Sosiaali- ja terveysministeriö perusti kesäkuussa 2024 SOTE-tekoälyn hyödyntämisen edistämiseen uuden ekosysteemin (www.sotetekoaly.fi). Kansallinen ekosysteemi on sosiaali- ja terveysalan toimijoiden, kuten viranomaisten, yritysten ja tutkijoiden, yhteinen vapaamuotoinen verkosto. Verkoston avulla tavoitellaan tekoälyteknologioiden nopeaa ja vaikuttavaa käyttöönottoa palvelujen turvallisuudesta ja yksityisyydensuojasta huolehtien. Verkosto on otettu erittäin positiivisesti vastaan.

Ekosysteemi selvittää, mahdollistaa ja rahoittaa tekoälyn hyödyntämistä sosiaali- ja terveysalalla. Se muun muassa kokoaa toimijoita yhteen kehitysprojektien toteuttamiseksi ja myöntää avustuksia sekä tunnistaa lainsäädännöllisiä muutostarpeita ja tekee ehdotuksia mahdollistavaksi lainsäädännöksi.
​
SOTE-tekoälyn ekosysteemiverkostoa johtaa sosiaali- ja terveysministeriö. Toimintaa koordinoivassa ryhmässä ovat mukana myös THL, HUS sekä julkisomisteiset Una Oy ja DigiFinland Oy. DigiFinland toimii ekosysteemin käytännön toiminnan koordinaattorina. Innovaatioverkosto on perustettu sosiaali- ja terveysministeriön toimesta kesällä 2024 ja toimii toistaiseksi.

Ekosysteemin maksuttomaksi jäseneksi voivat ilmoittautua kaikki yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin organisaatiot, kuten hyvinvointialueet, muut julkisen hallinnon toimijat, teknologiatoimittajat, tutkimusorganisaatiot sekä järjestöt ja liitot.

Mukaan on ilmoittautunut jo lähes 200 organisaatiota, kuten yrityksiä, hyvinvointialueita, laitoksia, virastoja ja tutkimuslaitoksia.

Liittymislomakkeessa jätettyjen avovastausten perusteella liittyneillä organisaatioilla on erilaisia lähestymistapoja ekosysteemin arvonluontiin: yritykset keskittyvät markkinamahdollisuuksiin, julkiset organisaatiot järjestelmätason parannuksiin ja tehokkuuteen julkista arvoa luodakseen, ja tutkimuslaitokset haluavat lisää tietoa ja kehittää käytännön toteutuksia.
​
Ekosysteemin kuukausikirjettä tilaa yli 800 asiasta kiinnostunutta.

Mutta miksi tarvitsemme tähän maahan jälleen uuden verkoston? Vastaan, kuten Peter Senge kirjassaan "The Fifth Discipline: The Art & Practice of The Learning Organization" (2006): rakenteet luovat käyttäytymistä [1]. Senge on systeemiajattelun ja oppivien organisaatioiden edelläkävijä. Rakenteet sekä yhdessä kehitetyt prosessit ja toimintatavat luovat pohjan yksilöiden käyttäytymiselle sekä organisaatio- että yhteiskuntatasolla.

Uskaltaisin väittää, että erityisen tärkeitä rakenteet ja prosessit ovat edistyksellisten teknologioiden, kuten tekoälyn, hyödyntämisessä. Siksi tarvitaan yhteistä kansallista visiota, tekemistä ja käyttötapausten jakamista.

Tulevaisuudessa tekoäly voi mullistaa muun muassa ennaltaehkäisevän terveydenhuollon. Koneoppimisen avulla voidaan tunnistaa riskiryhmiä ja kohdentaa varhaista tukea vaikuttavasti. Sosiaalipalveluissa tekoäly voi auttaa ennakoimaan esimerkiksi perheiden tuen tarvetta ja ikäihmisten toimintakyvyn muutoksia. Samalla rutiinitehtävien automatisointi vapauttaa ammattilaisten aikaa ihmisten kohtaamiseen.
​
Yhdessä tekemällä varmistamme, että suomalainen julkinen sote-sektori pysyy tekoälykehityksessä mukana turvallisesti ja eettisesti kestävällä tavalla.

Tutustu ekosysteemiin täällä: www.sotetekoaly.fi

Kirjoittaja:
Jarmo Pulkkinen (HTM) toimii DigiFinland Oy:ssä SOTE-tekoälyn ekosysteemin käytännön asioiden koordinaattorina. Työn ohessa hän toimii väitöskirjatutkijana Lapin yliopistossa, ja tekee hallintotieteellistä artikkeliväitöskirjaa työntekijöiden digitalisaatiovalmiuksista ja niitä mahdollistavista organisatorisista tekijöistä ja mekanismeista.

Digitalisaatio nähdään yhä useammin kustannustehokkaana keinona tehostaa ja parantaa palveluita [1]. Näitä keinoja on sovellettu ahkerasti myös sosiaali- ja terveydenhuollossa ja niiden avulla on pyritty löytämään ratkaisuja palvelujen laadukkaaseen toteuttamiseen taloudellisista haasteista huolimatta. Kehitys vaikuttaa voimakkaasti sosiaalihuollon ammattilaisten työprosesseihin ja arkeen. Siksi on tärkeää ymmärtää, miten sosiaalihuollon ammattilaiset kokevat digitaalisen muutoksen ja sen vaikutukset käytännön työhön.

