digitalisaatio & sosiaaliala
MAHDOLLINEN YHTÄLÖ
Suomessa terveys- ja sosiaalihuollossa pyritään data-ohjautuvuuteen, eli dataan perustuvaan hoitoon, palveluun, johtamiseen ja päätöksentekoon. Data-ohjautuvuudella pyritään kuromaan umpeen kuilua julkisten resurssien niukkuuden ja palvelujen kasvavan kysynnän välillä. [1] Organisaatioiden motivaatio edistää data-ohjautuvuutta juontaa juurensa dataan ja datateknologioihin liittyvistä suurista lupauksista paremmasta julkisten palvelujen tulevaisuudesta. Tästä syystä myös sote-organisaatiot investoivat entisestä enemmän resursseja datan keruuseen, käsittelyyn, hallintaan ja käyttöön sekä uusien datateknologioiden jatkuvaan kehittämiseen, kokeiluun ja pilotointiin. Data-ohjautuvuuden kehittäminen sisältää valtavan määrän intensiivistä ihmistyötä sekä datan [2-3] että uudenlaisten datateknologioiden parissa, kuten esimerkiksi data-analytiikkatuotteiden, etähoitoteknologioiden, tieto- ja toimintajärjestelmien kehittämisen ja ylläpidon tehtävissä. [4-6] Tämän kehityksen myötä data-ohjautuvuuteen pyrkivät organisaatiot ovat yhä riippuvaisempia erittäin monimutkaisista datateknologioista, joihin usein kytkeytyy monien toimijoiden ja sidosryhmien yhteistyö. Kuitenkaan tätä moninaista ja monipuolista työtä ei välttämättä ymmärretä, tunnisteta eikä siihen resursoida riittävästi. Data-ohjautuvuus monimutkaisena ja jatkuvana prosessinaData-ohjautuvuuteen pyrkiminen on erittäin pirstaleinen, moniulotteinen, epävakaa ja jopa kaoottinen prosessi, joka on täynnä yllätyksiä, epäonnistumisia, vaikeuksia, ad hoc -ideoita ja ratkaisuja. Tämä prosessi sisältää usein lukuisia samanaikaisia lyhyitä tai pitkäaikaisia kokeiluja ja pilotteja, joiden avulla kokeillaan uusia teknologisia ratkaisuja. Näitä kokeiluja ja pilotteja valmistellaan ja tehdään kollektiivisesti yhteistyössä useiden toimijoiden, kuten esimerkiksi IT- ja konsulttiyritysten, korkeakoulujen ja yliopistojen sekä muiden julkisten organisaatioiden kanssa. Tällä kollektiivisella toiminnalla sote-organisaatiot luovat kumppanuuksia eri yksityisyrityksiin, joiden kautta saavat kokeiluun tai käyttöönsä uudenlaista teknologiaa. Joskus organisaatiot saavat myös mahdollisuuden räätälöidä teknologiaa omiin tarpeisiinsa, usein yrityksen ja erehdyksen kautta. [7] Kuitenkin, kun yhteistyökumppanit jatkuvasti vaihtuvat, myös vastuuvelvollisuus ja hiljainen tieto ovat hajautettuina lukemattomiin kokeiluhankkeisiin ja toimijoihin. Vastuun jakaminen eri toimijoille ja ihmisten tekemän työn taustalla pysyminen mahdollistavat sen, että data-ohjautuvuutta, ja erityisesti sen sisältämiä uusia teknologioita, esitellään menestyksekkäinä hankkeina. Silloin epäonnistumiseenkin liittyvät tärkeät opit jäävät helposti huomioimatta ja jakamatta. Keskeneräisten teknologioiden jatkuva pilotointi ja käyttöönotto Data-ohjautuvuuteen liittyy vahvasti keskeneräisten teknologioiden jatkuva kehitys, kokeilu, pilotointi ja käyttöönotto. Osa teknologioista kehitetään ja otetaan käyttöön nopealla vauhdilla ja ennenaikaisesti, mikä pahimmillaan aiheuttaa lisäkustannuksia ja sote-ammattilaisille kuormitusta. Osa näistä teknologioista hankitaan liiallisten lupauksien pohjalta. Vaikka ne eivät ole lunastaneet lupauksia arkityössä, niistä ei osata luopua, koska niiden kehitykseen tai hankintaan on upotettu paljon resursseja. Osaa teknologioista taas ei oteta koskaan käyttöön, vaikka niiden kehitykseen on investoitu huomattavasti. Osaa teknologioista taas pilotoidaan ilmaiseksi