Digipalvelujen käytön edellytykset ja valinnan mahdollisuudetKaikkien digipalvelujen käytön perusedellytyksenä ovat riittävät digitaidot ja digituki. Puutteet digitaidoissa vaikeuttavat sähköisten sosiaalipalvelujen käyttöä ja lisäävät digiavun tarvetta [1,2]. Tämä koskee sekä palveluntuottajia että käyttäjiä.
Ehkä vieläkin suuremman haasteen ikäihmisten digitaaliselle asioinnille muodostaa kuitenkin elämänmahdollisuuksien eriytyminen. Esimerkiksi sosioekonominen asema, koulutus, etninen tausta ja kielitaito, sekä sairastavuus, fyysiset ja kognitiiviset kyvyt määrittävät niitä mahdollisuuksia, joiden puitteissa ihmiset aloittavat ja pystyvät jatkamaan sähköisten palvelujen käyttöä, kun ikää karttuu lisää. Strategisen tutkimusneuvoston rahoittaman DigiIN-hankkeen tulosten mukaan kaikki edellä mainitut tekijät määrittävät ikäihmisten mahdollisuuksia käyttää digipalveluja [6,7]. Ikäihmisten internetin käyttö korona-aikana
Mutta lisääntyikö ikäihmisten internetin ja verkkopalveluiden käyttö kokona-aika? Kuinka pitkälle he ”digiloikkasivat” ja mihin suuntaan? Tilastokeskuksen toteuttamat Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö tutkimukset vuosilta 2019 ja 2020 kertovat muutoksista internetin käyttötarkoituksesta eri ikäryhmissä [8]. Kyseinen aineisto kerätään aina vuoden toisella neljänneksellä. Vuonna 2020 tuolle ajankohdalle osuivat myös monet ikäihmisten liikkumista rajoittavat suositukset. Internetiä käyttäneiden 75–89-vuotiaiden osuus nousikin kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2019 (41 %) vuoteen 2020 (51 %). Lähes saman verran, seitsemän prosenttiyksikköä, kasvua oli useita kertoja päivässä internetiä käyttävissä. Kuvio 1 Internetin käyttötarkoitusten yleisyys 2019 ja 2020, %-osuus 75–89-vuotiaista (Tilastokeskus)  Lähde: Tilastokeskus [8] Kuviossa 1 on esitetty internetin eri käyttötarkoitusten yleisyys 75–89-vuotiaiden keskuudessa vuosina 2019 ja 2020. Voimakkainta internetin käytön kasvu oli verkkolehtien ja televisioyhtiöiden uutissivujen katsomisessa sekä televisioyhtiöiden muissa verkkopalveluissa. Kasvua oli runsaasti myös tavaroita ja palveluita koskevan tiedon etsinnässä. Lisäksi vuorovaikutusta edistävien palveluiden, kuten internet- ja videopuheluiden sekä pikaviestisovellusten, käyttö lisääntyi huomattavasti.