​Digitaalinen sosiaalityö on moniulotteinen ilmiö, joka vaatii kontekstuaalista ymmärrystä [2]. Muutos työpaikoilla muuttaa tehtävien suorittamista, sosiaalista vuorovaikutusta ja työntekijöiden kokemuksia työstä kokonaisuudessaan [3]. DigiIN-hankkeessa toteuttamassamme tutkimuksessa tarkastelimme sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia ja näkemyksiä työn muutoksesta digitalisaation myötä. 

​Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää sosiaalialan ammattilaisten käsityksiä digitalisaation vaikutuksista heidän työhönsä ja analysoida, miten nämä käsitykset olivat yhteydessä työhön ja tietojärjestelmän käyttöön liittyviin tekijöihin (kuvio 1). Hyödynsimme uudenlaista lähestymistapaa, verkostoanalyysiä, saadaksemme kokonaisvaltaisen käsityksen ilmiöstä. 

Tutkimuksessa hyödynsimme kansallista kyselyaineistoa, joka kerättiin osana Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäpalvelujen seuranta ja arviointi -hanketta (STePS 3.0) [4]. Kyselyyn vastasi yhteensä 990 työikäistä sosiaalialan korkeakoulutettua ammattilaista [5]. ​

​Digitalisaation koetut vaikutukset sosiaalityöhön olivat lähes kaikilla tarkastelluilla aloilla enemmän myönteisiä kuin kielteisiä (kuvio 2). Yli puolet vastaajista arvioi, että prosesseja tai osaprosesseja on korvattu sähköisillä palveluilla tai sovelluksilla (56 %) ja asiakastietojen saanti on helpottunut (54 %) digitalisaation myötä. Lähes puolet (49 %) raportoi, että digitalisaatio on edistänyt asiakkaiden aktiivista roolia omassa palvelussaan, ja 39 prosenttia koki, että digitalisaatio on nopeuttanut asiakaspalveluprosesseja. Yli kolmannes (36 %) raportoi, että uudet päätöksenteon tukijärjestelmät ovat tukeneet heidän työtään. Kuitenkin vain 23 prosenttia oli sitä mieltä, että mahdollisuudet ennaltaehkäisevään työhön olivat parantuneet.

​Koettujen digitalisaatiovaikutusten, työhön liittyvien tekijöiden ja tietojärjestelmän käytön väliset yhteydet on esitetty verkostona (kuvio 3), joka tuo esiin tekijöiden monimutkaisen keskinäisen vuorovaikutuksen. Tekijät on numeroitu seuraavasti: digitalisaation koetut vaikutukset sosiaalityöhön (1–6), työhön (7–9) ja tietojärjestelmän käyttöön liittyvät tekijät (10–12). Jokainen tekijä oli yhteydessä 4–8 muuhun tekijään verkostossa.

Tulokset osoittivat, että palvelujen digitaalinen korvaaminen oli yleisempää yksityisellä sektorilla. Julkisella sektorilla moninaiset vastuut rajoittavat usein digitalisaation hyödyntämistä. Sektorikohtaiset erot korostavat miten rakenteisiin, toimintaan sekä teknologiaan liittyvät tekijät muovaavat digitaalista muutosta sosiaalityössä.

Tietojärjestelmillä on myös keskeinen rooli sosiaalityön digitalisaatiossa. Laadukkaat asiakastietojärjestelmät voivat tukea asiakkaiden toimijuutta, päätöksenteon tukijärjestelmien hyödyntämisestä sekä palveluprosessien nopeuttamista. Paremmat arviot tietojärjestelmistä olivat yhteydessä positiivisempiin käsityksiin digitalisaation vaikutuksista.

Ammattilaiset, jotka antoivat tietojärjestelmällensä paremman arvosanan, kokivat asiakkaiden aktiivisuuden lisääntyneen. Tulosta saattaa selittää se, että joihinkin asiakastietojärjestelmiin on kehitetty myös asiakasportaaleja, jotka helpottavat viestintää ja tiedonkeruuta [6]. Tietojärjestelmät tukevat myös päätöksenteon tukijärjestelmiä, mutta näiden integrointi tietojärjestelmiin on vielä harvinaista. Lisäksi paremmat arviot tietojärjestelmistä olivat yhteydessä käsityksiin nopeammista palveluprosesseista. On kuitenkin tärkeä korostaa, että nopeus ei takaa palvelun laatua ilman sosiaalityön arvojen toteutumista.

​Vaikka laadukkaat tietojärjestelmät voivat edistää palvelujen kehittymistä, tunnistetut haasteet kuten heikko käytettävyys ja riittämätön tiedonkulku, voivat estää digitalisaation hyötyjen saavuttamista.

Sosiaalialan ammattilaiset näyttävät uskovan, että digitalisaatioon liittyvät tavoitteet on saavutettu osittain, erityisesti asiakastietojen paremman saatavuuden ja asiakkaiden aktiivisemman roolin osalta. Haasteita kuitenkin riittää, erityisesti ennaltaehkäisevän työn kehittämisessä.

Organisaatiot voivat hyötyä investoimalla laadukkaisiin tietojärjestelmiin ja tukemalla niiden käyttöönottoa osallistavilla toimintatavoilla [7]. Ammattilaisten aktiivinen osallistuminen järjestelmien kehittämiseen on tärkeää, jotta työprosesseja voidaan muokata uudelleen entistä tarkoituksenmukaisemmiksi [8]. Lisäksi organisatoristen ja alakohtaisten tekijöiden huomioiminen on keskeistä, joten parhaita käytäntöjä olisi syytä jakaa eri toimialojen ja sektoreiden välillä.

