​Using information technology has been discussed and developed in social work research for decades [1; 2] but the progress of digitalization in social work practice has been slower [3] and the potential of digital possibilities have not been fully acknowledged [4]. In 2020 the COVID-19 pandemic spread around the globe, causing restrictions in the society and a need for social distancing to prevent the virus from spreading. In the context of social work practice this meant a rapid digital leap. Suddenly a lot of things needed to change: social workers could not meet their clients face-to-face as usual and most of the normal encounters between people needed to happen online. Based on our research it seemed that social workers had a will to keep social work practice as similar as possible, compared to the way it was before the pandemic, and only move it to digital forms. We decided to name this phenomenon digitally mediated social work (DMSW).  

​In a recent research article, we analyzed social workers’ experiences of taking the digital leap and shifting towards digitally mediated social work at the beginning of the COVID-19 pandemic in the spring of 2020. We wanted to find out how social workers see that their work practices can be done in digital forms, what kind of obstacles or possibilities they see in encountering their clients in digital spaces and what experiences were gained from the digital leap in the spring of 2020. We analyzed a data of 33 personal diaries written by social work professionals from March to May 2020 and we found out that the digital form of social work practice, or DMSW, can be viewed from three dimensions: 1) the basis of DMSW, 2) Conceived DMSW and 3) Lived DMSW. However, the dimensions are not completely separable, but rather interact with each other.

​First, a working base for digital social work practice can be built on a well-planned and working digital infrastructure. Social workers need up-to-date devices, applicable software and good internet connections to encounter their clients in digital spaces. Well-working tools alone are not enough. The devices and software need to also be suitable and applicable in the context of social work. Client and data security need to be ensured. To carry out all the elements of a working basis for DMSW things like the organizational culture and ICT, employee training, procedures, norms and management need to be in order.

​In the second dimension the attention turns on what social workers actually think about digitally mediated social work. The competencies and preparedness of social workers and clients and different possibilities or obstacles faced in the digital spaces are in focus. People tend to have pre-determined opinions and attitudes towards digitalization and digital service forms and it all comes to the readiness and willingness to change existing practices and learning new things. Based on our analysis, it is important to pay attention to organizational and cultural principles and social workers’ possibilities to apply professional discretion also in the digital forms of social work practices. 

​Thirdly, the last dimension consists of the actual lived experiences of implementing social work in digital forms in the everyday practice. The focus of the dimension is on the relations between clients and social workers: establishing relationships, human presence, promoting confidence, trusting each other and open dialogue. The key factors in successful experiences deal with creating a right kind of atmosphere for communication, reaching emotional levels in discussions and digital intimacy. Implementing social work in digital forms cannot be done at the expense of the core aims or tasks of social work. 

​We explored the digital implementations of social work practice during an exceptional pandemic time where the digital leap was quick and at least somewhat forced. It seems that in the crisis situation social work and its’ services were wanted to work as similarly as they did before in the more traditional face-to-face way. It was quite quickly noticed that digital implementations create a totally different space and context for social work. The pandemic setting highlighted that the digital leap of social work was maybe even too quick and there wasn’t enough time to prepare and develop social work organizations and practices. The expectations for services and practices staying unchanged and the attempts to shift them to online forms as they were can lead to limiting the wide variety of well-working, flexible and applicable options that digital forms of social work could offer. 

However, the forced digital leap made it obvious that digital practices offer great ways of working in the field of social work. At its’ best it can extend the options to promote client well-being and other core tasks of social work, create possibilities to applicable forms of working in changing environments, save time and add flexibility. Combining the best elements of face-to-face interaction and digital ways of working, a ‘hybrid-model’, has been discussed as a well-working way of doing social work [4]. 

​Our analysis shows that digitally mediated social work provides flexibility to social work practice as it offers promising ways to extend spatial and temporal solutions. Social work with clients is always context specific and linked to the expertise and discretion of social workers. Successfully performed digital forms of practice require new kinds of competencies and skills [5]. Developing digital practices should be intertwined to basic education instead of it being the matter of individual social workers or work teams.