Viimeaikaiset tutkimustuloksemme ikäihmisten mediakulutustavoista ovat samansuuntaisia Tilastokeskuksen tietojen kanssa. Internetiä käyttävien yli 62-vuotiaiden tavat kuluttaa vanhaa mediaa (televisio, uutiset ja lehdet, kirjat) ja niiden uusia digitaalisia vastineita ovat yhteydessä ikään eri tavoin [9]. Mitä vanhemmista internetin käyttäjistä on kyse, sitä tyypillisemmin ja enemmän he lukevat painettua mediaa ja katsovat televisiota. Sen sijaan erot digitaalisen television katselemisessa, e-kirjojen ja verkkolehtien lukemisessa lisääntyvät iän myötä. Kiertotiet löytyvät pakon edessä Mitä nämä havainnot sosiaalialan digitalisaation näkökulmasta sitten merkitsevät? Ensinnäkin iäkkäät ihmiset ovat kenties kaikista epäyhtenäisin digitaalisten palveluiden käyttäjäryhmä, jonka tiedot ja taidot käyttää uusia digitaalisia palveluita vaihtelevat voimakkaasti. Sen vuoksi avuntarpeet digiteknologian ja -sovellusten käytössä ovat heillä korostuneen yksiöllisiä. Myöhempiin elämänvaiheisin liittyy myös usein enemmän elämänmahdollisuuksia ja -valintoja rajoittavia tekijöitä, jotka haastavat niin sosiaalialan ammattilaiset (esim. gerontologinen ja aikuissosiaalityö, kotihoito) kuin läheisetkin tunnistamaan ikäihmisten orastavia avuntarpeita arkiasioinnissa –erityisesti silloin kuin asiointi tapahtuu verkossa. Pakko on huono kannustin sähköiseen asiointiin. Koronaepidemia ja siihen liittyneet elämisenmahdollisuuksien rajoittamiset ajoivat vain melko pienen osan 75–89-vuotiaita hankkimaan tavaroita ja palveluita verkosta. Pakkoraoissa löydetään kuitenkin myös kiertoteitä välttämättömien asiointi- ja palvelutarpeiden tyydyttämiseksi. Lisääntynyt tiedonhaku internetistä ja etenkin lisääntynyt pikaviestinten ja videopuhelinsovellusten käyttö viestivät siitä, että ikäihmiset ovat hakeneet apua arkiasiointiin ja helpotusta yksinoloon myös internetistä. Kirjoittaja: Sakari Taipale, YTT, dos., apulaisprofessori Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö Jyväskylän yliopisto Lähteet:
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiolla tavoiteltujen hyötyjen [1] saavuttaminen asettaa tietojärjestelmille monia vaatimuksia, ja Suomessa onkin parhaillaan käynnissä laajoja tietojärjestelmien uudistamiseen liittyviä hankkeita, kuten UNA, Aster ja Apotti. Tietojärjestelmien kehittäminen on herättänyt kiinnostusta myös mediassa, sillä hankkeet ovat usein kalliita ja niiden toteuttamiseen on investoitu merkittävästi yhteiskunnan resursseja [2]. Kansallisessa sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämistyössä sosiaalihuollon on kuitenkin arvioitu jääneen sivuosaan [3]. Huomion kiinnittäminen sosiaalihuoltoon ja sen erityispiirteisiin on tärkeää, sillä sosiaalihuollossa työskentelee yli puolet (53 %) sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöistä [4].
