Perustimme tammikuussa 2021 Sosiaalialan digitalisaatio -blogin yhdessä Anna-Maija Pyykösen ja Noora Oinaksen kanssa. Tavoitteemme oli tehdä näkyväksi sosiaalialan digitalisaation monimuotoisuutta, tuoda esiin siihen liittyviä näkökulmia ja koota yhteen aiheeseen liittyvää tutkimusta. Blogi määriteltiin tieteelliseksi mutta helposti lähestyttäväksi, jotta tutkimustieto olisi saavutettavissa myös akateemisen maailman ulkopuolelta.

​Vuosien varrella blogi on palvellut tätä tehtävää hyvin: sinne on kertynyt kuvauksia digitalisaation eri teemoista, digipalveluista tietojärjestelmiin ja tekoälyyn. Useat kymmenet tutkijat ovat jakaneet tutkimustaan ja avanneet aihepiirin näkökulmia. Voimme todeta, että blogi on onnistunut tavoitteessaan.
​
Nyt neljän vuoden jälkeen oli aika uudistaa toimintaa. Keväällä 2025 sosiaalityön eurooppalaisessa konferenssissa Münchenissä havahduin siihen, että kuuntelin suomalaisen tutkijan puheenvuoroa digitalisaatiotutkimuksesta, josta minulla ei ollut ennestään tietoa. Ymmärsin, että vaikka olen alan tutkija, on vaikeaa pysyä ajan tasalla siitä, millaista tutkimusta Suomessa tehdään. Tutkimuksen edistämisen ja kumuloitumisen kannalta olisi kuitenkin tärkeää tiedostaa ja hyödyntää alan tutkimusta. Päätimme siksi perustaa sosiaalialan digitalisaation tutkimusverkoston, ja mikä olisikaan luontevampi alusta tälle, kuin jo luomamme blogi.

​Verkosto kokoaa yhteen Suomessa toimivia sosiaalialan teknologian ja digitalisaation tutkijoita sekä levittää tietoa alan tutkimuksesta. Se julkaisee Sosiaalialan digitalisaatio -blogia, ylläpitää sähköpostilistaa ja järjestää ajoittain yhteisiä tapahtumia, esimerkiksi tutkimuspäivien yhteydessä.

Toivotamme verkostoon tervetulleiksi kaikki sosiaalialaa ja digitalisaatiota tutkivat. Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, voit liittyä sähköpostilistalle. Blogi toimii jatkossa ensisijaisesti verkoston julkaisukanavana ja kannustamme kirjoittamaan sinne suomenkielisiä, yleistajuisia kuvauksia tutkimushankkeista ja julkaisuista. Näin blogi jatkaa sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tärkeänä viestintäkanavana kentälle ja muille aiheesta kiinnostuneille. Tekstejä voi edelleen ehdottaa myös verkoston ulkopuolelta ja koordinaattorit päättävät julkaisuista.
​
Verkoston sivuilta löytyvät jäsenten kuvaukset, joiden avulla voi löytää asiantuntijoita eri aihepiireistä esimerkiksi puheenvuoroihin tai hankekumppaneiksi. Toivomme, että verkosto edistää tutkimusta, tuo yhteen toimijoita, mahdollistaa uusia kumppanuuksia ja jatkaa tiedon jakamista sekä tutkimusmaailmaan että sen ulkopuolelle.

Kirjoittaja:
Samuel Salovaara (YTT) työskentelee tutkijatohtorina Lapin yliopistossa. Hän on perehtynyt tutkimuksessaan teknologian hyödyntämiseen sosiaalityön monialaisessa yhteistyössä ja tiedonmuodostuksessa.

Tietojärjestelmätutkijoiden Ragu-Nathanin ym. [1] mukaan tieto- ja viestintätekniikka (ICT) voi aiheuttaa stressiä, koska se on usein monimutkaista, kehittyy nopeasti, edellyttää nopeaa oppimista ja lisää työmäärää. Lisäksi se voi johtaa liialliseen moniajoon sekä altistaa teknisille ongelmille ja virheille.
​
Aiemmat terveydenhuollon tutkimukset ovat osoittaneet yhteyden huonosti toimivien ja vaikeakäyttöisten tietojärjestelmien sekä työstressin kokemuksen välillä [2-4]. Myös ruotsalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa havaittiin, että sosiaalityöntekijät kamppailevat usein työvaatimusten ja käytettävissä olevien resurssien epätasapainon kanssa, ja liiallinen hallinnollinen työ yhdistetään kasvaneeseen työkuormitukseen [5]. Tutkimuksen mukaan teknologia ei vähentänyt työmäärää, vaan lisäsi sitä esimerkiksi järjestelmien toimintahäiriöiden, tehtävien päällekkäisyyden ja tiedon ylikuormituksen vuoksi. Erityisesti korostettiin, että tämä näkymätön lisätyö yhdistettynä puutteelliseen teknologian perehdytykseen ja ICT-taitoihin lisäsi teknostressiä ja heikensi sosiaalityöntekijöiden suoriutumista ja työn tehokkuutta. [5].  

