kertyvää dataa tutkimukseen, kehittämiseen, innovaatioihin ja johtamiseen. Tietoa hyödyntämällä pyritään saavuttamaan vaikuttavuutta ja tehokkuutta sote-palveluihin ja siten myös hillitsemään kustannusten kasvua sekä tukemaan kansalaisten hyvinvointia. [1] Näiden tavoitteiden saavuttaminen ei ole kuitenkaan suoraviivaista. Digitaaliseen transformaatioon kytkeytyy monenlaisia ilmiöitä eikä pelkästään informaation muuttaminen digitaaliseen muotoon takaa tavoitteiden saavuttamista. Tarvitsemme tutkimustietoa voidaksemme toteuttaa mielekkäitä toimenpiteitä ja perusteltuja ratkaisuja, joiden avulla tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista. Tässä kirjoituksessa pohdimme tutkimustiedon hyödyntämisen mahdollisuuksia tietojärjestelmien kehittämisen näkökulmasta. Kansainvälisten empiiristen tutkimusten mukaan tietojärjestelmien käyttö on muuttanut sosiaalityön painopisteitä [2]. Organisaatioissa korostetaan tehokkuutta, dokumentointia ja erilaisia arviointilomakkeita, mikä on vienyt aikaa itse asiakkaiden kohtaamiselta ja tukemiselta. Monimutkaiset lomakkeet ja dokumentoinnin pirstaleisuus haittaavat työntekijöiden kattavaa tiedonsaantia asiakkaistaan. Pyrkiessään priorisoimaan asiakaskohtaamisia, sosiaalityöntekijät saattavat käyttää erilaisia kiertoteitä poiketen tietojärjestelmän käyttöön liittyvistä säännöistä ja vaatimuksista. Tietojärjestelmien käyttöön ei myöskään anneta riittävästi koulutusta, mikä voi vaikeuttaa tiedonhakua ja hyödyntämistä. [2.] Erilaisten asiakastietojärjestelmien tarkastelu ja vertailu ei ole aivan yksinkertaista, sillä kirjo on valtavan laaja. Tietojärjestelmiä voidaan verrata vaikkapa niiden sisältämien ominaisuuksien määrän (ns. syvyys) tai käyttäjäryhmien moninaisuuden (ns. laajuus) mukaan. Hieman pelkistäen voidaan puhua yksinkertaisista ja kompleksisista tietojärjestelmistä [3]. Yksinkertaisemmat järjestelmät on usein suunniteltu rajatun käyttäjäryhmän ja palvelun tarpeita silmällä pitäen ja nämä on melko helppoa kehittää peruskäyttäjille mieluisiksi, kun taas laajojen järjestelmien kehittämisessä joudutaan mahdollisesti tekemään kompromisseja, jotta ratkaisu palvelisi monipuolista käyttäjäjoukkoa. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa Hilkka-järjestelmän, joka on alun perin kehitetty kotihoidon tarpeisiin ja Apotti-järjestelmän, joka kehitettiin palvelemaan koko sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Usein yksinkertaisempi järjestelmä on peruskäyttäjien mieleen, kun laaja järjestelmäratkaisu puolestaan luo otolliset edellytykset tiedonkululle. Hyvinvointialueet ovat parhaillaan uusien tietojärjestelmiin liittyvien ratkaisujen äärellä. Monen erillisen järjestelmän ylläpitäminen on hyvinvointialueen näkökulmasta raskasta, kallista ja voi vaatia lukuisten integraatioiden toteuttamista. Etuna voi olla, se että erilliset järjestelmät voivat olla ketterämpiä ja käyttäjien mieleen. Yksi yhteinen järjestelmä voi taas tuntua käyttäjille monimutkaiselta ja sen kehittäminen on äärimmäisen vaativa urakka, joka vaatii suuria investointeja [4]. Yksi järjestelmä tukee kuitenkin sujuvaa tiedonsiirtoa eri ammattilaisten välillä ja tarjoaa yhdenmukaista dataa jalostettavaksi esimerkiksi tiedolla johtamisen tueksi. Hyvinvointialueilla