Writer:

Vera Fiorentino
Doctoral researcher, University of Lapland

The blog text is based on the article ‘Towards Digitally Mediated Social Work- the Impact of COVID19 -pandemic to Encountering Clients in Social Work’ by Vera Fiorentino, Marjo Romakkaniemi, Timo Harrikari, Sanna Saraniemi & Laura Tiitinen (2022) Qualitative Social Work. https://doi.org/10.1177/14733250221075603. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan kehittämistyössä on korostunut tavoite hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiin ja datavarantoihin kertyvää dataa tutkimukseen, kehittämiseen, innovaatioihin ja johtamiseen. Tietoa hyödyntämällä pyritään saavuttamaan vaikuttavuutta ja tehokkuutta sote-palveluihin ja siten myös hillitsemään kustannusten kasvua sekä tukemaan kansalaisten hyvinvointia. [1] Näiden tavoitteiden saavuttaminen ei ole kuitenkaan suoraviivaista. Digitaaliseen transformaatioon kytkeytyy monenlaisia ilmiöitä eikä pelkästään informaation muuttaminen digitaaliseen muotoon takaa tavoitteiden saavuttamista. Tarvitsemme tutkimustietoa voidaksemme toteuttaa mielekkäitä toimenpiteitä ja perusteltuja ratkaisuja, joiden avulla tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista. Tässä kirjoituksessa pohdimme tutkimustiedon hyödyntämisen mahdollisuuksia tietojärjestelmien kehittämisen näkökulmasta. 

​Kansainvälisten empiiristen tutkimusten mukaan tietojärjestelmien käyttö on muuttanut sosiaalityön painopisteitä [2]. Organisaatioissa korostetaan tehokkuutta, dokumentointia ja erilaisia arviointilomakkeita, mikä on vienyt aikaa itse asiakkaiden kohtaamiselta ja tukemiselta. Monimutkaiset lomakkeet ja dokumentoinnin pirstaleisuus haittaavat työntekijöiden kattavaa tiedonsaantia asiakkaistaan. Pyrkiessään priorisoimaan asiakaskohtaamisia, sosiaalityöntekijät saattavat käyttää erilaisia kiertoteitä poiketen tietojärjestelmän käyttöön liittyvistä säännöistä ja vaatimuksista. Tietojärjestelmien käyttöön ei myöskään anneta riittävästi koulutusta, mikä voi vaikeuttaa tiedonhakua ja hyödyntämistä. [2.]

​Erilaisten asiakastietojärjestelmien tarkastelu ja vertailu ei ole aivan yksinkertaista, sillä kirjo on valtavan laaja. Tietojärjestelmiä voidaan verrata vaikkapa niiden sisältämien ominaisuuksien määrän (ns. syvyys) tai käyttäjäryhmien moninaisuuden (ns. laajuus) mukaan. Hieman pelkistäen voidaan puhua yksinkertaisista ja kompleksisista tietojärjestelmistä [3]. Yksinkertaisemmat järjestelmät on usein suunniteltu rajatun käyttäjäryhmän ja palvelun tarpeita silmällä pitäen ja nämä on melko helppoa kehittää peruskäyttäjille mieluisiksi, kun taas laajojen järjestelmien kehittämisessä joudutaan mahdollisesti tekemään kompromisseja, jotta ratkaisu palvelisi monipuolista käyttäjäjoukkoa. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa Hilkka-järjestelmän, joka on alun perin kehitetty kotihoidon tarpeisiin ja Apotti-järjestelmän, joka kehitettiin palvelemaan koko sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Usein yksinkertaisempi järjestelmä on peruskäyttäjien mieleen, kun laaja järjestelmäratkaisu puolestaan luo otolliset edellytykset tiedonkululle.

​Hyvinvointialueet ovat parhaillaan uusien tietojärjestelmiin liittyvien ratkaisujen äärellä. Monen erillisen järjestelmän ylläpitäminen on hyvinvointialueen näkökulmasta raskasta, kallista ja voi vaatia lukuisten integraatioiden toteuttamista. Etuna voi olla, se että erilliset järjestelmät voivat olla ketterämpiä ja käyttäjien mieleen. Yksi yhteinen järjestelmä voi taas tuntua käyttäjille monimutkaiselta ja sen kehittäminen on äärimmäisen vaativa urakka, joka vaatii suuria investointeja [4]. Yksi järjestelmä tukee kuitenkin sujuvaa tiedonsiirtoa eri ammattilaisten välillä ja tarjoaa yhdenmukaista dataa jalostettavaksi esimerkiksi tiedolla johtamisen tueksi. Hyvinvointialueilla kannattaakin hyödyntää tutkimustietoa eri vaihtoehtoja punnitessa, jotta voidaan tehdä tietoon perustuvia ratkaisuja.