​Tulevaisuudessa on tärkeää keskittyä asiakkaiden toimijuuden vahvistamiseen sekä tiedonkulun ja dokumentoinnin hyödyntämiseen ennaltaehkäisevän sosiaalityön tehostamiseksi. Jatkotutkimuksissa on syytä huomioida digitalisaation moniulotteisuus ja sen vuorovaikutus työtehtävien, organisaatiorakenteiden ja ihmisten kanssa.

Kirjoittajat:
Petra Saukkonen toimii tutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Palvelut-yksikössä.
Samuel Salovaara työskentelee sosiaalityön tutkijana ja opettajana Lapin yliopistossa.

Kirjoitus pohjautuu artikkeliin: Saukkonen, P., Elovainio, M., Salovaara, S., Virtanen, L., Kaihlanen, A.-M., Kainiemi, E., Vehko, T., & Heponiemi, T. (2024). Perceived effects of digitalization on social work in Finland: A network analysis approach. International Social Work. https://doi.org/10.1177/00208728241265015

Nykyaikainen tekoälyteknologia on ollut käytössä jo 1990-luvulla ja vuonna 2022 Chat GPT:n julkistuksen jälkeen alettiin puhua ”tekoälyn kolmannesta tulemisesta”. Pian erilaiset mediakanavat somesta uutisvirtoihin täyttyivät tekoälyn kaikenkattavan mullistavuuden kuvailuista. Samaan aikaan monet yritykset alkoivat markkinoida tekoälyyn liittyviä koulutuksiaan. Rönsyilevä ja runsas markkinointipainotteinen viestintä toi aiheeseen sekavuutta ja vaikeaselkoisuutta. Kuvaukset tekoälyn työelämää muuttavista ominaisuuksista saattoivat myös herättää huolta omaan työhön liittyen. Erityisesti sosiaalialalla, jonka ytimessä on ihmisten välinen vuorovaikutus, tekoälyn sovellettavuus voi herättää kysymyksiä. Kiireisessä työrytmissä ei ehkä tunnu olevan aikaa pysähtyä pohtimaan, miten tekoäly tulevaisuudessa vaikuttaa (tai vaikuttaa jo) omaan työhön ja sen sisältöihin. Samaan aikaan kuitenkin sosiaalialan organisaatioiden, kuntien ja valtion johtotasolla kuumeisesti mietitään, miten tekoälyä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi taloudellisten haasteiden ja henkilöstövajeen ratkaisemiseksi. Tässä asetelmassa on rakenteellisia ja eettisiä ongelmia, joita avaan tässä blogikirjoituksessani.

Lähtökohtana on se, miten tekoäly otetaan käyttöön sosiaalialan organisaatioissa ja miten sen tulo vaikuttaa työhön ja sen sisältöihin. Sosiaalialaa pidetään digitalisaatioon liittyvän muutoksen viimeisenä linnakkeena, missä erilaisia digitaalisia sovelluksia otetaan käyttöön viimeisenä, jos ollenkaan. Lisäksi käyttöjärjestelmät lisäävät jo ennestään epäilevää suhtautumista digitalisaatioon. Samaan aikaan organisaatioissa sijoitetaan valtavia resursseja [1] erilaisten tiedonhallintaan ja tietojohtamiseen liittyvien mekanismien kehittämiseen ja käyttöönottoon perustuen ministeriöiden ja hyvinvointialueiden johtotasolta tuleviin strategisiin päätöksiin ja linjauksiin. Valitettavan usein nämä päätökset perustuvat vailla tutkittua tietopohjaa oleviin olettamuksiin ja viestintäkertomuksiin, missä vallalla ovat teknologiayritysten intressit [2]. Median kerronta vahvistaa asianomaisten toimijuutta ja intressejä, heikentää kriittisten äänten esille tulon mahdollisuuksia ja sivuuttaa ammattilaisten näkemykset heille kaavaillusta työkalusta [2]. Sama asia ilmeni myös tekoälyn mahdollisuuksia ja rajoja tarkastelleessa tutkimuksessani, jossa havaitsin lisäksi, ettei ammattilaisia otettu mukaan teknologisia ratkaisuja kehittämään vaan heidän osaamisensa sivuutettiin [3].
​
Samankaltainen kaava toistuu Norjassa, missä tutkittiin kansalaisten osallistamista datafikaatioreformeihin [4]. Sen mukaan kansalaisia harvoin osallistettiin näihin uudistuksiin ja tunnistettiin sen sijaan holhoavaa ”ylhäältä alas” suuntautuvaa teknokraattista asennetta, jossa kansalaisista tehdään uuden julkisjohtamisen opin mukaisesti joko ”käyttäjiä” tai ”kuluttajia” [4]. Tilanne tuntuu hullunkuriselta. Siinä organisaation johto päättelee tiedustelematta työntekijöiltä, mikä auttaisi työn tekemisessä ja ostaa suurempia kyseenalaistamatta teknologiayrityksiltä heidän suurella rahalla tarjoamiaan järjestelmiä. Myyntiprosessissa teknologiayritysten markkinointiosastot kertovat ilman kentältä tulevaa tietoa, mitä sosiaalialalla tarvitaan. Siksi tutkimustulosten valossa [2-4] ei yllätä, miksi työntekijät eivät järjestelmiä käytä tai kokevat ne liian aikaa kuluttaviksi ja työn laatua rapauttaviksi.