kannattaakin hyödyntää tutkimustietoa eri vaihtoehtoja punnitessa, jotta voidaan tehdä tietoon perustuvia ratkaisuja. Olimme mukana suomalaisten sosiaalialan ammattilaisten käyttäjäkokemuksia kartoittavassa Aalto-yliopiston hallinnoimassa pilottitutkimuksessa, joka toteutettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti keväällä 2019 [5]. Aiemmin vastaavia kyselyjä on tehty terveydenhuollon ammattilaisille ja syksyllä 2020 pilottitutkimukseen pohjautuva kysely toteutettiin THL:n koordinoimassa STePS-hankkeessa sosiaalialan korkeakoulutuetuille [6]. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia molemmissa kyselyissä ja ammattilaisten järjestelmille antaman kouluarvosanan keskiarvo oli sama: 6,7. Suurimmat puutteet todettiin tiedonkulussa, monialaisen yhteistyön tuessa, asiakkuuksien hallinnassa ja asiakkaasta saatavan kokonaiskuvan hahmottamisessa [5]. Kehitettävää löytyy myös sähköisessä asioinnissa [6]. Myönteistä on kuitenkin se, että ammattilaiset ovat hyvin kokeneita tietojärjestelmien käyttäjinä ja heillä on hyvät valmiudet niiden hyödyntämiseen [6] Tutkimustietoa on kerätty tuotemerkkikohtaisesti, joten saatavilla on hyödyllistä tietoa tietojärjestelmien kehittämisen tueksi. Tarkastelimme lisäksi kunnissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta tietojärjestelmien tukea tapauskohtaiselle sosiaalityölle, sillä näiden sosiaalityöntekijöiden tehtävänä on usein koordinoida asiakkaiden palvelukokonaisuuksia [8]. Tapauskohtaisessa työssä asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen hahmottaminen on tärkeää – on huomioitava läheisverkosto, sosiaaliset suhteet, viranomaisverkostot, palvelut ja historia. Tutkimustulokset osoittavat, etteivät tietojärjestelmät tue riittävästi asiakkaiden sosiaalisten verkostojen määrittelyä ja havainnointia, mikä on välttämätöntä tapauskohtaisessa sosiaalityössä. Tiedon hajanaisuus sekä tiedon visualisoinnin, yhteenvetojen, metatason tietojen ja selkeiden dokumentointikäytäntöjen puutteet estävät sosiaalityöntekijöiden pääsyä työssä tarvittaviin tietoihin. [8.] Havaittuja ongelmia ratkottaessa on tärkeää ottaa sosiaalityöntekijät ja sosiaalialan ammattilaiset mukaan tietojärjestelmien kehittämiseen. Onneksi sosiaalialan ammattilaiset ovatkin varsin halukkaita osallistumaan kehittämistyöhön, vaikka vain neljäsosalla kehittämiseen osallistumiseen liittyvät kokemukset ovat myönteisiä [9]. Kehittämistapoja tulisikin kehittää ammattilaisille suotuisaan suuntaan. Suosituimmat osallistumistavat ovat ongelmien raportointi järjestelmien kehittämisen vastuuhenkilölle ja oman työn esittely kehittäjille [10]. Tietojärjestelmien kehittämisen tutkimus voi olla monin tavoin hyödyllistä ja antaa tietoa niistä tavoitteista ja tarpeista, joita sosiaalialan tietojärjestelmiin liittyy, sekä avata kuvaa mahdollisista käytännön ratkaisuista [11]. Sosiaalialan organisaatioita koskeva tutkimustieto kertoo meille, että sosiaalihuollossa ollaan vielä pitkälti alkutekijöissä data-analytiikan, tekoälyn ja tietovarastojen hyödyntämisessä [12]. Tällä hetkellä tietojärjestelmistä saadaan melko hyvin asiakastietoa johtamisen tueksi, mutta tuottavuus-, vaikuttavuus- ja laatuindikaattorien saanti koetaan heikoksi [12]. Tässä olisi yksi tärkeä tietojärjestelmiin