Tutkin väitöskirjani osatutkimuksessa tietojärjestelmien aiheuttamaa teknostressiä sosiaalityöntekijöille (n=19) [6]. Käytin analyyttisenä välineenä tietojärjestelmätutkijoiden Tarafdar ym. [7] määrittämiä viittä tekno-stressoria, jotka yhdistetään teknostressin kokemuksiin. Nämä ovat: teknoylikuorma (techno-overload), teknokompleksisuus (techno-complexity), teknoinvaasio (techno-invasion), teknoturvattomuus (techno-insecurity) ja teknoepävarmuus (techno-uncertainty). Analysoin haastatteluaineistoni laadullisesti etsien teknostressiin viittaavia ilmaisuja tilanteista ja tekijöistä, jotka koin ilmentävän teknostressin eri ulottuvuuksia.

Tulokset osoittavat, että tietojärjestelmiä käytetään lähes tauotta. Suuri osa sosiaalityöntekijän työpäivästä kuluu tietojärjestelmän parissa. Tämä aiheuttaa teknologian käytön ylikuormitusta, jota lisäävät järjestelmien monimutkaisuus, puutteellinen perehdytys ja toistuvat tekniset ongelmat, joiden kaikkien on nähty aiheuttavan teknostressiä [1,6].
​
Tekno-invaasion näkökulmasta sosiaalityöntekijät kokivat olevansa pakotettuja jatkuvaan teknologian käyttöön, ilman mahdollisuutta itse määritellä työn rytmiä tai välineitä. Teknoturvattomuus puolestaan näyttäytyi erityisesti tilastotietojen kirjaamiseen liittyvissä kuvauksissa. Sosiaalityöntekijät kokivat sen kuormittavaksi, jota lisäsi se, ettei heillä ollut selkeää ymmärrystä siitä, miksi tietoa kerätään tai mihin sitä lopulta hyödynnettiin. Teknoturvattomuus lisääntyi, kun tiedon kirjaamatta jättämiseen liittyi huoli siitä, että se voisi vaikuttaa jopa resurssien tai virkojen säilymiseen. Pelko oman työpaikan tulevaisuudesta lisää todennäköisesti työn psykologista kuormitusta. [6]

Haastattelujen tekemisen aikaan tietojärjestelmiä päivitettiin Kanta-arkiston kanssa yhteensopiviksi, mikä vaati myös uudenlaisen rakenteellisen kirjaamisen opettelua. Moni haastateltavista ei kuitenkaan ollut saanut riittävää perehdytystä rakenteiseen kirjaamiseen, saati tienneet Kanta-palvelujen aiheuttamien muutosten aikatauluista. Lisäksi muutokset tietojärjestelmiin aiheuttivat useita teknisiä ongelmia ja jopa tietojen katoamisia. Muutos aiheutti kuormitusta ammattilaisten päivittäisissä työtehtävissä. [6] Teknostressiä ilmentävä teknoepävarmuus liittyy teknologian jatkuviin muutoksiin, jolloin työntekijöiden on vaikea omaksua ja oppia järjestelmän käyttöä [7].
​
Tutkimukseni osoittaa, että osa teknostressin aiheuttajista liittyy suoraan teknisiin asioihin, kun taas toiset heijastavat digitalisaation ja organisaatioprosessien laajempia vaikutuksia. Toisin sanoen, teknostressiä voivat aiheuttaa yhtä lailla liialliset byrokraattiset vaatimukset kuin huonosti toimiva teknologia tai teknologian ohjaamat muutokset työprosesseissa. Nämä muutokset siirtävät usein sosiaalityön painopistettä asiakaskohtaamisista hallinnollisiin tehtäviin, joita toteutetaan tietojärjestelmän kautta. Tämä aiheuttaa ahdistusta ja on ristiriidassa sosiaalityön ydinarvojen kanssa, jotka korostavat inhimillistä kohtaamista ja läsnäoloa asiakkaiden kanssa. Teknologian tulisi ensisijaisesti tukea sosiaalityöntekijän työtä, ei lisätä työkuormaa ja aiheuttaa eettistä jännitettä.[6]