Olimme mukana suomalaisten sosiaalialan ammattilaisten käyttäjäkokemuksia kartoittavassa Aalto-yliopiston hallinnoimassa pilottitutkimuksessa, joka toteutettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti keväällä 2019 [5]. Aiemmin vastaavia kyselyjä on tehty terveydenhuollon ammattilaisille ja syksyllä 2020 pilottitutkimukseen pohjautuva kysely toteutettiin THL:n koordinoimassa STePS-hankkeessa sosiaalialan korkeakoulutuetuille [6]. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia molemmissa kyselyissä ja ammattilaisten järjestelmille antaman kouluarvosanan keskiarvo oli sama: 6,7. Suurimmat puutteet todettiin tiedonkulussa, monialaisen yhteistyön tuessa, asiakkuuksien hallinnassa ja asiakkaasta saatavan kokonaiskuvan hahmottamisessa [5]. Kehitettävää löytyy myös sähköisessä asioinnissa [6]. Myönteistä on kuitenkin se, että ammattilaiset ovat hyvin kokeneita tietojärjestelmien käyttäjinä ja heillä on hyvät valmiudet niiden hyödyntämiseen [6] Tutkimustietoa on kerätty tuotemerkkikohtaisesti, joten saatavilla on hyödyllistä tietoa tietojärjestelmien kehittämisen tueksi.

​Tarkastelimme lisäksi kunnissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta tietojärjestelmien tukea tapauskohtaiselle sosiaalityölle, sillä näiden sosiaalityöntekijöiden tehtävänä on usein koordinoida asiakkaiden palvelukokonaisuuksia [8]. Tapauskohtaisessa työssä asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen hahmottaminen on tärkeää – on huomioitava läheisverkosto, sosiaaliset suhteet, viranomaisverkostot, palvelut ja historia. Tutkimustulokset osoittavat, etteivät tietojärjestelmät tue riittävästi asiakkaiden sosiaalisten verkostojen määrittelyä ja havainnointia, mikä on välttämätöntä tapauskohtaisessa sosiaalityössä. Tiedon hajanaisuus sekä tiedon visualisoinnin, yhteenvetojen, metatason tietojen ja selkeiden dokumentointikäytäntöjen puutteet estävät sosiaalityöntekijöiden pääsyä työssä tarvittaviin tietoihin. [8.]

​Havaittuja ongelmia ratkottaessa on tärkeää ottaa sosiaalityöntekijät ja sosiaalialan ammattilaiset mukaan tietojärjestelmien kehittämiseen. Onneksi sosiaalialan ammattilaiset ovatkin varsin halukkaita osallistumaan kehittämistyöhön, vaikka vain neljäsosalla kehittämiseen osallistumiseen liittyvät kokemukset ovat myönteisiä [9]. Kehittämistapoja tulisikin kehittää ammattilaisille suotuisaan suuntaan. Suosituimmat osallistumistavat ovat ongelmien raportointi järjestelmien kehittämisen vastuuhenkilölle ja oman työn esittely kehittäjille [10]. Tietojärjestelmien kehittämisen tutkimus voi olla monin tavoin hyödyllistä ja antaa tietoa niistä tavoitteista ja tarpeista, joita sosiaalialan tietojärjestelmiin liittyy, sekä avata kuvaa mahdollisista käytännön ratkaisuista [11].

​Sosiaalialan organisaatioita koskeva tutkimustieto kertoo meille, että sosiaalihuollossa ollaan vielä pitkälti alkutekijöissä data-analytiikan, tekoälyn ja tietovarastojen hyödyntämisessä [12]. Tällä hetkellä tietojärjestelmistä saadaan melko hyvin asiakastietoa johtamisen tueksi, mutta tuottavuus-, vaikuttavuus- ja laatuindikaattorien saanti koetaan heikoksi [12]. Tässä olisi yksi tärkeä tietojärjestelmiin liittyvä kehittämisen paikka organisaatioiden ja johtamisen näkökulmasta. Tilannetta havainnollistaa se, että vuonna 2020 sosiaalihuollon organisaatioista alle 20 prosenttia kykeni hyödyntämään tietojärjestelmien dataa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan hyvin [12]. Sote-tieto hyötykäyttöön strategiassa oli nimenomaan tavoitteena se, että tietojärjestelmien dataa saadaan hyödynnettyä jatkossa aiempaa paremmin [1]. Dataa on kerätty sote-alalla tietojärjestelmiin jo vuosikymmeniä, mutta ongelmana on edelleen, ettei sitä voida hyödyntää riittävästi. Sosiaalialan organisaatioiden raportoimia esteitä tiedon hyödyntämiselle johtamisessa olivat etenkin osaamisen, resurssien ja tietojärjestelmien puutteet, joita koki lähes puolet sosiaalialan organisaatioista [13].

​Lopuksi toteamme, että sosiaalihuollon tietojärjestelmien kehittämiseksi on vihdoin saatavilla tutkimustietoa. Sen lisäksi, että otamme sote-tiedon hyötykäyttöön [1], meidän tulee ottaa myös tämä tutkimustieto käyttöön. Tutkimustieto lisää arvokasta ymmärrystä tietojärjestelmien suunnittelusta, kehittämisestä sekä käyttöönotoista ja tätä tietoa hyödyntämällä on mahdollista saada tukea vaikkapa tietojärjestelmän hankintavaiheeseen ja resurssien kohdentamiseen. Ja mikä parasta: voidaan ottaa opiksi jossain toisaalla toteutetuista hankkeista ja välttää toistamasta samoja virheitä uudelleen. 