yksityisyrityksille sote-ammattilaisten työllä. Uusien datateknologioiden kohdalla keskeinen oletus on, että ne kehittyvät ja kypsyvät parhaiten ammattilaisten käytössä. Kuitenkin nämä teknologiat näyttävät olevan jatkuvassa "kehitysvaiheessa" [8-9], ja siksi niiden kokeilut, pilotoinnit ja jatkuva kehitys vaativat paljon ihmistyötä ja sen takia myös riittävää resurssointia. Innovaatioiden parissa työskentelevät eivät välttämättä ymmärrä, miten sote-ammattilaisten työmäärä kasvaa näiden teknologioiden kokeilujen tai pilotointien myötä. Työntekijät itse eivät uskalla tai osaa antaa kriittistä palautetta, erityisesti jos kokevat paineita olla teknologiamyönteisiä. Toisaalta, jos tai kun he antavat kriittistä palautetta, se ei välttämättä mene perille. Keskeneräisten teknologioiden kokeilu, pilotointi ja käyttö on paljon haastavampaa kuin ihmiset ajattelevat. Esimerkiksi innovaatioiden parissa työskenteleviltä se vaatii jatkuvasti työtä liittyen teknologian kehitykseen, vikaselvityksiin, korjauksiin ja ylläpitoon. Sote-ammattilaiset tarvitsevat myös jatkuvaa koulutusta teknologioiden muuttuessa. Jatkuva pilotointi tai kokeilu kuormittaa ammattilaisia, joiden työaika ja huomio menee uusiin teknologioihin tutustumiseen ja oppimiseen asiakastyön sijaan. Teknologian kypsymättömyys voi aiheuttaa stressiä, pettymyksiä ja resurssipulaa. Samalla kun taloudellisia resursseja suunnataan kalliisiin ja kunnianhimoisiin keskeneräisiin teknologioihin, ihmistyö jää monesti näkymättömäksi, tunnustamattomaksi ja aliresursoiduksi. Kun ammattilaisten työtä teknologioiden ympärillä pidetään itsestäänselvyytenä ja näin ollen näkymättömänä, pahimmillaan se aiheuttaa ahdistusta, eettistä stressiä tai työuupumusta. Data-ohjautuvuuden edistämiseen liittyvät työroolit Julkisissa organisaatioissa pyritään perustamaan niin sanottuja innovaatio-, data-analytiikka- tai teknologiatiimejä fasilitoimaan data-ohjautuvuutta tai tekoälypohjaisen automaation prosesseja. Käytännössä moniammatillisilla tiimeillä on erittäin vaikea, jopa mahdoton tehtävä, tasapainotella epäkypsien ja paljon ihmistyötä vaativien teknologioiden sekä liiallisten ja joskus jopa perusteettomien teknologioihin liittyvien lupausten välillä. Näiden tiimien jäsenet kamppailevat lähes päivittäin uuteen teknologiaan liittyvän innostuksen ja sote-ammattilaisten työn korvaamiseen teknologialla liittyvän uskomuksen välillä. Arkityössä uskomus ammattilaisten työn korvaamisesta tai tehostamisesta teknologialla osoittautuu kuitenkin aika vaikeaksi tehtäväksi. Näiden tiimien jäsenten turhautuminen voi myös jäädä näkymättömäksi, vaikka heidän asemansa organisaatioissa on johdon lähellä ja heillä on usein mahdollisuus olla suoraan vuorovaikutuksessa johdon kanssa. Tutkimuksessani [10] löysin neljä keskeistä työroolia, joita tiimien jäsenet kantavat arkityössä data-ohjautuvuuden fasilitaattoreina:
Välittäjät ja järjestyksenvalvojat keskittyivät uuden datateknologian toimivuuden ja luotettavuuden parantamiseen ja valvomiseen jatkuvalla vianetsinnällä, korjauksella, kehityksellä, huollolla ja ylläpidoilla. Organisaatioissa näitä rooleja arvostettiin, sillä ne koettiin ratkaisevan tärkeiksi teknologioiden tehokkuuden ja kustannustehokkuuden edistämisessä, mikä oikeutti suuret investoinnit teknologioihin. Valmentajat ja puolustajat olivat keskeisiä uusien teknologioiden juurruttamisessa ammattilaisten arkityöhön ja roolit edellyttivät tiivistä yhteistyötä sote-ammattilaisten kanssa. Nämä roolit ja niiden sisältämät