Sosiaalialan tietojärjestelmien avulla kerättävällä tiedolla on lopulta monta käyttäjää. Sekä kansalaiset, sosiaalialan ammattilaiset, johtajat, päättäjät että tutkijat tarvitsevat luotettavaa ja hyödynnettävissä olevaa tietoa [1]. Sosiaalialan tietojärjestelmien kehittämisessä ovat kuitenkin aiemmin painottuneet hallinnolliset näkökulmat [8,9], ja vaikka Suomessa sote-alan palveluissa datan keruusta tietojärjestelmiin on jo vuosikymmenten kokemus [10], niin tuo data ei ole kuitenkaan ollut käytännön työntekijöiden hyödynnettävissä parhaalla mahdollisella tavalla [11,12]. Työskennellessäni Apotti -tietojärjestelmän kehittämishankkeessa vuosina 2016-2019, kiinnostuin tutkimaan aihetta tarkemmin ja hain kesällä 2018 tutkimusluvan Apotista. Keräsin syksyllä 2018 tutkimuksen aineiston haastattelemalla Apotin sosiaalihuollon sovelluksen kehitykseen osallistuneita asiantuntijoita. Tavoitteeni oli selvittää, miten sosiaalityön tiedollisia tarpeita oli huomioitu Apotissa. Tutkimusaineisto osoittautui rikkaaksi ja sen analyysi mielenkiintoiseksi tehtäväksi. Kirjoitin keskeisistä tutkimustuloksista artikkelin, joka julkaistiin kesäkuussa 2021 [13]. Tässä blogi -kirjoituksessa pohdin tutkimusaihetta hyödyntäen lisäksi omia kokemuksiani kehittämistyöstä.  Nämä toiveikkaat näkemykset vaikuttavat olevan ristiriidassa ammattilaisten kokemusten ja Apotista käydyn julkisen keskustelun kanssa, joka on saanut hyvin kriittisiä sävyjä [14,15]. Kriittiset puheenvuorot painottuvat terveydenhuollon alueelle ja kenties tässä piileekin yksi Apotti-järjestelmän haasteista: Apotti kattaa valtavan laajan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuden. Samassa tietojärjestelmässä on perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hammashoion lisäksi koko sosiaalihuolto lukuisine palveluineen [16]. Jo pelkästään sosiaalihuollon sisällä on paljon keskenään erilaisia palveluita, joiden tiedolliset tarpeet ja prosessit poikkeavat toisistaan. Ei ole yksinkertaista sovittaa tätä kaikkea yhteen tietojärjestelmään. Sen lisäksi Apotti on muutakin kuin tietojärjestelmä, se on myös toiminnanohjausjärjestelmä ja sisältää lisäksi tiedolla johtamisen analyyttiset työkalut ja koontinäkymät porautumismahdollisuuksineen, tieteelliseen tutkimuksen tekemiseen tarvittavat työkalut, asiakasportaalin ja paljon muuta. Kyseessä on siis valtavan suuri ja monimuotoinen kokonaisuus, jota ei oikeastaan tulisi edes verrata vanhoihin tietojärjestelmäratkaisuihin. Apotissa samaan ratkaisuun on sulautettu lukuisa määrä toimintoja ja toimijoita. [13] Laajuutta kuvaa hyvin esimerkiksi se, että Apottia käyttää noin 45 000 sote-alan ammattilaista.  Yksi yhteinen järjestelmä luo mahdollisuudet esimerkiksi tietoturvalliseen viestintään eri ammattilaisten kesken yli sektorirajojen, asiakkaan ajantasaisten tietojen löytymiseen palvelusta riippumatta ja myös sote-yhteiseen kehittämiseen, tutkimukseen ja johtamiseen. [13] Massiivisen kokonaisratkaisun toteuttaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista ja vie väistämättä pidemmän aikaa. On selvää, että yksinkertaisempi tiettyyn palveluun täsmäratkaisuna kehitetty tietojärjestelmä voi olla toimivampi ratkaisu sen yhden palvelun tarpeisiin, etenkin sote-ammattilaisen käyttöliittymän näkökulmasta, mutta monien muiden tarpeiden (esim. asiakas, hallinto, tutkimus) osalta kokonaisratkaisu voi palvella paremmin.