Edellä kuvaamani seikat osoittavat sosiaalialaan ja tekoälyyn liittyvien eettisten kysymysten ajankohtaisuuden. Meneillään olevassa väitöstutkimuksessani pureudun näihin kysymyksiin. Tekoälyn etiikkaa erityisesti harkintavaltaa vaativassa päätöksenteossa on tutkittu vielä hyvin vähän ja aiheesta kaivataan ajankohtaisesti tutkimustietoa. Euroopan Unioni on tosin päättänyt ensimmäisenä suurvaltana ottaa käyttöön tekoälyasetuksen [5], mutta sitä on ehditty jo kritisoida liian kevyeksi ja asetuksen tutkimustietopohja on ilmiön uutuuden vuoksi varsin köykäinen. Mika Viljasen [6] mukaan nykyisellä tekoälysäännöksellä tuskin päästään vastuulliseen ja ihmiskeskeiseen lopputulokseen. Hänen mukaansa sääntely ei riitä edes järjestelmien välittömien vaikutusten hallintaan, saati sitten pidemmän tähtäimen sosiaalisten vaikutusten kontrollointiin. [6]

On tärkeää erottaa toisistaan puheet tekoälyn eettisyydestä sekä todellinen eettisyyden takaamiseksi tehty selvitystyö ja arviointi. Puheilla voidaan jopa hämätä ja ohjata huomio pois epäonnistuneista tekoälykokeiluista, jotta saataisiin käyttöönotto toteutettua ongelmista huolimatta [7]. Tässä on kysymys eräänlaisesta ”eettisestä viherpesusta”, jossa tekoäly esitetään vääjäämättömänä kehityskulkuna ja se legitimoidaan eettisyyden käsitettä käyttämällä ilman todellista eettistä arviointia. Thilo Hagendorff [8] teki huolestuttavan havainnon tutkittuaan 22 keskeistä tekoälyyn liittyvää eettistä ohjetta ympäri maailmaa ja eri organisaatioista: Eettisistä ohjeista ja erityisesti niiden noudattamatta jättämisestä ei seuraa mitään. Lisäksi niissä organisaatioissa, missä ohjeistukset on otettu käyttöön, ne toimivat lähinnä markkinointistrategiana. [8]
​
Keskusteluissa eettisyydestä puhutaan paljon sääntelystä, mutta aika vähän seurausten hallinnasta ja siitä, kuka tekoälyn käyttöönotosta hyötyy. Seuraus- ja hyve-eettisessä harkinnassa on kysymys siitä, että mietitään tarkkaan ja laaja-alaisesti, mitä hyötyä tekoälyn käyttöönotosta on ja mitä lisäarvoa se tuottaa ja kenelle. Miten tekoäly parantaa oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointia yhteiskunnassa? Sosiaalialalla ilmenevä ajankohtainen tekoälyn kehittämisinnostus organisaatioiden johdossa viittaa siihen, että hallinnon tasolla tekoälyn odotetaan tuottavan hyötyjä. Samanlaisia viitteitä ei kuitenkaan ole nähtävissä työntekijätasolla. Tekoälyn eettinen kehittäminen ja käyttö edellyttää lisäksi oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmien huomioimista, jotta tekoäly toimisi aidosti kaikkien hyväksi. Näiden tekoälyn hyödyntämiseen sosiaalialalla liittyvien seikkojen sekä eettisen harkinnan vaateen vuoksi keskustelun laajentaminen on tarpeen.

Kun puhutaan tekoälyvallankumouksesta ja siitä, että tekoäly tulee mullistamaan työelämän, puhutaan tietotyöstä. Olen usein kuullut sosiaalialan edustajien sanovan, ettei tämä muutos koske meitä, koska me teemme ihmisten kanssa töitä. Lisäksi sosiaalityössä käytössä olevat teknologiat, kuten tietojärjestelmät, eivät näyttäydy käytännön työn kannalta hyödyllisinä, koska järjestelmien kehittämisessä ei ole huomioitu käytännön tarpeita [9]. Tämä todettiin myös vuonna 2023 ilmestyneessä tutkimuksessa, jossa työntekijöillä kyllä oli ideoita ja ajatuksia siitä, miten tekoälyä voitaisiin käyttää, mutta kehittäminen oli jo tehty jälleen etäällä käytännöstä [10]. Sen sijaan, että tekoäly olisi tullut hyödylliseksi työkaluksi työntekijöille, se ohitti työntekijän ja asiakkaan välisen tiedonmuodostusprosessin ja korvasi sen omalla ehdotuksellaan [10]. Tämä on mielestäni huolestuttava esimerkki siitä, miten johtotason ajattelussa voidaan irtaantua operatiivisen tason ajattelusta.  

Tekoäly on kuitenkin tullut jäädäkseen. Me emme tule luopumaan siitä, vaan viemme sen kehitystä eteenpäin. Kysymys kuuluukin, kuinka suuria haasteita meille matkan varrella muodostuu ja kuinka kauan kestää ennen kuin tekoäly tuottaa sitä hyvää, mitä haluamme sen tuottavan. Eräs keskeinen haaste on osaamisen puutteet teknologian soveltamiseen sosiaalialalla [11]. Sosiaalialalle on mahdotonta kehittää toimivia tekoälyä hyödyntäviä työkaluja, mikäli kehittämisvaiheessa ei ole riittävää ymmärrystä käytännön työstä. Tämän takia tarvitaan sosiaalialan osaajia mukaan kehittämistyöhön, tutkimukseen ja keskusteluun.