liittyvä kehittämisen paikka organisaatioiden ja johtamisen näkökulmasta. Tilannetta havainnollistaa se, että vuonna 2020 sosiaalihuollon organisaatioista alle 20 prosenttia kykeni hyödyntämään tietojärjestelmien dataa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan hyvin [12]. Sote-tieto hyötykäyttöön strategiassa oli nimenomaan tavoitteena se, että tietojärjestelmien dataa saadaan hyödynnettyä jatkossa aiempaa paremmin [1]. Dataa on kerätty sote-alalla tietojärjestelmiin jo vuosikymmeniä, mutta ongelmana on edelleen, ettei sitä voida hyödyntää riittävästi. Sosiaalialan organisaatioiden raportoimia esteitä tiedon hyödyntämiselle johtamisessa olivat etenkin osaamisen, resurssien ja tietojärjestelmien puutteet, joita koki lähes puolet sosiaalialan organisaatioista [13]. Lopuksi toteamme, että sosiaalihuollon tietojärjestelmien kehittämiseksi on vihdoin saatavilla tutkimustietoa. Sen lisäksi, että otamme sote-tiedon hyötykäyttöön [1], meidän tulee ottaa myös tämä tutkimustieto käyttöön. Tutkimustieto lisää arvokasta ymmärrystä tietojärjestelmien suunnittelusta, kehittämisestä sekä käyttöönotoista ja tätä tietoa hyödyntämällä on mahdollista saada tukea vaikkapa tietojärjestelmän hankintavaiheeseen ja resurssien kohdentamiseen. Ja mikä parasta: voidaan ottaa opiksi jossain toisaalla toteutetuista hankkeista ja välttää toistamasta samoja virheitä uudelleen. Teksti pohjautuu Katri Ylösen ja Samuel Salovaaran puheenvuoroon sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivillä 11.5.2022 Jyväskylässä. Kirjoittajat: Samuel Salovaara, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto Katri Ylönen, väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto Lähteet:
On kulunut vuosi siitä, kun avasimme tämän sosiaalialan digitalisaatiota käsittelevän blogin. Tavoitteemme oli tehdä näkyväksi alaan liittyvää tutkimusta ja kehittämistyötä sekä tuoda aiheen parissa toimivia tahoja yhteen. Kuluneen vuoden aikana lukuisat asiantuntijat ovat avanneet tutkimustaan ja pohdintojaan sosiaalialan digitalisaatiosta. On aika katsoa mitä asioita blogissamme on käsitelty ja pohtia, mitä aiheita tulevaisuudessa olisi tärkeää tuoda esiin.
Mari Kivistö ja Liisa Hokkanen pohtivat vammaisten henkilöiden osallisuutta palveludigitalisaatiossa ja kuvasivat, kuinka digitaalisten palveluiden käyttäjien joukko on todella monimuotoinen. Monimuotoisuus ja elämäntilanteiden yksilöllisyys tulisi huomioida palveluiden kehittämisessä ja tutkimuksessa.
Näin sote-alan työssä ammattilaisille jäisi enemmän aikaa tärkeään vuorovaikutukselliseen asiakastyöhön ja ennaltaehkäisevien palveluiden toteuttamiseen. Onnistuessaan tämä toisi myös kaivattuja säästöjä. Sosiaalityön päivänä Samuel Salovaara pohti digitalisaatiota päivän teeman, maailmanlaajuisen yhteyden, näkökulmasta. Erja Saarinen loi katsauksen sosiaalibarometrin tuloksiin ja digitaalisen avun saavutettavuuteen ja korosti julkisen vallan vastuuta saavutettavien palveluiden kehittämisessä, jotta kukaan ei jäisi palveluiden ulkopuolelle. Hanna Holmberg-Soto & Tuuli Kotisaari kuvasivat sosiaalityön digitalisaation ilmenemistä sosiaalisessa mediassa ja kannustivat organisaatioita ja ammattilaisia toimimaan rohkeasti suunnannäyttäjinä digitalisaation hyödyntämisessä.