Kuten useimmilla asioilla, on Apotillakin monta puolta. Omassa tutkimuksessani tuli myös esiin Apotin hyötyjä ja riskejä. Asiakasta koskeva tieto on Apotin kehittäjien mukaan aiempia järjestelmiä paremmin hyödynnettävissä sekä käytännön työssä, että johtamisessa ja tutkimuksessa, mutta järjestelmän käyttö edellyttää tietokäytänteiden päivittämistä ja riittävää koulutusta järjestelmän käyttöön. [13] Tulevat vuodet osoittavat, lunastaako Apotti lupauksensa ja maksaako se takaisin siihen investoidut varat. Aiheesta tarvittaisiin tutkimustietoa ja toivottavasti oma tutkimukseni tukee aiheesta tehtävää jatko-tutkimusta. Samuel Salovaara Kirjoittaja on nuorempi tutkija Lapin yliopistosta ja tekee väitöskirjaa aiheesta sosiaalityön tietojärjestelmät osana sosiaalityön tiedonmuodostusta. Lähteet:
Vaikka podcasteja on ollut tarjolla jo parisen kymmentä vuotta, niiden suosio on lisääntynyt Suomessa huomattavasti lyhyen ajan sisällä. Yhä useampi kuuntelee podcasteja säännöllisesti ja 15-64-vuotiaista jopa 21% kuuntelee podcasteja viikoittain [2]. Pari sanaa lastensuojelusta - podcastin perustaminen ja samalla omalle epämukavuusalueelle meneminen oli meidän kohdallamme siis sekä tietoinen päämäärä että korona-arjen mukanaan tuoma päähänpisto. Digitalisaation avulla salaisesta viranomaistoiminnasta tulee julkista ja läpinäkyvääSosiaalityön tekeminen siellä, missä kaikki ihmiset ovat, eli sosiaalisessa mediassa, on ollut meille jo useamman vuoden selkeä tavoite. Olemme huomanneet, miten nopeasti tietoisuus lastensuojelusta ja sosiaalityöstä on sosiaalisen median hyödyntämisen avulla lisääntynyt niin toisten viranomaisten kuin tavallisten kansalaisten keskuudessa.
Julkinen keskustelu sosiaalityöstä mahdollistaa sen, että kuntien mahdolliset eroavaisuudet toimintamalleissa ja resursseissa tulevat kaikkien tietoon ja näin palveluvalikkoon ja rakenteisiin voidaan aidosti vaikuttaa. Viranomaisten tuleminen virtuaalisesti ruohonjuuritasolle yhteisösosiaalityön tapaan on yksi vastaus toiveisiin käydä vuoropuhelua niin viranomaisten välillä kuin suoraan asiakkaiden kanssa.  Digitalisaation hyödyntäminen julkisuuskuvan parantamisessa ja ylipäänsä sosiaalityön tekemisessä luo runsaasti erilaisia vuorovaikutuksen mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Ei ole itsestään selvää pysyä nopeatempoisen ja pinnallisen sosiaalisen median tahdissa samalla pitäen yllä uskottavaa viranomaisroolia. Suuren yleisön mielestä kaikista kiinnostavimmat yksityiskohdat eli ihmiselämän tragediat eivät myöskään kuulu sosiaalisen median kanaville tai sosiaalityöntekijän etiikkaan [5], minkä vuoksi sosiaalityö sosiaalisessa mediassa on todennäköisesti jo saavuttanut suosionsa huipun. Siitä huolimatta on tärkeää, että sosiaalityötä pidetään esillä jatkossa myös uusilla sosiaalisen median foorumeilla samalla tuoden sosiaalityötä osaksi meidän kaikkien luonnollista toimintaympäristöä. “If you are on time, you’re late” - mitä meidän tulisi jo olla tekemässä?Pari sanaa lastensuojelusta - podcastimme jaksot ovat kahvitauon mittaisia, koska nopeatempoisessa yhteiskunnassa ajankäyttö on rajallista ja parhaiten yleisön tavoittaa lyhyillä ja mukaansa tempaavilla viesteillä. Kaikista podcast-jaksojemme aiheista olisi voinut - ja suorastaan olisi pitänyt - puhua vähintään tunnin tai kaksi. Asioiden tiivistämisellä on aina omat varjopuolensa ja pahimmillaan näin voidaan luoda moninaisia ilmiöitä yksinkertaistavia mielikuvia. Tästä riskistä huolimatta sosiaalista mediaa ja digitalisaation mahdollisuuksia laajemmin ei tule karttaa, vaan jokainen mahdollisuus tehdä sosiaalityötä ja saada sosiaalityölle näkyvyyttä tulee ottaa rohkeasti vastaan.  Digitalisaatio taitaa olla lukuisista hyvistä esimerkeistään huolimatta edelleen monien kuntaorganisaatioiden mielikuvissa kaukainen tulevaisuuden innovaatio, jonka käyttöönottoon odotetaan ulkopuolisia ratkaisuja. Tämän takia innostuneimmat sosiaalityöntekijät hyödyntävät digitalisaatiota lähinnä vapaa-ajallaan, vaikka kaikkein keskeisintä olisi hyödyntää digitalisaatio täysimääräisesti asiakastyössä ja sen kehittämisessä. Kysymyksemme kuntaorganisaatioille on: mikä digitalisaatiossa pelottaa edelleen? Jostainhan se kertoo, että meillä ei ole edelleenkään toimivia viranomaistyön käytössä olevia digitaalisia palveluita, vaikka sosiaalityöntekijöiden joukossa on lukuisia digitalisaatiosta innostuneita käytännön toteuttajia.