Vaikka olenkin puhunut paljon siitä, miten sosiaalialan kenttää ja ruohonjuuritason työntekijöitä ei organisaatioiden johdon tasolta osallisteta tekoälyn kehitysprojekteihin, niin toisella puolella on työntekijöiden halu ja motivaatio osallistua. Kentän tulisikin herätä osallistumaan ja havahtua oivaltamaan se tosiasia, että tekoäly on erittäin ajankohtaista myös sosiaalialalla. Digitalisaatio, big data ja tekoäly koskevat ihan kaikkia ihmisiä ja vaikuttavat myös sosiaalihuollon asiakkaisiin sekä työntekijöihin jo tänään ja tulevaisuudessa monin eri tavoin. Michel Tisne [12] toteaakin oivasti, että big data on kuin ilmastonmuutos. Vaikka ihminen kuinka itse yrittää toimia siitä erillään, se ei onnistu, koska ongelmat ulottuvat jokaiseen. Myös hän, joka kierrättää ja tekee kaikkensa kärsii ilmaston lämpenemisen seurauksista, mikäli muut ovat välittämättä asiasta. Samoin digitalisaatiokehitys vaikuttaa monin eri tavoin. Esimerkiksi lastensuojelussa joudutaan käsittelemään digitalisaation vaikutuksia, kuten keskittymishäiriöiden kasvua, digitaalisilla alustoilla tapahtuvaa lasten kiusaamista ja hyväksikäyttöä.
 
Hankalan teknologian aiheuttamia ongelmia ei tule sysätä syrjään, yrittää sietää, saati kehittää vihaa teknologiaa kohtaan. Sen sijaan sosiaalialan ammattilaisten kannattaa vaatia pääsyä mukaan järjestelmien kehittämiseen. Johdon ja teknologian kehittäjien tulee mahdollistaa tämä esimerkiksi toimintamalleja ja työnjakoa uudistamalla sekä varmistaa työntekijöiden riittävä osaaminen myös tekoälystä. Tässä kohtaa prosessien johtaminen ja resursointi ovat avainasemassa. Lisäksi sosiaalialan ammattilaisia kouluttavien korkeakoulujen on huolehdittava, että jokainen ammattiin valmistuva saa riittävät käytännön perustaidot sekä valmiudet eettiseen toimintaan tekoälyä käyttävien järjestelmien kanssa. Mikäli kenttä on hiljaa eikä ota kriittisesti ja äänekkäästi kantaa tähän kehitykseen, niin silloin teknologia tulee annettuna ja usein väärien olettamusten varassa. Tällöin myös pedataan maaperää isommille ongelmille tulevaisuudessa. Tekoäly on meidän kaikkien yhteinen asia, ota siis kantaa ja osallistu keskusteluun. Mitä sanottavaa sinulla on tekoälystä sosiaalialalla?

Kirjoittaja:
Jyrki Nummisto on sosiaali- ja terveyshallintotieteen väitöskirjatutkija Vaasan yliopiston Johtamisen akateemisessa yksikössä. Hän tutkii tekoälyn etiikkaa julkishallinnossa erityisenä kiinnostuksen kohteenaan harkintaa vaativa päätöksenteko sosiaalihuollossa.

Asiakastietojärjestelmät ovat olleet sosiaalityön käytössä jo vuosikymmenten ajan. Ne mahdollistavat kattavan ja ajantasaisen tiedon keräämisen, säilyttämisen ja hallinnan sekä palveluiden laadun jatkuvan arvioinnin ja kehittämisen. Tietojärjestelmien käyttöönoton sosiaalityössä on uskottu tekevän palvelujen tuottamisesta tehokkaampaa monin eri tavoin [1]. Kuitenkin tutkimukset osoittavat, että sosiaalityöntekijät viettävät jopa puolet työpäivästä tietojärjestelmien parissa [2, 3]. Mihin kaikki aika oikein menee ja miksi? 

Tutkin väitöskirjatutkimuksessani asiakastietojärjestelmien käyttöä sosiaalityöntekijöiden työvälineinä. Dokumentointiin keskittyvässä artikkelissani [4] tarkastelin sosiaalityöntekijöiden (n=19) haastattelujen perusteella, miten tietojärjestelmä mahdollistaa tai rajoittaa dokumentointityötä. Keräsin aineiston yhden maakunnan alueelta lokakuun 2021-tammikuun 2022 aikana. Haastateltavat olivat kaikki laillistettuja sosiaalityöntekijöitä, joilla oli vähintään viisi vuotta työkokemusta. He työskentelivät eri sosiaalihuollon tehtävissä, kuten lapsiperheiden, lastensuojelun, vammaispalvelujen tai ennaltaehkäisevien sosiaalipalvelujen parissa. 

Nojasin tarkastelussani tietojärjestelmien käyttöä tutkineen kognitiotieteen professori Donald A. Normanin [5, 6] määritelmiin. Normanin [6] mukaan tietojärjestelmiin sisällytetään jo suunnitteluvaiheessa tarjoumia, jotka edistävät toimintaa ja tarjoavat käyttäjille selkeitä ja intuitiivisia mahdollisuuksia. Käyttömahdollisuudet kuitenkin syntyvät vasta ihmisen ja järjestelmän välisessä vuorovaikutuksessa, kun käyttäjä mukauttaa toimintaansa järjestelmän mahdollisuuksiin ja rajoituksiin. Nämä vuorovaikutuksessa havaitut tarjoumat määrittelevät laitteen käytettävyyden ja erottavat ymmärrettävät ja käyttökelpoiset laitteet käsittämättömistä [6].
​
Tietojärjestelmien käyttöönottojen sekä myöhemmin niiden kehittämisen yhtenä keskeisimpinä tavoitteina on ollut tiedon hyödynnettävyyden ja läpinäkyvyyden parantaminen [1, 7, 8]. Tutkimuksessani ilmeni, että tiedon hyödynnettävyyttä tuki yhteen paikkaan dokumentointi. Tietojärjestelmä toimi muistin tukena ja ohjasi työn tekemistä, mikä on tärkeää hektisessä sosiaalityössä, jossa tietoihin tulee päästä käsiksi helposti ja nopeasti. Tiedon käyttäjinä ovat asiakkaan lähityöntekijöiden lisäksi asiakas itse sekä muut ammattilaiset, joilla on oikeus tietojen katseluun [7]. Asiakkaalla on oikeus odottaa häntä koskevien tietojensa olevan ajantasaisia työntekijävaihdoksista huolimatta [9, 7]. Tiedon hyödynnettävyyttä helpotti esimerkiksi asiakassuunnitelman käyttö. Huolellisesti täytettynä se tarjoaa olennaisia tietoja asiakkaan tilanteesta. Asiakirjarakenteet tukevat myös kirjaamisen laatua, koska rakenteet ryhmittelevät tietoa loogisiksi kokonaisuuksiksi ja muistuttavat ottamaan myös asiakkaan näkemyksen huomioon [10].   