Tutkimuksen tulokset korostavatkin tietojärjestelmien paradoksaalista luonnetta. Ne sekä yksinkertaistavat että monimutkaistavat tehtäviä. Ensin pelkistämällä monimutkaiset prosessit standardoituun muotoon, ja sitten paradoksaalisesti palauttamalla monimutkaisuuden juuri näiden yksinkertaistusten kautta [6,8]. Tämä paradoksi herättää kysymyksiä siitä, tukevatko tietojärjestelmät todella työtä, jota niiden on tarkoitus helpottaa, vai lisäävätkö ne enemmän ammattilaisten turhautumista ja kuormitusta? [6]

Teknostressin tunnistaminen on jokaisen organisaation velvoite, jonka ehkäiseminen ei ole pelkästään työhyvinvoinnin kysymys, vaan myös eettinen ja ammatillinen vastuu. Teknostressiä on toistaiseksi tutkittu varsin vähän sosiaalityön kontekstissa, mikä osoittaa selkeän tarpeen aiheen syvemmälle tarkastelulle. Tämä tutkimus avaa uusia näkökulmia alalle ja korostaa lisätutkimuksen tärkeyttä. Erityisesti olisi tärkeää tarkastella teknostressin ilmenemistä tietojärjestelmien käytössä sekä määrällisin että laadullisin tutkimusmenetelmin laajemmilla aineistoilla.

Kirjoittaja:
Katri Ylönen (YTL) puolusti 29.11.2025 tietojärjestelmiin liittyvää väitöskirjatutkimustaan Jyväskylän yliopistossa ja toimii yliopettajana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. 

Voiko algoritmi arvioida, mikä on lapsen etu? Tai tunnistaa, milloin ihminen tarvitsee apua, ei vain palvelua? Sosiaalialan digitalisoituessa nämä kysymykset eivät ole enää teoreettisia. Julkisen sektorin digitalisaatio etenee nopeasti ja teknologia on tuomassa mukanaan yhä enemmän työtä tukevia, ennustavia ja jopa päätöksiä tekeviä järjestelmiä.

Pro gradu -tutkimuksessani [1] kartoitin, miten informaatioteknologiaa on hyödynnetty ja tutkittu sosiaalialan päätöksenteossa viimeisen kymmenen vuoden aikana.  Käsittelin tutkimuksessani digitaalista transformaatiota päätöksenteon ja siihen liittyvien prosessien automatisoinnin näkökulmasta.

Kun informaatioteknologian vaikutus määrittelee sote-alaa entistä vahvemmin [2], on ajankohtaista tarkastella, miten ennakoiva analytiikka ja proseduraaliset järjestelmät soveltuvat kontekstiin, jossa tilanteet ovat yksilöllisiä ja usein monimutkaisia.

IT-ratkaisut toimivat ennen kaikkea työn tukena ja resurssien hallinnan välineinä, eivät päätöksenteon laadun parantajina. Tulokset osoittavat, että teknologioiden käyttöönottoa näyttävät ohjaavan erityisesti resurssien säästämisen tavoitteet sekä pyrkimys ehkäistä virheitä. Päätöksenteossa käytettäviin järjestelmiin kohdistuu paljon odotuksia niin poliittiselta kuin hallinnolliseltakin tasolta. Niiden toivotaan parantavan työntekijöiden työolosuhteita ja tehostavan kansalaisille tarjottavia palveluja. Samalla järjestelmiltä odotetaan, että ne tekevät päätöksenteosta läpinäkyvämpää, johdonmukaisempaa ja tarkempaa. Ongelmalliseksi kuitenkin paljastui, että järjestelmiä näytetään kehitettävän hallinnollisista tarpeista käsin, eikä työntekijöiden omia havaintoja ja tarpeita oteta riittävästi huomioon. [1]