Näihin kaikkiin on jo olemassa välineet, mutta sosiaalityön arjessa olemme vasta siirtyneet vihkoihin kirjaamisesta reaaliaikaiseen dokumentointiin. Sosiaalityöntekijöinä meidän tulee saada vahvistusta teknologiaosaamiseen, jotta voimme ottaa digisosiaalityön olemassa olevat kaikki keinot täysimääräisinä haltuun [6]. Vaikka verkostoneuvotteluja varaavasta robotista on ehkä vielä turha haaveilla, sosiaalityössä on kaikki mahdollisuudet hyödyntää uusia digitalisaation innovaatioita täydentämään ja mahdollistamaan perinteistä kohtaamis- ja auttamistyötä [7]. Koska sosiaalityössä osataan löytää ratkaisuja jopa niinkin suuriin ja globaaleihin kysymyksiin, kuten köyhyyden vähentämiseen ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseen, meille digitalisaation tulevaisuuden kehittäminen on haaste, jonka voisimme helposti ottaa vastaan. Mitä sanotte - otetaanko yhdessä sosiaalityön digitalisaatio haltuun? Kirjoittajat: Hanna Holmberg-Soto, johtava sosiaalityöntekijä Tuuli Kotisaari, johtava sosiaalityöntekijä Pari sanaa lastensuojelusta – podcast Lähteet:
Kun ikää tulee, tuntuu, että jotkut asiat vaan toistuvat vuodesta toiseen. Yksi ikävä tällainen on se, että heikoimmassa asemassa olevat ihmiset jäävät muutosten ja uudistusten jalkoihin.
Barometri perustuu valtakunnallisen ja monialaisen vastaajajoukon kyselyvastauksiin. Aineisto koottiin tammi–helmikuun taitteessa 2021. Koronapandemian vaikutuksia koskevassa julkaisussa käytetään sosiaali- ja terveysjohtajien, sosiaalityöntekijöiden, Kelan esi- ja toimihenkilöiden sekä TE-toimistojen johdon vastauksia. Käsittelen tässä sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä. Kaikkiaan vastaajia oli 1 099, heistä 412 sosiaalityöntekijöitä. He arvioivat oman vastuualueensa tilannetta syksyllä 2020 tai kyselyn toteutusajankohtana vuoden alussa. Tuloksia on verrattu vastaavaan keväällä 2020 tehtyyn kyselyyn Sopivaa apua tarjolla heikosti haastaviin tilanteisiinSosiaalityöntekijöillä on pitkittyneen pandemian takia suuri huoli asiakkaiden mielenterveydestä. Huoli kasvoi 23 prosenttiyksikköä viime keväästä. Myös asiakkaiden päihteiden käyttöä, asumisen turvaamista sekä elämänhallintaa ja arkirytmiä koskevat huolet lisääntyivät. Näissä asioissa tarvitaan paneutuvaa ja usein pitkään jatkuvaa työskentelyä, mutta silti sosiaalityössä lisättiin edelliskevääseen verrattuna eniten etä- ja digityöskentelyä, esimerkiksi puhelinasiointia ja videovälitteisiä yhteyksiä. Ne eivät usein toimi haavoittuvassa tilanteessa olevilla, joista taas oltiin eniten huolissaan.  Sosiaalityöntekijät arvioivat, ettei henkilökohtaisia tapaamisia kyetty tarjoamaan kaikille tarvitseville. Vain viidennes uskoi, että etä- tai digipalveluista hyötymättömien palvelutarpeisiin vastattiin hyvin tai melko hyvin. Konkreettisiin ongelmiin saa apua Kaikki vaikeassa tilanteessa olevat eivät jääneet avutta. Osan tarpeisiin pystyttiin vastaamaan melko hyvin, esimerkiksi, jos tarvitsi ruoka-apua tai jos asunnon menetys uhkasi. Myös etuudet ja tuet järjestyivät varsin hyvin. Konkreettiset ongelmat tuntuivat hoituvan. Sen sijaan noin puolet sosiaalityöntekijöistä arvioi, että mielenterveyspalveluihin pääsyä odottavien, toimintakyvyltään heikkojen asiakkaiden sekä etä- ja digipalveluista hyötymättömien palvelutarpeisiin kyettiin vastaamaan huonosti tai melko huonosti. Innostus menetelmäjoustoihin lopahti