Tulokset kuitenkin osoittivat huolestuttavia rajoitteita, joihin on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota tietojärjestelmien jatkokehittämisessä. Tietojärjestelmissä esiintyi runsaasti teknisiä ongelmia, kuten kaatumisia ja tietojen katoamisia. Kanta-arkistoon siirtymisen myötä nämä ongelmat olivat entisestään lisääntyneet, mikä lisäsi epäluottamusta järjestelmiin. Sosiaalityöntekijät turvautuivat vaihtoehtoisiin toimintatapoihin, kuten tietojen kirjaamiseen vihkoihin tai tallentamiseen esimerkiksi muistitikulle [vrt. myös 11]. Teknologian käyttöä työssä perustellaan usein turvallisuudella ja luotettavuudella [12], mutta tulokset osoittivat näiden perusteiden horjumisen. Erityisen huolestuttavaa on, että tekniset ongelmat yhdessä tietojärjestelmien hankalan logiikan kanssa ovat olleet jo pitkään tiedossa [21, 23, 24]. Tekninen toimivuus onkin yksi akuuteimmista sosiaalialan tietojärjestelmien kehittämiskohteista.

Kantaan siirtymisen myötä tullut entistä voimakkaampi rakenteisten lomakkeiden käyttöönotto ei sekään vaikuttanut sujuvan kivuttomasti. Tuloksista kävi ilmi, että vaikka asiakassuunnitelmaa pidettiin hyödyllisenä, sitä oli hyvin hankala käyttää, sillä se sisälsi lukuisia kohtia ja otsikoita, jotka eivät aina sopineet yksilöiden tilanteisiin [ks. myös 13, 11]. Sosiaalityöntekijät joutuivatkin tekemään ratkaisuja sen suhteen, sovitettiinko tiedot valmiisiin lomakkeisiin vai huomioitiinko asiakkaiden tilannekohtaiset tarpeet vapaammin ja kirjattiin esimerkiksi asiakaskertomuksiin [13, 11]. Asiakastyön dokumentointi vaatii aikaa tiedon prosessimaiseen käsittelyyn, johon ennalta määritetyt rakenteet eivät anna tarpeeksi joustavuutta [11], kuten eräs sosiaalityöntekijä kuvasi: ”…mulla on kuitenkin se oma lehtiö, koska mä tarvitsen oman ajattelun tueksi ja tykkään, että se on mun semmoinen työkalukin, että mä sen sitten hahmotan, että mihin olen menossa, että ei ihan semmoista koodikieltä ei pysty kirjoittamaan…”. 
​
Aino Kääriäisen [14] mukaan dokumentoinnilla rakennetaan käsityksiä asiakkaista ja heidän elämästään ja niitä käytetään päätöksenteon välineinä. Siksi on tärkeää, että sosiaalityöntekijät tekevät tulkintansa näkyviksi asiakirjoissa [14]. Mari Kivistö ja Sanna Hautala [15] ovatkin pohtineet, palvelevatko etukäteen määritetyt rakenteet asiakaslähtöistä dokumentointia vai rajoittavatko ne työntekijöiden itsenäistä päätöksentekoa. Myös Kirsi Günther [16] on korostanut, että sosiaalihuollon asiakirjoihin tulisi kirjata tietoa työntekijälähtöisesti, yksityiskohtaisesti ja moniäänisesti. Siksi tietojärjestelmien kehittämisessä on otettava paremmin huomioon sosiaalityön tarpeet, mukaan lukien mitä tietoa tarvitaan ja kenelle se on tarkoitettu [17, 18].  