Teksti pohjautuu Katri Ylösen ja Samuel Salovaaran puheenvuoroon sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivillä 11.5.2022 Jyväskylässä.

​Kirjoittajat:
Samuel Salovaara, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto
Katri Ylönen, väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto

Digitalisaatio on yhä enemmän läsnä ihmisten arjessa ja teknologiaa käytetään kasvavassa määrin eri työtehtävissä. Silti arviolta yli miljoonan suomalaisen on vaikeaa käyttää verkkopalveluita [1]. Digipalveluiden haasteet liittyvät palvelujen löydettävyyteen, ymmärrettävyyteen, järjestelmien toimimattomuuteen ja selkokielen riittämättömyyteen. Digituen tarvetta esiintyy yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Tukea tarvitsevat kansalaisten lisäksi yritykset ja yhteisöt. [2].

Kandidaatintutkielmassani tarkastelen digitalisaation vaikutuksia sosiaalityöhön. Tutkielmassa nostetaan esille, millaisia mahdollisuuksia digitalisaatio on tuonut sosiaalityöhön, miten digitalisaatio on vaikuttanut yhteiskunnan eriarvoistumiseen ja mitä kokemuksia on sosiaalialan sähköisistä järjestelmistä. Tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa aiheesta ja tuoda esille kehittämiskohteita. Tutkielma toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jossa hyödynnettiin kuudesta tieteellisestä julkaisusta koostuvaa aineistoa. Aineistossa käsitellään muun muassa asiakasosallisuutta, ikäihmisten asemaa digiyhteiskunnassa, verkkososiaalityön käsitettä, asiakkaiden kokemuksia etäpalveluista koronatilanteen aikana ja sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia sähköisistä järjestelmistä.

Tutkielman tulosten perusteella digitalisaatio on lisännyt sosiaalityöhön uusia palvelumuotoja, joustavuutta ja osallisuutta. Sosiaalityössä on otettu käyttöön uudenlaisia järjestelmiä, ajanvarauskäytäntöihin on tullut joustavuutta sekä verkossa tapahtuvia asiakastapaamisia on lisätty. Verkon avulla on mahdollista saavuttaa maantieteellisesti kaukana olevia asiakkaita ja sellaisia asiakkaita, keitä muuten olisi haastavaa tavoittaa. Verkkososiaalityön myötä asiakkaan valinnanvapaus on laajentunut. Asiakkaalla voi olla esimerkiksi mahdollisuus valita millä tavoin asiointi tapahtuu. [3].

​Olen myös omien kokemuksieni kautta havainnut, että verkossa tapahtuva asiointi voi madaltaa asiakkaan kynnystä ottaa yhteyttä vaikeisiin asioihin liittyen. Joissakin verkkopalveluissa pystyy asioimaan anonyymisti niin, ettei asiakkaan henkilötietoja paljasteta. Arkaluonteisten asioiden puhuminen voi olla monelle haastavaa ja tästä johtuen moni voi jättää ajan varaamatta. Verkko voi parhaimmillaan lisätä ennaltaehkäisevää työtä ja kannustaa avun hakemiseen. 

Tutkielmassani nousee esille myös digitalisaation kääntöpuolia sosiaalityön näkökulmasta: Etäpalveluiden selkokielisyydessä on havaittu olevan erilaisia puutteita ja esimerkiksi verkossa käytetty kieli ei ole ollut tarpeeksi ymmärrettävää ja selkeää. Myös oleellisen ja ajantasaisen tiedon löytäminen netistä on ollut haastavaa. Puutteet etäpalveluiden selkokielisyydessä ovat vaikeuttaneet asiakkaiden palveluiden hyödyntämistä koronatilanteen aikana ja asioiden hoitamista itsenäisesti. Selkokielen vähäisyys näkyy erityisesti sosiaalipalveluissa. [5].

​Sosiaalityössä on keskeisen tärkeää huomioida, että ihmisten digitaidoissa on merkittäviä eroja. Erot liittyvät esimerkiksi ikään, varallisuuteen, sairauksiin ja kognitiivisiin taitoihin [6]. Digitaidottomuus voi heijastua ihmisten saamaan palveluun. Digitaitojen puutteet koskettavat eri-ikäisiä. Riittämättömät digitaidot voivat hankaloittaa tai jopa estää etäpalveluiden käyttöä. [5]. Kysymys kuuluukin: Eteneekö digitalisaatio niin nopeasti, etteivät ihmiset pysy enää kehityksessä mukana? Otetaanko digipalveluiden kehittämistyössä riittävästi huomioon ihmisten erilaisuus?