 Tuore barometri osoittaa, että loppuvuodesta etä- ja digipalvelut yleistyivät ja käytössä olevat kanavat hallitsivat työtä sen sijaan, että asiakkaiden tarpeet olisivat määritelleet tuen muodon. Menetelmien joustava käyttö väheni. Esimerkiksi asiakkaiden tapaamista ulkona – liekö talvi estänyt tämän – etsivää työtä ja jalkautuvia palveluita lisättiin vähän. Työntekijät keskittyivät enemmän teknisluontoisiin tehtäviin, vaikka huoli eniten tukea vaativista asiakasryhmistä kasvoi. Järjestöillä ihmisten tarpeet ensisijalla Järjestöt tekevät paljon etsivää ja jalkautuvaa työtä esimerkiksi asunnottomien ja mielenterveyskuntoutujien parissa. Julkisten palveluiden tapaan niidenkin palveluita piti muuttaa paljolti etä- ja digipalveluiksi ja esimerkiksi vapaaehtoistyö hankaloitui. Pandemian alkaessa muun muassa asunnottomien tilanne näytti vaikealta, mutta sittemmin Vailla Vakinaista asuntoa ry on kyennyt pitämään vaikkapa päivä- ja yökeskukset auki. Sosiaalibarometrin mukaan kolmannen ja neljännen sektorin toimijat ovat merkittävästi tukeneet asiakkaita ja lieventäneet epidemian vaikutuksia. Niillä on painottunut käytännön apu, mutta myös neuvonta ja psykososiaalinen tuki. Osana työtäni olen Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin sihteeri. Siihen kuuluu 53 jäsentä, enimmäkseen sosiaali- ja terveysjärjestöjä. Mukana toiminnassa on köyhyyttä kokevia ihmisiä. Heidän näkökulmansa on verkostolle keskeinen. Verkostossa toimiva Anne Tyni kirjoittaa blogissaan, miten pandemia toi digiosattomuuden, tai hänen sanoillaan digiköyhyyden, esiin yhdessä rysäyksessä. ”Yhteiskunta alkoi elää digitaalisesti etänä. Koneongelmat ja osaamisen puute yhdistyivät digiköyhyydeksi. Vanhat tietokoneet eivät tukeneet ohjelmia, tietotaito rajoittui someosaamiseen ja puheluihin. Ihmiset eristettiin, toisten auttaminen kävi vaivoin tai ei ollenkaan.” Mitä tästä opimme? Yksi toistuva hokema on, että myös digipalveluja käyttämättömien ihmisten palveluihin on panostettava, mutta julkisten palveluiden ensisijainen asiointitapa on digitaalinen. Palveluita kehitetään digitalisaatiossa mukana pysyvien ehdoilla. Tämän pandemia on todistanut. SOSTE julkaisi 2019 Ihan pihalla -kansalaistutkimuksen vanhoista ihmisistä digipalveluiden myllerryksessä. Sen vetäjä, sosiaalipolitiikan emerita professori Briitta Koskiaho on todennut, että yhteiskunnassa uudet toimintatavat ja menetelmät järjestää asiat syrjäyttävät aina vanhat tavat. Ne eivät kauaa säily uusien rinnalla. Tämän vuoksi julkisen vallan on tehtävä kaikkensa, jotta mahdollisimman pystyisi käyttämään digipalveluita: täytyy kehittää käyttäjäystävällisiä palveluita, järjestää laitteita, opastusta, kädestä pitäen tukea, mutta myös puolesta asioinnin mahdollisuuksia, sillä kaikki eivät eri syistä millään taivu digipalveluiden käyttäjiksi.