toiminnot tarjosivat sote-ammattilaisille tukea jatkuvasti muuttuvien ja vaihtuvien teknologioiden ja datakäytäntöjen parissa. Nämä roolit myös jopa voimaannuttivat sote-ammattilaisia, sillä ne tarjosivat mahdollisuuksia ilmaista keskeneräisiin teknologioihin liittyvää turhautumista ja pettymystä. Lisäksi näiden roolien kautta sote-ammattilaiset saivat koulutus- ja keskustelutilaisuuksia, joiden pohjalta datateknologioiden ominaisuuksia ja datakäytäntöjä kehitettiin heidän työtään paremmin tukeviksi. Data-ohjautuvuuteen liittyvää innovaatiota tulee rikastaa substanssiosaamisellaJatkossa data-ohjautuvuuteen liittyviä innovaatioprosesseja tulee rikastaa substanssiosaamisella, jotta sote-ammattilaiset, joille hankitaan tai kehitetään uusia teknologioita, osallistuvat tasavertaisemmin innovaatioprosesseihin. Teknologian parissa työskentelevät ammattilaiset tarvitsevat syvää ymmärrystä sote-ammattilaisten arkityöstä, haasteista ja teknologisista tarpeista, jotta he yhdessä voivat teknologioiden avulla kehittää parempaa tulevaisuuden näkymää sote-alalla. Aidosti osallistava uusien teknologioiden kehitys voi myös vähentää jatkuvista piloteista ja kokeiluista johtuvaa kuormitusta. Kirjoittaja: Marta Choroszewicz on yliopistotutkija Itä-Suomen yliopistossa ja Tampereen yliopiston dosentti. Hänen tutkimuksensa keskiössä ovat sosiaalinen ja digitaalinen eriarvoisuus, digitaalinen hyvinvointivaltion kehittäminen, julkishallinnon ja asiantuntijatyön muutos tekoälypohjaisen automaation myötä. Vuosina 2024–2025 hän työskentelee apurahatutkijana Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa hankkeensa ”Jatkuva pilotointi ja näkymätön työ julkisten palvelujen tekoälyautomatisoinnissa”. Kirjoitus perustuu julkaisuun: Choroszewicz, M. (2023). (In)visible everyday work of fostering a data-driven healthcare and social service organisation. New Technology, Work and Employment. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/ntwe.12270 Lähteet:
Olen saanut syksyn aikana osallistua työtehtävissäni digipalveluiden nykytilan kuvaukseen sekä kypsyystason arviointiin Pohjois-Pohjanmaalla. Digipalveluiden nykytilan kuvaus ja kypsyystason arviointi ovat olleet osa Suomen kestävän kasvun ohjelman ensimmäistä hankevaihetta. Digipalveluiden kehittämisessä on edelleen paljon työtä Digipalveluita on kehitetty haastavassa maastossa. Hyvinvointialuetta on valmisteltu ja organisaatiorakenne on vasta muotoutumassa. Kehittämistyötä on leimannut kiire ja epävarmuus tulevasta. Digipalveluiden nykytilan kuvaus loi selkeää kuvaa siitä, että yhdenvertaisten ja saavutettavien digipalveluiden kehittämisessä on edelleen paljon työtä. Pohjois-Pohjanmaalla sosiaalihuollossa ollaan noin kolmanneksen takamatkalla digipalveluiden määrässä verrattuna terveydenhuoltoon. Sosiaalihuollossa digipalvelut myös kohdentuvat prosessin vaiheeseen ennen palveluihin pääsyä, kun taas terveydenhuollossa digipalveluita hyödynnetään selkeämmin palveluiden toteuttamisessa. Sosiaalihuollon ydinprosessi on pääosin digitalisoimatta. Digipalveluiden kehittämisestä puuttuu käytännön työn ja käyttäjien näkökulma Kypsyystason arvioinnin perusteella digitalisaatio näyttää Pohjois-Pohjanmaalla olevan pidemmällä strategiatasolla kuin käytännön toimintatavoissa, toiminnoissa ja prosesseissa. Tutun määritelmän mukaan digitalisaatiossa on kuitenkin kyse juuri toimintojen kehittämisestä, eikä vain teknologian käyttöönotosta [1]. Digipalveluiden käytössä ei juurikaan mitata asiakaskokemusta, eikä