Aiheita on vuoden aikana ollut paljon, mutta olemme kuitenkin vasta alussa sosiaalialan digitalisaatioon liittyvien näkökulmien avaamisessa. Digitalisaatio läpäisee yhteiskuntaa, arkeamme ja sosiaalista elämää. Teknologiat kehittyvät vauhdilla ja uusia innovaatioita tulee esiin jatkuvasti muovaten tapojamme ja käytäntöjämme työssä ja arjessa. [1,2] Sosiaalialan näkökulmasta tehtävä tutkimus ja kehittäminen on edelleen erittäin ajankohtaista ja tärkeää. Terveydenhuoltoon verrattuna olemme vasta tämän tutkimusmatkan alussa [vrt. 3]. Tutkimusta tarvitaan esimerkiksi ns. tekoälyn ja algoritmien käytöstä sosiaalialalla [4]. Digitalisaatioon liittyy paljon eettisiä näkökulmia, joita on tärkeää tutkia ja tarkastella huolellisesti [ks. esim. 5]. Digitalisoituva tieto luo uusia mahdollisuuksia tiedon hyödyntämiselle esimerkiksi tiedolla johtamisessa ja vaikuttavuustutkimuksessa [6]. Digitaalisten palveluiden ja tietojärjestelmien kehittäminen ja lisääntyvä käyttö luo tarpeen tarkastella näiden teknologioiden saavutettavuutta ja käytettävyyttä [7,8].
Kiitämme kaikkia kirjoittajia ja blogimme lukijoita tästä vuodesta! Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi uudet ja vanhat kirjoittajat jatkamaan sosiaalialan digitalisaation tarkastelua. Tekstiehdotuksia voi lähettää blogin toimittajille tai osoitteeseen: digisosiaali (at) gmail.com. Tarkempia ohjeita tekstin laatimiseen löytyy täältä. Hyvää uutta vuotta toivottaen, Samuel, Anna-Maija & Noora Sosiaalialan digitalisaatio -blogin toimittajat Lähteet:
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiolla tavoiteltujen hyötyjen [1] saavuttaminen asettaa tietojärjestelmille monia vaatimuksia, ja Suomessa onkin parhaillaan käynnissä laajoja tietojärjestelmien uudistamiseen liittyviä hankkeita, kuten UNA, Aster ja Apotti. Tietojärjestelmien kehittäminen on herättänyt kiinnostusta myös mediassa, sillä hankkeet ovat usein kalliita ja niiden toteuttamiseen on investoitu merkittävästi yhteiskunnan resursseja [2]. Kansallisessa sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämistyössä sosiaalihuollon on kuitenkin arvioitu jääneen sivuosaan [3]. Huomion kiinnittäminen sosiaalihuoltoon ja sen erityispiirteisiin on tärkeää, sillä sosiaalihuollossa työskentelee yli puolet (53 %) sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöistä [4].
Sosiaalialan tietojärjestelmien avulla kerättävällä tiedolla on lopulta monta käyttäjää. Sekä kansalaiset, sosiaalialan ammattilaiset, johtajat, päättäjät että tutkijat tarvitsevat luotettavaa ja hyödynnettävissä olevaa tietoa [1]. Sosiaalialan tietojärjestelmien kehittämisessä ovat kuitenkin aiemmin painottuneet hallinnolliset näkökulmat [8,9], ja vaikka Suomessa sote-alan palveluissa datan keruusta tietojärjestelmiin on jo vuosikymmenten kokemus [10], niin tuo data ei ole kuitenkaan ollut käytännön työntekijöiden hyödynnettävissä parhaalla mahdollisella tavalla [11,12]. Työskennellessäni Apotti -tietojärjestelmän kehittämishankkeessa vuosina 2016-2019, kiinnostuin tutkimaan aihetta tarkemmin ja hain kesällä 2018 tutkimusluvan Apotista. Keräsin syksyllä 2018 tutkimuksen aineiston haastattelemalla Apotin sosiaalihuollon sovelluksen kehitykseen osallistuneita asiantuntijoita. Tavoitteeni oli selvittää, miten sosiaalityön tiedollisia tarpeita oli huomioitu