Erja Saarinen
Kirjoittaja on erityisasiantuntija SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ssä. Hän oli mukana professori Briitta Koskiahon Ihan pihalla -tutkimushankkeessa.  Kansainvälistä sosiaalityön päivää vietetään 16.3. ja vuoden 2021 teema kutsuu sosiaalisen solidaarisuuden ja maailmanlaajuisen yhteyden vahvistamiseen. Teema on ajankohtainen ja tärkeä eläessämme keskellä maailmanlaajuisen pandemian moninaisia vaikutuksia, joista monet ovat vielä edessä. Aihe kytkeytyy myös digitalisaatioon, sillä juuri digitaaliset välineet ja sovellukset mahdollistavat nykyään yhteydenpidon lukemattomiin ihmisiin eri puolilla maailmaa monin eri tavoin. Miten tämä sosiaalisten suhteiden ja verkostojen laajeneminen olisi syytä huomioida sosiaalityössä? Aiheeseen kytkeytyy useita eri näkökulmia, joista tarkastelen tässä tekstissä asiakkaan tilanteen ymmärtämisen ja ammatillisen verkostoitumisen näkökulmia. Sosiaalityön erityisyys ja asiantuntijuus kiinnittyy ihmisen näkemiseen sosiaalisessa tilanteessaan [1,2]. Jo 120 vuotta sitten sosiaalityön pioneeri Mary Richmond [3] esitteli kuuluisan ympyrädiagrammin, jossa hän kuvasi yksilön ja ympäristön välistä suhdetta. Ympäristön katsotaan tässä käsittävän laajasti kaiken, mikä yksilöön vaikuttaa, kuten työ, läheiset, instituutiot, materia jne. [4]. Asiakkaan ja hänen ympäristönsä välistä suhdetta korostettiin myös sosiaalityön systeemiteoreettisissa lähestymistavoissa [5]. Systeeminen lähestymistapa painottaa asiakkaan kokonaisvaltaisen tilanteen ymmärtämistä ja esittää, että näin on mahdollista ymmärtää myös kompleksisia ilmiöitä, jotka ovat tyypillisiä sosiaalityössä [5, s.51-53]. Nykyaikaisessa sosiaalityössä on tärkeää tunnistaa myös teknologian vaikutukset ihmisten sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja tilanteisiin, sekä huomioida nämä asiakkaan tilanteen ja verkostojen kartoituksessa. Pitkään ihmisen ympäristö kiinnittyi vahvasti maantieteelliseen sijaintiin, mutta nykyään digitalisaatio on tuonut ulottuvillemme laajemman piirin ilmiöitä ja ihmisiä. Voimme muodostaa suhteita maailman toisella puolella elävien ihmisten kanssa ja tulla osaksi toisessa maassa olevaa ryhmää teknologian avulla pysyessämme itse fyysisesti paikallamme. Esimerkiksi nuorten verkkovälitteisen pelaamisen on todettu tarjoavan mahdollisuuksia sosiaalisten suhteiden rakentamiselle ja siten yksinäisyyden lievittämiseen [6]. Sosiaalityössä käytettyjä visuaalisia malleja, kuten ekokarttaa [7], sukupuuta [8] ja verkostokarttaa on perinteisesti hyödynnetty asiakkaan tilanteen kuvaamisen ja analyysin tukena [5, s. 118-121]. Paikkatietojärjestelmät (GIS, Geographic Information Systems) tarjoavat mahdollisuuksia hahmottaa asiakkaan