digipalveluiden käynti- ja käyttäjämääriä seurata kaikissa digipalveluissa. Jatkossa digitalisaation hyödyt on otettava paremmin irti, kerättävä systemaattisemmin tietoa digipalveluiden käytöstä, ja luotava pysyvät rakenteet asiakkaiden osallistamiselle palveluiden kehittämiseen. Kypsyystason arvioinnissa nousi esille tarve vahvistaa osaamista digipalveluiden kehittämisessä ja johtamisessa. Samoin esille tuli, ettei digipalveluiden asiakkuussegmentointia ole Pohjois-Pohjanmaalla tehty sosiaalihuollossa. Tämä vaikeuttaa sen arviointia, mihin digipalveluiden kehittäminen kannattaa kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta kohdentaa. Asiantuntijatuessa menestyksekkäitä esimerkkejä kehittämishankkeistaKehittäminen on pahimmillaan vain hankehallinnointia, jossa tyydytään rahoittajan minimitavoitteisiin. Parhaimmillaan kehittäminen on luovaa yhteistoimintaa, jolla luodaan konkreettista muutosta ja kehittämisen tuloksia voidaan hyödyntää laajasti. Esimerkkejä menestyksekkäistä kehittämishankkeista saatiin Digi- ja väestötietoviraston koordinoimasta digipalveluiden kehittämisen asiantuntijatuesta vuonna 2022. Asiantuntijatuki järjestettiin osana valtiovarainministeriön digiohjelmaa, ja siinä sovellettiin palvelumuotoilun menetelmiä. Asiantuntijatuessa korostui ihmiskeskeinen digipalveluiden kehittäminen, jossa olennaista on asiakasymmärrys ja asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen [2]. Kehittämishankkeissa käyttäjät osallistettiin kehittämishaasteiden määrittelyyn, ratkaisuvaihtoehtojen ideointiin ja niiden testaukseen. Avoimella keskustelulla ja viestinnällä - myös keskeneräisistä asioista - varmistettiin riittävä tiedon saanti sekä tulosten hyödynnettävyys. Eriytyykö kehittäminen edelleen käytännön työstä hyvinvointialueilla?Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyessä on riskinä, ettei kehittämisessä edelleenkään päästä käytännön toimintojen ja prosessien kehittämiseen, sillä isoissa hyvinvointialue-organisaatioissa erilliset kehittämisyksiköt etääntyvät entisestään käytännön työstä. Nähtävillä on myös strateginen linjaus, että digipalveluita kehitetään erillään hyvinvointialueen peruspalveluista. Tätä on erittelevä puhe digipalveluista ja ns. kivijalkapalveluista. Sosiaalityön tutkimuksessa taas digipalveluiden ja kasvokkain tehtävän työn nähdään sulautuvan yhdeksi kokonaisuudeksi [3]. Kehittämisen ja johtamisen tehtäviin ei välttämättä ole rekrytoitu riittävästi sosiaalihuollon ammattiosaajia, jotta sosiaalihuollon digitarpeet tulisivat organisaatioissa esille esimerkiksi digistrategioita tai hankesuunnitelmia laadittaessa. Sosiaalialan ammattihenkilöiden osaamista ei ehkä tunnisteta riittävästi, eikä sitä sen vuoksi osata hyödyntää. Sosiaalialan ammattiosaamisen vahvuuksia digipalveluiden kehittämisessä ovat juuri asiakasymmärrys ja ammattietiikka, yhteiskunnallinen osaaminen sekä mm. palvelujärjestelmän ja lainsäädännön tuntemus. [4] Niukkojen henkilöstöresurssien vuoksi ammattilaisten osallistuminen kehittämiseen oman työn ohella on haastavaa. Olen törmännyt sosiaalialalla myös toimintakulttuuriin, jossa ammattilaisia ei kannusteta hakeutumaan kehittämistehtäviin, eikä virkavapaata myönnetä määräaikaisiin kehittämistehtäviin siirryttäessä. Pohjois-Pohjanmaalla otetaan digiloikka sosiaalihuollon sähköisessä asioinnissa Suomen kestävän kasvun ohjelman hankerahoitus näyttää Pohjois-Pohjanmaalla jäävän sosiaalihuollon digipalveluiden kehittämisessä vähäiseksi. Rahoitusta on myönnetty sähköisen ajanvarauksen ja digituen kehittämiseen. Saavutettaville digipalveluille olisi juuri sosiaalihuollossa tarvetta myös laajemmin. Odotukset kohdistuvatkin uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönottoon sekä sen mahdollistamaan sähköiseen asiointiin. Tämä tarkoittaa merkittävää digiloikkaa sosiaalihuollossa. Myös tämä muutos tarvitsee osaavat tekijänsä. Kirjoittaja: Elisa Savolainen, YTM Laillistettu sosiaalityöntekijä Lähteet:
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäpalveluiden seuranta ja arviointi (STePS 3.0) -hankkeen loppuseminaari pidettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kampuksella 4.10.2022. Osallistujina oli yli 300 sote-tiedonhallinnan uranuurtajaa, osaajaa ja tutkijaa, osa etänä ja osa paikan päällä. Hanke on toteutettu laajassa yhteistyössä ja siinä on kerätty mittavat aineistot, joita hyödynnetään aktiivisesti tutkimuksessa ja tiedonlähteenä käytännön työssä ja kehittämisessä. Loppuseminaarissa käytiin läpi valikoituja tuloksia teemoittain CAMM-viitekehystä hyödyntäen [1]. Tässä puheenvuorossa nostamme esiin sosiaalialan tuloksia ja näkökulmia. Tussitaikurit kuvittivat tilaisuuden antia. Digitalisaatioon liittyvä koulutus ja osaaminen Tiedonhallinnan kehitys ja digitalisaatio luovat alati uusiutuvia osaamistarpeita myös sosiaalialan ammattilaisille. Sosiaalihuollon organisaatioihin kohdistuneessa osatutkimuksessa [2] ilmeni, että organisaatiot tarjoavat melko kattavasti koulutusta työntekijöilleen, julkiset hieman muita enemmän. Toteutetuista koulutuksista yleisin oli asiakastietojärjestelmäkoulutus. Myös tietoturvaan ja -suojaan liittyvää koulutusta tarjottiin suurimmassa osassa organisaatioita. Jatkuvasti kehittyvät kyberuhat ja henkilötietojen käsittely yhä uusissa sähköisissä palveluissa ja tietojärjestelmissä herättävät kuitenkin pohtimaan, mikä olisi riittävä tavoitetaso koulutuksen tarjoamiselle. Tulisiko esimerkiksi kaikissa organisaatioissa järjestää vuosittain täydennyskoulutusta tietoturvaan ja -suojaan liittyen? Sosiaalialan ammattilaisia koskevassa osatutkimuksessa [3] ilmeni, että enemmistö arvioi itsensä kokeneiksi asiakastietojärjestelmien käyttäjiksi. Onkin selvää, että sähköisten asiakastietojärjestelmien käyttö on vakiintunut osaksi myös sosiaalialan työtä. Tietojärjestelmiä kuitenkin kehitetään ja uudistetaan parhaillaan, joten osaamistarpeet voivat jatkossa muuttua. Parhaimmillaan riittävä koulutus ehkäisee uusien järjestelmien käyttöönottoihin liittyviä riskejä. Kansalaisten näkökulmaa avaavissa tutkimuksissa [4,5,6] tuli esiin, että enemmistö aikuisväestöstä (85 %) arvioi internetin käytön osaamisensa olevan hyvällä tasolla ja jopa neljä viidestä (78 %) aikuisesta arvioi osaavansa tunnistaa tietoturvariskejä ja huijausyrityksiä internetissä. Internetin käytön osaaminen onkin tärkeä edellytys väestön sähköisten palveluiden käytölle. Kuitenkin on tärkeää muistaa, että aikuisväestöstä viidennes (19 %) koki tarvitsevansa opastusta sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalveluiden käyttöön. Digitaalisten välineiden käyttö ja laatu Sosiaalialan organisaatioista lähes kaikki julkisella sektorilla käyttivät vuonna 2020 sähköistä asiakastietojärjestelmää, mutta yksityisen ja kolmannen sektorin organisaatioista viidennes oli ilman [2]. Tulosta tulkitessa on syytä muistaa, että sosiaalialalla kolmannen sektorin merkitys on säilynyt vahvana siinä, missä terveydenhuollossa se on vähentynyt [7]. Sosiaalialalla toimii paljon järjestö- ja