Tietojärjestelmien tekniset ongelmat ja monimutkaiset rakenteet johtivat usein tiedon dokumentoinnin viiveisiin. Viivettä aiheutti myös se, ettei sosiaalityöntekijöillä ollut liikkuvaan työhön sopivia työvälineitä. Kannettava tietokone ei riitä sujuvaan dokumentointiin, koska tietojärjestelmän monimutkaisuus vaikeuttaa dokumentointia. Pieneltä ruudulta monimutkaisen järjestelmän käyttö on hankalampaa kuin suuremmalta näytöltä [6]. Tietojärjestelmää suunniteltaessa tulisi aina ottaa huomioon sen toimivuus tietyssä käyttöympäristössä [6]. Esimerkiksi mobiilikirjaaminen tukisi reaaliaikaista dokumentointia [19]. Dokumentoinnin viiveet aiheuttivat myös syyllisyyden tunteita ja lisäsivät työn kuormittavuutta [20], mikä ei ainakaan lisää työn veto- ja pitovoimaa, jonka eteen juuri nyt olisi tehtävä huolellista työtä valtakunnallisessa sosiaalityöntekijäpulassa.
​
Tuloksista ilmeni, että dokumentointia rajoittivat myös sosiaalityöhön sopimattomat termit ja käsitteet. Tietojärjestelmien käytettävyyden kannalta on tärkeää, että käyttäjän käsitteellinen malli vastaa järjestelmän tarjoamaa käsitteellistä mallia [6, 21, 22]. Käsitteiden yhteensopimattomuutta kuvasi hyvin eräs sosiaalityöntekijä: "Sen sijaan, että se olisi jotenkin meidän kielellä se, mitä me sinne laitetaan, että siinä lukisi vaikka työmuoto tai vaikka se vastaanottolaji edes, mut siellä lukee jostain syystä projekti. Mikä on meille aivan vieras sana, jota ei koskaan käytetä tässä." Norman [6] onkin todennut, että mikäli käyttäjältä puuttuu selkeä käsitteellinen ymmärrys laitteesta, tuloksena on sen käyttövaikeus. Tulokset osoittivat, että myös THL:n laatimissa asiakirjoissa käytettävät käsitteet haastoivat dokumentointia, vaikka Ailion ym. [18] mukaan asiakirjojen rakenteita on tehty yhteistyössä ammattilaisten kanssa. 

Dokumentoinnin rajoitteina ilmenivät myös tiedonkulun ja hyödynnettävyyden haasteet [ks. myös 19]. Tiedonkulun puutteet johtivat moninkertaiseen kirjaamiseen. Valtakunnallinen tavoite moninkertaisen kirjaamisen välttämisestä ja tiedonkulun esteiden poistamisesta näyttää vaativan edelleen aikaa [8]. Tuloksista kävi myös ilmi, että jotkut sosiaalityöntekijät näkivät tietoja, jotka eivät heille kuuluneet, kuten potilastietoja. Tämä herättää kysymyksiä potilastietojärjestelmän käytön sopivuudesta sosiaalityössä. Tietojen näkyvyyksistä tulisi käydä tarkempaa keskustelua.

Lopuksi on todettava, että tietojärjestelmän rakenteiden sekä käytettävien termien ja käsitteiden on sovittava sosiaalityöhön, jotta reaaliaikainen kirjaaminen olisi mahdollista. Jos sosiaalityöntekijöille ei ole tarjolla liikkuvaan työhön sopivia teknisiä ratkaisuja, kirjaaminen tapahtuu erillään asiakaskohtaamisista. Ja jos tietojärjestelmä ei toimi, kirjaaminen siirtyy väistämättä muihin välineisiin, kuten paperille tai muihin tiedostoihin.
​
On ensiarvoisen tärkeää, että tietojärjestelmien kehittämisessä huomioidaan käytännön työn tarpeet ja varmistetaan, että järjestelmät toimivat luotettavasti ja tukevat sosiaalityöntekijöiden päivittäistä työtä. Vain näin voimme saavuttaa todellista edistystä tiedon hyödyntämisessä ja vaikuttavuuden mittaamisessa sosiaalityössä.

​Kirjoittaja: Katri Ylönen (YTL) on sosiaalityön väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa ja toimii sosiaalisen kuntoutuksen yliopettajana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Hänen tutkimuksensa keskiössä ovat tietojärjestelmät sosiaalityössä, joita hän tarkastelee sosiaalityöntekijöiden kokemusten pohjalta. 

Käytettävyys on keskeinen termi ihmisen ja teknologian välisessä vuorovaikutuksessa. Käytettävyys on moniulotteinen käsite, joka koostuu tuloksellisuudesta, tehokkuudesta ja tyytyväisyydestä [1] sekä opittavuudesta, tehokkuudesta, muistettavuudesta, virheettömyydestä ja miellyttävyydestä [2]. Lyhyesti määriteltynä käytettävyys tarkoittaa ihmisten kykyä käyttää jotain helposti ja tehokkaasti [3].
 
Luotettavuuden ja turvallisuuden lisäksi käytettävyys on yksi tärkeimmistä vaatimuksista digitaalisille sosiaali- ja terveyspalveluille [4-6]. Käytettävyys digitaalisissa sote-palveluissa on erityisen tärkeää, sillä palveluiden käyttäjillä on hyvin erilaisia teknologisia valmiuksia sekä resursseja. Sosiaali- ja terveyspalveluita käyttävät muun muassa eri ikäiset, eri lukeneisuuden tason omaavat ja erilaisia sairauksia sairastavat henkilöt. Esimerkiksi iäkkäillä henkilöillä käyttöliittymän käyttäminen voi tarkoittaa toiminnanohjauskykyjen ylikuormittumista ja johtaa sen vuoksi heikompiin muistisuorituksiin [7]. Erilaisten käyttäjien tarpeiden ja valmiuksien huomioiminen tekeekin digitaalisten palveluiden suunnittelusta monimutkaista ja haastavaa. Käytettävyyden haasteet liittyvät etenkin teknologiahaasteisiin ja vahvan yksityisyydensuojan tarpeeseen [8, 9]. Sovelluksissa esimerkiksi ulkoasun ja navigoinnin suunnittelu käyttäjäystävälliseksi on haastavaa [5].  
 
Käytettävyyttä ei sellaisenaan voida suoraan mitata, mutta se voidaan operationalisoida eli määritellä mitattavissa oleviksi ulottuvuuksiksi [3]. Esimerkiksi System Usability Scale (SUS) on yleisesti käytetty mittari digitaalisten palveluiden käytettävyyden arvioinnissa.