tilannetta myös maantieteellisesti, esimerkiksi karttakuvana [9]. Tarjoaisiko näiden työkalujen digitalisoiminen ja sulauttaminen osaksi sosiaalityössä käytettäviä tietojärjestelmiä paremman tuen ammattilaisille asiakkaan tilanteen hahmottamiseen, kun nykyjärjestelmien ei koeta tarjoavan asiaan riittävää tukea [10]? Millaisia mahdollisuuksia digitalisaatio sitten tarjoaa sosiaalityön ammattilaisten välisille suhteille? Digitaaliset alustat tarjoavat ainakin keinoja verkostoitumiselle ja ajankohtaisten teemojen sekä hyvien käytäntöjen jakamiselle. Näistä ovat esimerkkejä sosiaalisessa mediassa toimivat Sosiaalityön uraverkosto ja eSosiaalityön mahdollisuudet -ryhmät, jotka molemmat ovat keränneet satoja jäseniä. Hyvä esimerkki on myös sosiaalityön tutkimuksen päivät, jotka järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokonaan verkossa. Päivät keräsivät satoja sosiaalityön tutkimuksesta kiinnostuneita osallistujia seuraamaan ja keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Päivien tekninen toteutus oli erinomainen ja sai paljon kiitosta. Sosiaalisen median kautta voi myös tehdä sosiaalityötä ja sosiaalityön tutkimusta uudella tavalla näkyväksi. Olen itse ilolla ja mielenkiinnolla kuunnellut mm. Laura Tiitisen podcasteja (esim. Digisosiaalityön koronaloikka), Hanna Holmberg-Soton ja Tuuli Kotisaaren Pari sanaa lastensuojelusta podcastia sekä seurannut Pelastakaa lapset ry:n Digisosiaalityön instagram-tiliä ja Maija Haapalan ja Camilla Jokelan Tiktok-tiliä Sossut. Nämä kanavat tuovat kiinnostavalla ja helposti lähestyttävällä tavalla erilaisia sosiaalityön näkökulmia ulottuvillemme ja tarjoavat myös peilauspintaa omille ajatuksille ja kokemuksille. Uskoisin näiden tarjoavan kiinnostavaa sisältöä myös sosiaalityön opiskelijoille ja sosiaalityön uraa harkitseville.  Mahdollisuuksien lisäksi digitalisaatio myös haastaa sosiaalityötä. Sosiaalityöntekijöillä on eettinen velvollisuus tunnistaa teknologian ja sosiaalisen median vaikutuksia työssään ja huomioida nämä siten, että asiakkaiden yksityisyys ja luottamuksellisuus eivät vaarannu [11]. Eettiset näkökulmat tulee huomioida riittävän monipuolisesti ja kattavasti kriittistä reflektiota hyödyntäen ja laadittuja ohjeistuksia noudattaen, jolloin on mahdollista vahvistaa sosiaalista yhteisyyttä turvallisesti [12]. Eettiset vaateet huomioiden ja digitalisaatiota hyödyntäen voimme rakentaa rohkeasti sosiaalista solidaarisuutta ja maailmanlaajuista yhteisyyttä. Oikein hyvää sosiaalityön päivää kaikille! Kirjoittaja: Susi Salovaara, sosiaalityön väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto Lähteet:
|
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
September 2021
Kategoriat
All
|
RSS Feed