Katsauksen perusteella päätöksenteossa käytettävät järjestelmät voi jakaa kolmeen pääluokkaan: päättäviin, tukeviin ja ennustaviin järjestelmiin. Yhdistävänä piirteenä kaikille järjestelmille on se, että ne lupaavat tehokkuutta ja tietoon perustuvuutta – mutta samalla herättävät kysymyksiä ammatillisesta harkintavallasta ja siitä, kenen tarpeita teknologia lopulta palvelee. [1]

Sosiaaliala on siirtynyt nojaamaan sähköisiin tietojärjestelmiin, mikä on mahdollistanut laaja-alaisen datan keräämisen asiakkaista. Tämä karttuva ja kasvava, monimuotoinen tietomassa määritellään erityisesti määränsä, nopeutensa ja monipuolisuutensa kautta [3,4]. Samaan aikaan datan rooli ja se miten sitä kerätään ja voidaan tallentaa, on alkanut muovaamaan julkisen hallinnon toimintaperiaatteita. Tätä dataa, algoritmeja ja automaattista päätöksentekoa korostavaa ideologiaa kutsutaan dataismiksi. Tunnetummin ideologia ilmenee ”tiedolla johtamisen” -periaatteena. [3,5]

Tutkimus herätti myös mielenkiintoisia kysymyksiä datalla johtamisen käsitteestä suhteessa tiedolla johtamiseen, dataismin laajemmasta vaikutuksesta julkishallinnollisiin tehtäviin sekä IT-pohjaiseen päätöksentekoon liittyvästä terminologiasta, joka paljastui olevan epäselvää ja tulkinnanvaraista. On syytä kysyä ja kyseenalaistaa, mihin dataan päätöksentekojärjestelmät nojaavat ja etenkin sitä, kuka määrittelee, mitä ja miten kyseistä dataa kerätään. 

On ongelmallista ajatella teknologia ihmistä objektiivisempana ja virheettömämpänä. Järjestelmät eivät ole neutraaleja, vaan rakentuvat työntekijöiden kirjausten, arvioiden ja aiempien päätösten varaan. Jokainen järjestelmä heijastaa siis dataa, jota sinne syötetään ja siksi myös sen rajoituksia ja vinoumia.

Sosiaalialan ammattilaisen vahvuus on tilannekohtaiseen arviointiin, johon päätöksenteossa hyödynnettävät järjestelmät taipuvat huonosti. On riski, että järjestelmät yksinkertaistavat liikaa monimutkaisia asiakastilanteita. Koska sosiaaliala käsittelee kerrostuneita elämäntilanteita, odotukset päätöksenteon prosesseja suoraviivaistavista työkaluista voivat lopulta osoittautua haitallisemmiksi kuin hyödyllisiksi.

Tulokset tukevat näkemystä, että ammattilainen on tiedon muodostaja ja vastuun kantaja. Teknologia voi tukea, mutta ei tutkimustiedon perusteella vielä kykene korvaamaan inhimillistä harkintaa ja ymmärrystä. Myös työn tukemiseen suunnitelluissa päätöksenteon järjestelmissä on havaittu ongelmia, jotka olisi ratkaistava ja huomioitava.
​
Erityisesti sosiaalialan päätöksenteon ytimessä on aina ihminen, niin asiakkaana kuin ammattilaisenakin. Teknologia voi tukea työtä, mutta ei korvata harkintaa, empatiaa tai eettistä vastuuta. Jos digitalisaatio etenee vain tehokkuuden logiikalla, vaarana on, että menetämme sen, mikä sosiaalityössä on olennaisinta: ymmärryksen ihmisestä ja hänen tilanteestaan.

Kirjoittaja:
Marjo-Rita Juntunen (YTM) on yhteiskuntatieteiden maisteri yhteiskuntapolitiikasta ja sosiaalityöstä. Hän on järjestöalan asiantuntija sekä perehtynyt sosiaalialan digitalisaatioon ja informaatioteknologian vauhdittamaan yhteiskunnalliseen muutokseen.
​​

Tietojärjestelmät ovat olleet osa suomalaista sosiaalihuoltoa jo vuosikymmeniä, mutta niiden toimivuus on herättänyt paljon keskustelua. Miksi tietojärjestelmät tuntuvat usein ennemminkin hankaloittavan työtä kuin auttavan siinä? Ja miten voisimme kehittää tietojärjestelmiä niin, että ne todella tukevat sosiaalityön ydintehtävää: ihmisten auttamista yksilöllisissä tilanteissaan? Näitä kysymyksiä pohdin väitöstutkimukseni aikana. Väitöskirjani ”Tietojärjestelmät osana sosiaalityön tiedonmuodostusta” julkaistiin syksyllä 2024 ja palaan nyt reflektoimaan tätä tutkimusta sekä sen jälkeen kypsyneitä ajatuksia.