​Digitalisaation edetessä on tärkeää pysähtyä miettimään, miten sosiaalityön digipalveluita voitaisiin uudistaa. Digipalveluiden kehittämistyöhön tulisi ottaa mukaan sosiaalityöntekijöitä ja palveluita käyttäviä asiakkaita. Tämä lisäisi työntekijöiden ja asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Lisäksi digitaitojen opettamiseen tulisi varata enemmän aikaa ja resursseja. Useat kunnat ja palveluntuottajat järjestävät digikursseja. Miten näistä mahdollisuuksista tiedotettaisiin paremmin? 

Entä miten varmistetaan sähköisen asioinnin onnistuminen? Jokaisen tasavertaista mahdollisuutta sähköiseen asiointiin tukisi ainakin se, että jokaisella olisi edes jokin digilaite käytössään asioiden hoitamiseen. Kestävän kehityksen ja ekologisuuden näkökulmasta olisi kannattavaa hyödyntää aiempaa enemmän myös käytettyjä tietokoneita ja älypuhelimia. Yhteistyötä voitaisiin tehdä esimerkiksi kierrätyskeskusten kanssa. Nyt jos koskaan näitä asioita tulisi tarkastella uusin silmin. Digitalisaatio on kasvava ilmiö sosiaalialalla ja sen vuoksi tarvitaan lisää tietoa ja tutkimusta aiheesta. 

Kirjoittaja:
​​Jenny Uski, sosionomi (AMK),  työkykykoordinaattori
Kirjoittaja on suorittanut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä kandidaatintutkielman avoimessa yliopistossa

Etäasiointi on lisääntynyt sosiaali- ja terveydenhuollossa viimeisten vuosien aikana. Erityisesti COVID-19- pandemian aikana etävastaanottojen määrä on kasvanut, mutta esimerkiksi kotihoidossa ja kotisairaanhoidossa ne lisääntyivät jo ennen pandemiaa. [1] Erilaiset digipalvelut, kuten Omaolo-sovellus, ovat myös merkittävä keino saavuttaa meneillään olevan sote - uudistuksen tavoitteet [2].  

​Myös etäpalveluissa on tärkeää huolehtia laadusta ja vaikuttavien palveluiden toteutumiseksi ammattilaisten osaaminen on avainasemassa. [3]. Haastattelin terveyshallintotieteen pro gradu- tutkielmassani sosiaali- ja terveydenhuollon esihenkilöitä osaamisen johtamisesta etävastaanottotyössä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää etävastaanottojen kehittämisessä ja johtamisessa etävastaanottojen laadun ja vaikuttavuuden tukena. Tässä kirjoituksessa kuvaan muutamia tutkimuksen keskeisiä havaintoja. 

Digitaalisten palveluiden käyttöönotto voi olla ammattilaisille jännittävää ja tällöin esihenkilön tuki, rohkaisu ja kannustaminen ovat ensisijaisen tärkeitä. Tutkimuksessani ilmeni, että ammattilaiset tarvitsivat rohkaisua ja kannustusta etenkin etävastaanottotyön aloittamiseen ylittääkseen uuden kokeiluun liittyvän kynnyksen. Johdon tarjoaman tuen ja kannustuksen merkitys ovat tulleet esille myös aiemmissa tutkimuksissa [4]. 

Myös esimerkillä johtaminen tukee digitaalisten sovellusten käyttöönottoa. Esihenkilöt kertoivat pitäneensä itse etävastaanottoja ja jakaneensa kokemuksia näistä ammattilaisten kanssa. Esihenkilön oma positiivinen asenne etävastaanottoja ja ylipäätään teknologiaa kohtaan oli tärkeää. Omalla asenteellaan esihenkilö pystyi vaikuttamaan positiivisesti työyhteisön ilmapiiriin ja ammattilaisten asenteisiin etävastaanottoja kohtaan. Ammattilaisten asenteisiin vaikutti myös COVID-19 -pandemia, jonka vuoksi ammattilaiset olivat valmiita tekemään parhaansa asiakkaiden hyväksi ja kokeilemaan myös etävastaanottoja. ​

​Esihenkilöt korostivat etävastaanottotyön jatkuvaa esillä pitämistä, jota etävastaanottotyön eteenpäin vieminen edellytti. Myös käytännön toimintaan osallistuminen ja opettelun mahdollistaminen ovat esihenkilön tehtäviä. Esihenkilön vastuulla oli järjestää ammattilaisille aikaa uuden opetteluun ja tehdä selväksi, että opetteluun on luvallista käyttää aikaa. Toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää kuunnella myös kriittisiä kommentteja, koska sitä kautta mahdolliset ongelmakohdat tulevat esille ja niihin päästään puuttumaan. Esihenkilön onkin tärkeää olla henkilöstön saatavilla ja valmiina ottamaan vastaan kaikenlaista palautetta.