yhdistyspohjaisia toimijoita, joiden toiminta voi painottua vapaaehtoistyöhön, kuten ruoka-avun tarjoamiseen. Apua tarjotaan myös anonyymisti. Lisäksi yksityisellä sektorilla on paljon pieniä toimijoita, kuten ammatillisia perhekoteja. Nämä organisaatiot ovat merkittävä osa sosiaalihuollon kokonaisuutta, mutta niillä ei ole välttämättä resursseja tai koettua tarvetta hankkia sähköistä tietojärjestelmää. Sosiaalihuollossa käytössä olevien asiakastietojärjestelmien tuotemerkkien arvosanojen keskiarvot vaihtelivat kohtalaisesta hyvään [8]. Tietojärjestelmien tukea työlle arvioitiin eri näkökulmista ja kehittämisen paikkoja tunnistettiin useampia. Asiakkaan palvelukokonaisuuden koordinointi on keskeinen tehtävä etenkin julkisella sektorilla, jossa asiakkaan vastuutyöntekijän työnä on varmistaa palveluiden mielekäs kokonaisuus ja yhteentoimivuus palvelutarpeen arvioinnin sekä asiakassuunnitelman mukaisesti. Tietojärjestelmien tuki palvelukokonaisuuden hahmottamiselle ja koordinoinnille korostuu tilanteissa, joissa työntekijät vaihtuvat ja asiakkaalla on yhtä aikaa monia eri palveluita, joiden osalta ajantasainen tiedonkulku on tärkeässä osassa. Tätä taustaa vasten etenkin julkisen sektorin kohdalla voimme todeta tulosten osoittavan selkeän tietojärjestelmien kehittämistarpeen, sillä vain kolmasosa (34%) ammattilaisista arvioi tietojärjestelmän tukevan asiakkaan palvelukokonaisuuden koordinointia [9]. Rohkaisevaa on, että osa sosiaalialan ammattilaisista saa tietojärjestelmästä tukea työlle, mikä kertoo siitä, että myös sosiaalialalla on mahdollista toteuttaa tietojärjestelmiin käytännön työtä tukevia ratkaisuja. Valitettavasti niiden ammattilaisten osuus, jotka kokivat saavansa tietojärjestelmältä tukea määräaikojen, työtehtävien ja asiakkuuksien hallintaan jäi alle puoleen. Tulevaisuudessa tietojärjestelmiä olisi tärkeää kehittää tukemaan sosiaalihuollon työtehtävien ja määräaikojen seurantaa ja asiakkuuksien hallintaa paremmin, jotta ne tukisivat ammattilaisia suuren työkuorman hallinnassa keventäen muistitaakkaa. Tiedonvaihto ja yhteistyölle saatava tuki Parhaimmillaan tiedonhallinta ja tietojärjestelmät tukevat ammattilaisten ja organisaatioiden välistä tiedonvaihtoa ja toimivat viestintäkanavina myös asiakkaiden suuntaan. Sujuva tiedonvaihto puolestaan tarjoaa otolliset olosuhteet laadukkaalle ja vaikuttavalle työlle. Yhteistyön tukea ei välttämättä mielletä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmien perustehtäväksi. Tietojärjestelmät liittyvät kuitenkin olennaisesti tiedonkulkuun ja parhaimmillaan tietojärjestelmä voi tukea tiedon tasapuolista, sujuvaa ja ajantasaista saatavuutta sekä eri yhteistyötahojen, että ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Kanta-palveluita ei vielä juurikaan käytetä asiakasta koskevan tiedonhaun lähteenä sosiaalialalla [3]. Tämä kuvastaa sitä, että Kanta-palveluihin siirtyminen on sosiaalihuollossa vielä kesken. Sähköpostia käytetään asiakastietojen haussa yhä huolestuttavan paljon [3], mikä muodostaa riskin tietoturvalle ja -suojalle. Tuloksista ilmenee myös, ettei sosiaalihuollossa ole vielä löydetty riittävästi korvaavia vaihtoehtoja, jotka tekisivät paperilla ja faksilla tapahtuvan tiedonvaihdon tarpeettomaksi. [3] Toivottavasti tulevaisuudessa Kantapalveluiden käyttöönotto tuo parannuksia turvalliseen ja tehokkaaseen tiedonvaihtoon. Enemmistöllä (n. 70 %) sosiaalihuollon organisaatioista ei ollut vuonna 2020 lainkaan tiedonsiirtoa muista tietojärjestelmistä omaan järjestelmään