Uusien teknologioiden, kuten tietojärjestelmien ja tekoälyn, odotetaan tukevan sosiaalityön tiedonmuodostusta. Tietojärjestelmien toivotaan esimerkiksi auttavan työntekijää ymmärtämään asiakkaan tilannetta ja tarjoavan johdolle luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi. Käytännössä sosiaalityön tietojärjestelmät ovat kuitenkin usein vaikeakäyttöisiä, vanhentuneita ja huonosti yhteensopivia sosiaalityön arjen kanssa [1,2]. Jotta saisimme teknologioista tavoittelemamme hyödyn irti, on tarpeen suunnata huomiota teknologian ja inhimillisen osaamisen yhdistämiseen.
​
Sosioteknisten systeemien näkemyksessä organisaation teknologia ja ihmiset muodostavat yhdessä toimivan kokonaisuuden [3,4]. Sosioteknisten systeemien teorian mukaan organisaation tehokkuus kytkeytyy sen sosiaalisen ja teknisen osan saumattomaan ja toimivaan vuorovaikutukseen [5]. Tähän ajatteluun nojaten voimme ymmärtää, että hyvä tietojärjestelmä ei ole vain teknisesti toimiva, vaan se sopii myös työn arvoihin, käytäntöihin ja tavoitteisiin. Näin ollen ammattilaisten roolia tiedonmuodostuksessa ei kannata ajatella vain tiedon keräämisenä, vaan nähdä ammattilaisten potentiaali osana tiedon monipuolista ymmärtämistä ja hyödyntämistä, jossa teknologia voi toimia apuna.

Teknologiaa, kuten tietojärjestelmiä ja tekoälyä tulee kehittää yhdessä sosiaalialan ammattilaisten kanssa [6]. Muutoin on vaarana, että teknologia alkaa ohjata työtä väärään suuntaan. Hyvin kehitetty teknologia voi auttaa ammattilaisia tekemään parempia päätöksiä, mutta se ei saa ohjata toimintaa mekaanisesti. Sosiaalityön tietojärjestelmien kehittämisessä on aina säilytettävä ymmärrys sosiaalityön tehtävästä, tavoitteista ja menetelmistä sekä kehitettävä teknologia tukemaan ydintehtäviä. Sosiaalityössä kohdataan hyvin moninaisia ilmiöitä ja työssä tarvitaan usein tapauskohtaista harkintaa, jota teknologian ei tule estää. Sosiaalityön tehtävä vaarantuu, mikäli teknologia kaventaa sosiaalisten ilmiöiden ymmärrystä ja ohittaa ammattilaisten osaamisen. Sen sijaan teknologian tulisi tukea eettistä, moniulotteista ja asiakaslähtöistä työskentelyä.
​
Tarvitsemme sekä sosiaalityöntekijöitä että sosiaalialan johtajia aktiivisiksi toimijoiksi tietojärjestelmien ja sosiaalityön teknologioiden kehittämiseen. Heidän roolinsa ei ole vain käyttää tietojärjestelmiä, vaan myös vaikuttaa siihen, millaisia ne ovat ja varmistaa, että ne palvelevat työn arvoja ja tavoitteita. Teknologia voi varmasti tukea sosiaalityötä, mutta vain, jos se rakennetaan yhteistyössä niiden kanssa, jotka tuntevat työn todellisuuden. Tietojärjestelmien optimaalinen hyödyntäminen edellyttää myös riittävää investointia käyttäjien kouluttamiseen ja käytön ohjaamiseen työpaikoilla. Muutoin kalliit investoinnit valuvat hukkaan eikä teknologian käytöllä tavoiteltuja hyötyjä saavuteta.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa laadukas palvelu syntyy, kun eri ammattiryhmät jakavat tietoa keskenään ja tekevät yhteistyötä. Parhaimmillaan teknologia tukee tätä yhteistyötä, kun tietojärjestelmät mahdollistavat tiedonkulun sujuvasti eri toimijoiden välillä, asiakasta unohtamatta. Suomessa viime vuosikymmenten aikana kehitetyt Kanta-palvelut ja kansallinen sote-tietoarkkitehtuuri luovat oivallisia edellytyksiä tiedon monipuoliselle hyödyntämiselle. Kehittämistyössä tarvitaan kuitenkin aktiivisesti sosiaalityön osaamista, jotta tiedon hyödyntämisen menetelmät ja rakenteet vastaavat myös moninaisiin digitalisaation myötä esiin nouseviin eettisiin vaateisiin. Erityisesti tekoälyn hyödyntäminen sosiaalityössä edellyttää eettistä harkintaa [7].