​Esihenkilöiden tunnistamista etävastaanottotyön osaamistarpeista tärkein on ammattiosaaminen, jonka siirtämisen etätyöhön koettiin onnistuvan hyvin. Ammattilaisilta vaadittavat digitaidot varmistettiin ennen etävastaanottotyön aloittamista. Esihenkilöt olivat tehneet myös kirjallisia ohjeita ohjelman käyttöön ja etävastaanoton aikaiseen keskusteluun. Hyvänä tukena nähtiin lisäksi nimetyt digivastuuhenkilöt, jotka tarjosivat ammattilaisille apua tarvittaessa.

Ammattilaisen ja asiakkaan välinen katsekontakti sekä riittävän hidas ja selkeä puhetapa tukivat vastaanotolla tapahtuvan vuorovaikutuksen onnistumista. Myös ohjausosaaminen on tärkeää ja sen varmistaminen, että asiakas ymmärtää ohjeet oikein. Etävastaanottotyössä onnistumisen arviointi voi olla haastavaa, sillä vastaanottotilannetta ei yleensä havainnoida esihenkilöiden toimesta. Usein ammattilaiset kuitenkin pitivät etävastaanottoja työparina, jolloin oli mahdollisuus pyytää ja saada palautetta työkaverilta. Esihenkilöt arvioivatkin osaamistarpeita yhdessä ammattilaisten kanssa. 

​Etävastaanottojen sisällöllistä laatua ja vaikuttavuutta arvioidaan samoin kriteerein kuin lähivastaanottojen. Haastateltavat totesivat, ettei työn tekemisen tapa saa vaikuttaa kokonaiskäsitykseen asiakkaan tilanteesta. Esihenkilöt olivat keskustelleet ammattilaisten kanssa siitä, mikä tekee etävastaanotosta laadukkaan ja mitä asioita etävastaanotolla voidaan käsitellä. Esihenkilön tehtävänä tässäkin oli tukea itseohjautuvassa asiantuntijatyössä toimivaa ammattilaista ja antaa hänelle mahdollisuus ratkaista asiat oman näkemyksensä mukaisesti. 

​Etävastaanotolle asetetut tavoitteet määrittyvät käsiteltävän asian mukaisesti. Merkille pantavaa on, että joissakin tilanteissa etävastaanotto saavuttaa asiakkaan kannalta tavoitteet paremmin kuin perinteinen lähivastaanotto. Tällainen tilanne on esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko. Näissä tilanteissa asiakas saa yhteyden sosiaalihuollon ammattilaiseen turvallisesti kotoa käsin. 

Onkin tärkeää huomata, ettei etävastaanotolle sopivaa asiakasryhmää voida määritellä iän, diagnoosin tai minkään muunkaan tekijän mukaan. Sosiaalihuollossa asiakkaat voivat itse ilmaista halukkuutensa vastaanoton järjestämiseen etänä tai lähitapaamisena. Aina on tärkeää huomioida asiakkaan oma toive ja tarjota erilaisia vastaanottoja tilanteen mukaan asiakkaan toiveita kunnioittaen. Etävastaanottoa voidaan tarjota asiakkaille ensisijaisenakin vaihtoehtona, mutta jos asiakas kokee lähivastaanoton mieluisammaksi, niin tämä vaihtoehto tulee olla tarjolla. ​

​Etävastaanotot ovat jo monessa organisaatiossa arkipäivää ja siten jatkuvan kehittämisen kohteena. Ammattilaiset olivat kysyneet asiakkaalta jo etävastaanoton aikana, miten he ovat kokeneet asioimisen etänä. Asiakaspalautteen pyytäminen oli kuitenkin epäsäännöllistä ja toiminnan jatkuessa unohtunutkin. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen kannalta olisi hyvä kerätä asiakaspalautetta säännöllisesti. 

​Digipalvelut ja niiden kehittäminen ovat ajankohtainen puheenaihe.  Ne tulivat esiin puoluejohtajien puheissa aluevaalien alla ja saattavat herättää huoltakin ihmisissä. Sain kuitenkin kuulla haastateltavilta, että asiakaskokemukset etävastaanotoilta olivat pääsääntöisesti myönteisiä. Etävastaanotto saattaa jännittää sekä asiakasta että ammattilaista.