Apotissa. Tutkimusaineisto osoittautui rikkaaksi ja sen analyysi mielenkiintoiseksi tehtäväksi. Kirjoitin keskeisistä tutkimustuloksista artikkelin, joka julkaistiin kesäkuussa 2021 [13]. Tässä blogi -kirjoituksessa pohdin tutkimusaihetta hyödyntäen lisäksi omia kokemuksiani kehittämistyöstä. Nämä toiveikkaat näkemykset vaikuttavat olevan ristiriidassa ammattilaisten kokemusten ja Apotista käydyn julkisen keskustelun kanssa, joka on saanut hyvin kriittisiä sävyjä [14,15]. Kriittiset puheenvuorot painottuvat terveydenhuollon alueelle ja kenties tässä piileekin yksi Apotti-järjestelmän haasteista: Apotti kattaa valtavan laajan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuden. Samassa tietojärjestelmässä on perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hammashoion lisäksi koko sosiaalihuolto lukuisine palveluineen [16]. Jo pelkästään sosiaalihuollon sisällä on paljon keskenään erilaisia palveluita, joiden tiedolliset tarpeet ja prosessit poikkeavat toisistaan. Ei ole yksinkertaista sovittaa tätä kaikkea yhteen tietojärjestelmään. Sen lisäksi Apotti on muutakin kuin tietojärjestelmä, se on myös toiminnanohjausjärjestelmä ja sisältää lisäksi tiedolla johtamisen analyyttiset työkalut ja koontinäkymät porautumismahdollisuuksineen, tieteelliseen tutkimuksen tekemiseen tarvittavat työkalut, asiakasportaalin ja paljon muuta. Kyseessä on siis valtavan suuri ja monimuotoinen kokonaisuus, jota ei oikeastaan tulisi edes verrata vanhoihin tietojärjestelmäratkaisuihin. Apotissa samaan ratkaisuun on sulautettu lukuisa määrä toimintoja ja toimijoita. [13] Laajuutta kuvaa hyvin esimerkiksi se, että Apottia käyttää noin 45 000 sote-alan ammattilaista. Yksi yhteinen järjestelmä luo mahdollisuudet esimerkiksi tietoturvalliseen viestintään eri ammattilaisten kesken yli sektorirajojen, asiakkaan ajantasaisten tietojen löytymiseen palvelusta riippumatta ja myös sote-yhteiseen kehittämiseen, tutkimukseen ja johtamiseen. [13] Massiivisen kokonaisratkaisun toteuttaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista ja vie väistämättä pidemmän aikaa. On selvää, että yksinkertaisempi tiettyyn palveluun täsmäratkaisuna kehitetty tietojärjestelmä voi olla toimivampi ratkaisu sen yhden palvelun tarpeisiin, etenkin sote-ammattilaisen käyttöliittymän näkökulmasta, mutta monien muiden tarpeiden (esim. asiakas, hallinto, tutkimus) osalta kokonaisratkaisu voi palvella paremmin.
Kuten useimmilla asioilla, on Apotillakin monta puolta. Omassa tutkimuksessani tuli myös esiin Apotin hyötyjä ja riskejä. Asiakasta koskeva tieto on Apotin kehittäjien mukaan aiempia järjestelmiä paremmin hyödynnettävissä sekä käytännön työssä, että johtamisessa ja tutkimuksessa, mutta järjestelmän käyttö edellyttää tietokäytänteiden päivittämistä ja riittävää koulutusta järjestelmän käyttöön. [13] Tulevat vuodet osoittavat, lunastaako Apotti lupauksensa ja maksaako se takaisin siihen investoidut varat. Aiheesta tarvittaisiin tutkimustietoa ja toivottavasti oma tutkimukseni tukee aiheesta tehtävää jatko-tutkimusta. Samuel Salovaara Kirjoittaja on nuorempi tutkija Lapin yliopistosta ja tekee väitöskirjaa aiheesta sosiaalityön tietojärjestelmät osana sosiaalityön tiedonmuodostusta. Lähteet:
|
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
January 2024
Kategoriat
All
|