Sosiaalityön tiedonmuodostuksen tulee olla läpinäkyvää ja oikeudenmukaista. Asiakkaalla on oikeus tietää, mitä hänestä kirjataan ja osallistua oman tilanteensa arviointiin. Esimerkiksi digitaaliset asiakasportaalit voivat tukea tätä. Ammattilaisten on myös mietittävä, miten kirjattu tieto vaikuttaa asiakkaaseen, esimerkiksi voiko se tuntua leimaavalta tai tuomitsevalta [8]. Eettinen toiminta vaatii herkkyyttä ja asiakkaan näkökulman huomioimista. Uudessa tutkimushankkeessamme (Eettinen ja vastuullinen tekoäly sosiaalityössä: muuttuvien tietokäytäntöjen seuraukset asiakkaille, sosiaalityöntekijöille ja organisaatioille - ETSI) paneudumme erityisesti näihin kysymyksiin.

Tietojärjestelmältä odotetaan paljon: sen tulisi kerätä, tallentaa ja järjestää dataa, mutta myös tarjota toimiva työkalu tiedolla johtamiseen ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen. Tietojärjestelmä voi kuitenkin myös ohjata, rajoittaa ja hankaloittaa tarpeettomasti käytännön työtä, mikäli sen rakenteet ja tekniset ratkaisut eivät vastaa sosiaalityön tarpeita ja tavoitteita. Tällöin tietojärjestelmästä tulee ennemminkin stressin aihe, kuin apuväline työhön [9]. Järjestelmien kehittämiseen onkin viisasta ottaa mukaan laaja-alainen osaajajoukko, jossa on vahvaa sosiaalityön asiantuntemusta.
​
Käyttäjälähtöinen suunnittelu tarkoittaa, että teknologiaa kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa. Sosiaalialalla tämä tarkoittaa sekä johtajia, ammattilaisia että asiakkaita. Näin varmistetaan, että tietojärjestelmät todella toimivat arjessa ja palvelevat sosiaalityössä kohdatuissa moninaisissa tilanteissa. Onnistunut järjestelmä on lisäksi käytettävyydeltään korkealaatuinen [10]. Mikäli teknologia koetaan hankalaksi tai turhaksi, on digitalisaation tavoitteita vaikea saavuttaa. 

Kokoamalla yhteen edellä esitetyt näkökulmat pääsemme johtopäätökseen, joka edellyttää ajattelun muutosta: Sosiaalialan ammattilaisia ei tule nähdä ainoastaan teknologian käyttäjinä tai tiedon syöttäjinä, vaan asiantuntijoina, joilla on arvokasta osaamista. Taitava tiedonmuodostus edellyttää, että ammattilaisten kokemustieto, harkinta ja inhimillinen ymmärrys otetaan mukaan päätöksentekoon. Teknologia voi tukea tätä, mutta ei saa korvata sitä. Sosiaalialan ammattilaisilla pitää olla mahdollisuus käyttää omaa asiantuntemustaan myös teknologian rinnalla.
​
Taitava tiedonmuodostus sosiaalihuollossa vaatii ymmärrystä, jossa teknologia, asiantuntijuus ja asiakkaiden osallistuminen yhdistyvät. Tämä mahdollistaa joustavan, eettisen ja asiakaslähtöisen päätöksenteon.

Kirjoittaja:
Samuel Salovaara (YTT) työskentelee tutkijatohtorina Lapin yliopistossa. Tutkimuksessaan hän on perehtynyt sosiaalialan digitalisaatioon erityisesti tietojärjestelmien, tiedonmuodostuksen ja monialaisen yhteistyön näkökulmista. 
​

Otsikon kysymys nousi mieleeni, kun kuuntelin tallenteen tekoälyvision lanseeraustilaisuudesta. Todellakin, miten yhdessä ideoitu sote-tekoälyvisio aiotaan toteuttaa sosiaalihuollossa? 