​Etävastaanotot ovat uusi asia monelle ihmiselle ja siksi sen kokeilu saattaa epäilyttää. Rohkeasti kokeilemalla ollaan kuitenkin huomattu, että etävastaanotto sopii monenlaisille asiakkaille. Esimerkiksi kotihoidon etäkäynnit tukevat kotikäyntejä. Kotihoidon asiakkailla oli kokemus, että etävastaanotolla hoitaja istuu rauhassa ja kuuntelee. Tällöin huolien esille tuominen koettiin helpompana. Etähoitaja saattoi sitten vinkata kotikäynnille lähtevälle kollegalle, että tarkistaa etäkäynnillä esille tulleen huolen kotikäynnille mennessään.

​Yhteisöllisen oppimisen edistäminen edistää myös yksilön oppimista. Esihenkilö voi edistää yhteisöllistä oppimista luomalla avointa ilmapiiriä ja sopivia tilanteita, joissa ammattilaiset voivat vapaasti jakaa kokemuksiaan etävastaanottotyöstä. Tutkimuksessa korostui jatkuva vuoropuhelu etävastaanotoille sopivista käytänteistä. Kokemuksia jaettiin säännöllisesti tiimipalavereissa sekä vapaissa keskustelutilanteissa esimerkiksi työpaikan kahvihuoneessa.

Kirjoittaja:

Suvi Myllymäki, TtM, tradenomi
Projektisuunnittelija, Pohjois- Pohjanmaan hyvinvointialue, Tietohallinto

Sosiaalialan digitalisaatio vaikuttaa monin eri tavoin. Jokainen sosiaalityöntekijä ja sosiaalialan ammattilainen on sen haasteen edessä, että on kyettävä liikkumaan samoilla foorumeilla asiakkaidensa kanssa ja on oltava valmiutta päivittää omaa osaamista ja etsiä tietoa. (Lue lisää) ​Yhteiskunnan kehitys haastoi myös minut pohtimaan omaa suhdettani teknologiaan: vielä kymmenisen vuotta sitten, työskennellessäni sosiaalihuollon yksikössä iäkkäiden palveluissa, en olisi arvannut löytäväni itseäni nykyisestä tehtävästäni Oy Apotti Ab:n sosiaalihuollon johtavana asiantuntijana.

​Apotti-asiakas- ja potilastietojärjestelmän kehittämisessä kantava ajatus on ollut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten osallistuminen järjestelmän kehittämiseen. Sen lisäksi, että yrityksessä on monia sote-taustaisia työntekijöitä, on järjestelmän kehittämiseen osallistunut matkan varrella yli 5000 sote-ammattilaista. 

​Tiedolla johtamisen eri näkökulmat korostuvat työssäni, erityisesti sote-tiedon syntyminen tietojärjestelmään ja sen hyödynnettävyys. Sote-tietoa kertyy työntekijöiden kirjaamana, asiakkaiden ja potilaiden itsensä tuottamana ja tulevaisuudessa myös yhä enemmän erilaisten älysovellusten kokoamana. Digitalisaatio vaikuttaa tiedon tuottamiseen. Pohdin tässä kirjoituksessa aihetta asiakkaiden, ammattilaisten ja johtamisen näkökulmista.

Kansalaisilla on kiinnostusta ja valmiuksia käyttää digitaalisia palveluita. Esimerkiksi Apotin asiakasportaali Maisalla on jo yli 680 000 käyttäjää. Maisassa asiakkaat voivat muun muassa hakea palveluita, viestiä tietoturvallisesti ammattilaisten kanssa, tarkastella omia tietojaan sekä tarvittaessa asioida läheistensä puolesta. Kansalaisten Maisan kautta tuottama tieto siirtyy osaksi asiakas- ja potilastietoja. 

​Kansalaisten aktiivisuus haastaa myös sosiaalialan ammattilaisia pohtimaan omaa rooliaan. Sosiaalihuollon ammattilaisen tehtävänä on ymmärtää digitaalisten palvelujen kokonaisuutta ja reunaehtoja sekä auttaa asiakasta kokonaisuuden hahmottamisessa. Moni asiakas tarvitsee tietoa omista oikeuksistaan sekä tukea niiden toteutumiseen. Tarvitaan tietoa esimerkiksi siitä, missä kaikkialla itseä koskevia tietoja on ja kuinka niitä on mahdollista tarkistaa. Tukea tarvitaan usein myös oikean asiointikanavan löytämiseen ja käyttöön. 

​​Dokumentointi on tärkeä osa asiakastyötä ja asiakkaan kohtaamista. Rakenteisen kirjaamisen myötä myös sosiaalihuollon tieto on paremmin hyödynnettävissä niin asiakastyössä, johtamisessa kuin tutkittaessa yhteiskunnallisia ilmiöitä tai pyrittäessä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin. 