Vuonna 2023 toteutin käytettävyystutkimuksen Keski-Suomen hyvinvointialueen digitaalisen sosiaali- ja terveyskeskuksen sähköisistä palveluista [10]. Tutkimuksessa selvitin palvelunkäyttäjien kokemuksia chatin ja videovastaanoton käytettävyydestä. Keräsin tutkimusaineiston sähköisellä kyselylomakkeella, jossa kartoitin käytettävyyttä SUS-kyselyyn pohjautuvilla kysymyksillä sekä avoimilla kysymyksillä. Tutkimukseen tuli vastauksia yhteensä 247, joista chatin käyttäjien vastauksia oli 149 ja videovastaanoton 98. Lisäksi avoimiin kysymyksiin tuli 199 vastausta. Analysoin aineiston SUS-kyselyn oman analysointiohjeen mukaisesti, tilastollisin menetelmin sekä aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.
 
Tutkimustulokset osoittivat sekä chatin että videovastaanoton käytettävyyden olleen hyvällä tasolla. Chatin käytettävyys oli kuitenkin parempi kuin videovastaanoton. Chatin käytettävyyttä parantavia tekijöitä olivat etenkin nopeus, selkeä jonotus ja asiointitavan helppous. Videovastaanoton käytettävyyttä parantaviin tekijöihin kuuluivat muun muassa teknologian toimivuus, saadut ohjeet ja linkki palveluun.
 
”Odottelussa on hyvä, kun näkee millä jonotussijalla on. Viestittelyyn ryhtymisellä on matala kynnys. Sähköinen asiointi on paremmin ennakoitava kuin puhelinsoitto, kun tietää suunnilleen milloin ammattilainen liittyy keskusteluun.” (chat)
 
”Hoitaja kertoi, mistä videopuheluun pääsee. Yksinkertainen malli, mistä yhden linkin kautta pääsi kirjautumaan ja sitten suoraan odottelemaan aikaa.” (videovastaanotto)
 
Molempien sähköisten asiointitapojen käytettävyyttä heikensivät teknologiahaasteet. Chatin osalta teknologiahaasteet liittyivät useimmiten mobiililaitteisiin, kuten skaalautuvuusongelmiin. Videovastaanottojen osalta teknologihaasteissa korostuivat kuvan tai äänen toimimattomuus. Lisäksi chatin käytettävyyttä heikensi pitkä jonotusaika ja videovastaanotossa palvelun löydettävyys.
 
”Yritin ensin käyttää palvelua ensin kännykällä, mutta se oli hyvin hankalaa, koska kännykän näppäimet menivät chatin päälle enkä voinut nähdä mitä kirjoitan. Tietokoneella asiointi onnistui helposti.” (chat)
 
”Sekava polku ammattilaisen löytämiseen” (videovastaanotto)
 
Tulosten mukaan chatin käytettävyyden kokemus heikkeni käyttäjän iän kasvaessa. Chatin käytettävyyden kokemus puolestaan oli sitä parempi mitä useammin käyttäjä oli käyttänyt chatia. Tutkimustulosten mukaan sairaanhoitajapalvelu oli parempi käytettävyydeltään kuin lääkäripalvelu. Avointen vastausten perusteella ero näiden kahden palvelun välillä oli selitettävissä chatin paremmalla käytettävyydellä, sillä sairaanhoitajien palvelua käyttäneet olivat pääosin chatin käyttäjiä, kun taas lääkäripalvelua käyttäneet olivat videovastaanoton käyttäjiä. Muuten tutkimuksessa ei ollut nähtävissä käytettävyyseroja eri ammattilaisten eikä esimerkiksi sosiaalihuollon tai terveydenhuollon palveluiden välillä. 

​Turvallisuus ja luotettavuus ovat keskeisiä vaatimuksia sosiaali- ja terveyspalveluissa jatkossakin, mutta niiden lisäksi tulee panostaa palveluiden käytettävyyteen. Digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä on korostettava käyttäjäkeskeisyyttä ja yksilöllisten tarpeiden huomioimista. On selvää, että erilaiset käyttäjäryhmät erilaisine valmiuksineen on otettava huomioon palveluiden suunnittelussa. Esimerkiksi osa iäkkäistä tai muista erityistarpeisista tarvitsevat erityisratkaisuja digitaalisten palveluiden käytettävyyden parantamiseksi. Yksi ratkaisu voisi olla digitaalisten palveluiden personointi. Digitaalisissa sote-palveluissa voitaisiin tarjota erilaisia versioita tai asetuksia, jotka sopivat paremmin eri käyttäjäryhmien tarpeisiin. Tekoälyn hyödyntäminen personoinnissa voisi tehostaa palveluiden käytettävyyttä ja mahdollistaa yksilöllisemmän palvelukokemuksen.
 
Tulevaisuudessa on tärkeää myös panostaa laadukkaaseen käytettävyystutkimukseen, joka keskittyy erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden ominaispiirteisiin. Nykyiset käytettävyysmittarit ovat saaneet kritiikkiä osakseen ja tarvitaankin uusia menetelmiä, jotka antavat realistisemman kuvan palveluiden käytettävyydestä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sellaisten käytettävyysmittareiden kehittämistä, jotka ottavat huomioon käyttäjien erilaiset fyysiset ja kognitiiviset valmiudet ja rajoitteet. 

Kirjoittaja:
​
Hanna Mäkiaho, FM (pääaine kognitiotiede), Sosionomi YAMK
Kirjoittaja työskentelee konsulttina sosiaali- ja terveydenhuollon it-palveluiden ja tietojärjestelmien kehittämisen saralla 2M-IT Oy:ssä.