Sillä tekoja vision toteuttaminen vaatii. Tilaisuudessa painotettiin, ettei kannata jäädä odottelemaan suunnitelmia ja toimenpiteitä kansalliselta tasolta. Jokaiselta hyvinvointialueelta odotetaan nyt omaa tekoälystrategiaa. 

​Tekoälyn käyttöönotossa ei ole kyse vain teknologiasta. Se on ennen kaikkea toiminnallinen muutos. Teknologia sinänsä on jo olemassa, toiminnallinen muutos on se, joka ottaa aikaa.  
Muutoksen mittakaavaa ja vaikutusta verrattiin tilaisuudessa teolliseen vallankumoukseen. Muutos on väistämättä edessä myös sosiaalihuollossa. 

Se tulee näkymään niin ammattilaisten työssä, asiakkaiden palveluissa kuin sosiaalialan johtamisessa. Tekoäly muuttaa työkäytäntöjä ja ajattelutapoja sekä ammattilaisen ja asiakkaan välistä suhdetta ja jopa yhteiskunnallisia rakenteita.

Teknologian käytön puolesta on pitkään argumentoitu sillä, että teknologia vapauttaa aikaa vuorovaikutukselle asiakkaan kanssa. Yhä useammin voi kuulla puheenvuoroja siitä, miten teknologian käyttöä perustellaan tuottavuudella. 
​
On tärkeää, että moninäkökulmaisuus teknologian käyttöönotossa säilyy, eikä siinä edetä vain talouden ehdoilla. Siksi olin iloinen, että vision lanseeraustilaisuudessa korostettiin tekoälyn työhön tuomaa toiminnallista muutosta sekä asiakkaan aseman vahvistumista aktiivisena toimijana omissa palveluissaan. 

Mutta ketkä ovat aktiivisia toimijoita tekoälymurroksessa sosiaalihuollossa? Toimijoiden aktivointi on yksi sote-tekoälyekosysteemin painopisteistä. Yhteiskunnalliselle keskustelulle tekoälyn käytöstä on tilausta juuri nyt, kun lainsäädäntömuutoksilla varmistetaan tekoälyn laaja hyödyntäminen eettisestä kestävällä tavalla.

Aktiivisia toimijoita tarvitaan kaikilta tasoilta: asiakkaista, ammattilaisista, johdosta, kehittäjistä, luottamushenkilöistä ja edunvalvonnasta. Vastikään on selvitetty, että parhaiten tekoälyn käyttöönotossa päästään eteenpäin yhteiskehittämisen ja vertaistuen avulla.

Myös johdon tuelle ja strategisen tason päätöksenteolle on tarvetta. Erityisesti sosiaalialan ammattilaiset uusissa aluevaltuustoissa, teidän äänenne soisi kuuluvan, kun hyvinvointialueiden tekoälystrategioita valmistellaan!

​Kirjoittaja:
Elisa Savolainen on YTM ja sosiaalityöntekijä, joka toimii projektipäällikkönä asiakastietojärjestelmän käyttöönottoprojektissa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tietohallinnossa. 

Lähteet:  
Tallenne SOTE-tekoälyn ekosysteemin tekoälyvisio 2035 -lanseeraustilaisuudesta 13.6.2025. https://www.youtube.com/watch?v=jnoRvvW5vUU Viitattu 17.7.2025. 

Torkki, P. & Nissinen, M. (2025). Teknologian käyttöä pitää vanhusten hoivassa lisätä. Helsingin Sanomien Vieraskynä -kirjoitus 14.7.2025. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011340587.html Viitattu 17.7.2025. 

Drake, Merja, Kärnä, Eija, Lahtinen, Anna & Rauhala, Mariitta (2025). Yhdenvertaista tekoälyn käyttöä rakentamassa. AIE - tekoäly yhdenvertaisuuden edistäjänä työssä-hankkeen loppuraportti. Haaga-Helian julkaisut 7/2025. https://oma.tsr.fi/api/projects/9a86edcb-bce2-436a-9223-1a9750ba7f12/attachment/a2357b20-ada9-497a-a4d2-1e9ae369c9cc Viitattu 17.7.2025. 
​
Talentia ry (2025). Alue- ja kunnanvaltuutetut 2025-2029. https://www.talentia.fi/alue-ja-kuntavaalit/alue-ja-kuntavaaliehdokkaat/ Viitattu 17.7.2025.