Sosiaalihuollossa on perinteisesti totuttu dokumentoimaan asiakaskertomus pääosin vapaalla tekstillä. Rakenteinen kirjaaminen – eli kirjaaminen etukäteen sovittujen rakenteiden avulla - on uutta ja saattaa tuntua alussa vieraalta. Sosiaalihuollon dokumentoinnin haasteena on löytää tasapaino näiden molempien kirjaamistapojen välille. Parhaimmillaan vapaa teksti ja rakenteinen tieto täydentävät toisiaan. 

Rakenteisen tiedon puuttuminen on yksi keskeisistä, erityisesti julkisen sektorin organisaatioiden kokemista tiedolla johtamisen esteistä [1]. Tiedon rakenteisuus mahdollistaa tiedon löytämisen järjestelmistä ja jatkojalostamisen [2]. Laadullisen tutkimuksen rinnalla on mahdollista tarkastella määrällisiä, kvantitatiivisia aineistoja ja hyödyntää tietoa toisiokäytössä, esimerkiksi sosiaalialan ammattilaisen tekemässä sosiaalisessa raportoinnissa. (ks. Sote-tietojen tietoturvallinen hyödyntäminen - Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi))

​Apotti-järjestelmän kehittämisessä rakenteinen tietosisältö on ollut keskeisessä roolissa ja olemme tehneet tiivistä yhteistyötä THL:n kanssa. Rakenteista tietoa varten tarvitaan hyväksyttyjä ja Suomen oloissa testattuja luokituksia ja asiakirjarakenteita. Rakenteisen kirjaamisen jatkokehittäminen on yksi Apotin tavoitteista. Seuraamme THL:n johtamaa kansallista tiedonhallintaa ja valmistaudumme liittymään sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon. 

​Dokumentointi edellyttää osaamista. Luokituksia on osattava käyttää ja on ymmärrettävä, miten eri vaihtoehdot edustavat todellista elämää. Yhteistä ymmärrystä tarvitaan myös kirjattaessa tietoa vapaana tekstinä. Miten tilanteet sanoitetaan, millaista on laadukas sanoitus, mitä avainsanoja käytetään ja miten ne ymmärretään? Ammattilaisen on hallittava asiakastyön sanasto, käsitteiden käyttö ja ymmärrettävä käytetyn kielen vaikutukset asiakkaan elämään. 

(Aiempia pohdintojani ks. Sote-uudistus etenee – miten tehdä sosiaalihuollon tieto näkyväksi? - Apotti.)

Tiedon tuottamisen keskeinen osatekijä on dokumentoinnin johtaminen. Kirjaaminen yhteneväisellä tavalla edellyttää linjauksia ja yhteistä ammatillista keskustelua. Linjausten ja jaetun ymmärryksen tarve korostuvat erityisesti muutosten yhteydessä, esimerkkinä uuden arviointimittarin tai asiakastietojärjestelmän käyttöönottaminen. ​

Dokumentoinnin johtamista tarvitaan myös yksittäisten muutosten ulkopuolella. Työntekijät ja tiimit vaihtuvat ja asiakkaiden arjen tilanteet vaativat usein tulkintaa. Työntekijät tarvitsevat riittävän perehdytyksen kirjaamiskäytäntöihin ja tukea sekä mahdollisuuksia osaamisen ylläpitämiseen ja kartuttamiseen. Tarvitaan koulutusta, ohjeita, kirjaamisoppaita ja oppimiselle varattua työaikaa sekä tukirakenteita, kuten erikseen nimettyjä henkilöitä, jotka perehtyvät asiaan syvällisemmin ja tukevat muita. Dokumentointi on osa asiakastyötä, sille pitää varata aikaa myös asiakasta tavattaessa. [2] ​

​Lopuksi:
Niin, en olisi arvannut kymmenisen vuotta sitten löytäväni itseäni digitalisaation ja tietojärjestelmäkehittämisen työtehtävistä. En aina edes ollut aivan ensimmäisenä omaksumassa uusinta teknologiaa, esimerkiksi kesti pitkään ennen kuin otin älypuhelimen käyttööni. On ollut hyvin motivoivaa huomata, että uusia asioita voi ottaa haltuun ja innostus vie mennessään! On myös ollut hienoa seurata näiden kuluneiden vuosien aikana sitä, kuinka sosiaalialan ammattilaiset ovat rohkeasti ottaneet haasteita vastaan ja lähteneet kehittämään omaa alaansa. 

Kirjoittaja:

Susanna Kaisla

Kirjoittaja työskentelee sosiaalihuollon johtavana asiantuntijana Oy Apotti Ab:ssa ja on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja sosiaalityöntekijä. Hänellä on pitkä työkokemus sosiaalialalta ennen työskentelyä tietojärjestelmän kehittämisen parissa.