tai omasta tietojärjestelmästä toiseen järjestelmään [2]. Tästä voidaan päätellä, etteivät sosiaalihuollon sähköisen tiedonsiirron edellytykset ole vielä optimaalisella tasolla. Sosiaalihuollon julkisen sektorin työntekijöillä on kuitenkin melko hyvin järjestetty pääsy työn kannalta tarvittaviin tietoihin muiden tahojen tietojärjestelmiin kirjautumalla [2]. Tulevaisuudessa voisi olla syytä kehittää tietojärjestelmään integroituja ratkaisuja myös näissä tilanteissa, jotta vähennetään työntekijöiden tarvetta kirjautua lukuisiin järjestelmiin. Organisaation sisäisen sosiaalialan ammattilaisten välisen tiedonvaihdon koki hyväksi noin puolet vastaajista [8]. Tulokset olivat hieman parempia yksityisellä sektorilla. Nykyiset asiakastietojärjestelmät tarjoavat harvoin tukea monialaiselle ja sosiaali- ja terveydenhuollon väliselle yhteistyölle, vaikka verkostojen kanssa tehtävä moniammatillinen yhteistyö on sosiaalihuollossa tärkeää ja sen merkitys kasvaa entisestään sote-uudistuksessa. Asia tulisi huomioida järjestelmien kehittämistyössä. Ammattilaisista ainoastaan 17 prosenttia koki järjestelmän tukevan yhteistyötä asiakkaan kanssa. [8] Tässä myös on kehittämisen paikka. Miten tästä eteenpäin? STePS 3.0 -hankkeessa arvioitiin etenkin vuonna 2014 julkaistun Sote-tieto hyötykäyttöön -strategian [10] tavoitteiden saavuttamista. Monessa asiassa on edistystä tapahtunut, mutta kaikkia strategian tavoitteita ei ole saavutettu. Strategiassa määritellyt tavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia ja niiden tavoittelua kannattaa jatkaa organisaatioissa sekä sähköisiä palveluita ja tietojärjestelmiä tuottavissa yrityksissä [11]. Myös sosiaali- ja terveysministeriöstä on todettu, että sosiaalihuollon tiedonhallinnan lainsäädännöllisiin edellytyksiin tulee panostaa. Hyvinvointialueille siirryttäessä huomiota tulisi kiinnittää erityisesti ammattilaisten tiedonvaihdon tapoihin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon väliseen tiedonvaihtoon sujuvan yhteistyön ja saumattomien palvelupolkujen mahdollistamiseksi. Tietojärjestelmien roolia eri toimijoiden väliselle yhteistyölle on hyvä pohtia myös jatkossa. Etenkin asiakkaiden ja ammattilaisten välisen viestinnän osalta olisi hyvä selvittää, mitkä ratkaisut tukevat tietoturvallista, ajantasaista ja sujuvaa tiedonkulkua. Parhaimmillaan sujuva tiedonkulku ja viestintämahdollisuudet vähentävät palveluiden kuormitusta, kun asiat on mahdollista selvittää ja hoitaa ketterästi. Digitalisaation tutkimusta on tärkeää jatkaa tulevaisuudessakin ja toivottavasti tässä hankkeessa muodostunutta osaamista ja välineitä voidaan hyödyntää myös tulevassa tutkimuksessa. Parhaimmillaan digitalisaation systemaattinen tutkimus mahdollistaa kokonaiskuvan luomisen kansallisen tilanteen kehittymisestä. Yksittäiset organisaatiot voivat myös verrata omaa tilannettaan muihin sekä saada virikkeitä omaan digikehittämiseen, jolloin syntyy myönteinen kehä tiedontuottajien ja -hyödyntäjien välille. Kehän rakentamisen eteen on tehty monipuolista viestintätyötä aina tietojärjestelmätoimittajille järjestetyistä webinaareista tähän jopa yli 300 ihmistä tavoittaneeseen hybridi-seminaariin. Kiitos kaikille osallistujille! Kirjoittajat: Samuel Salovaara, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto Maiju Kyytsönen, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tuulikki Vehko, tutkimuspäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lähteet
Etäasiointi on lisääntynyt sosiaali- ja terveydenhuollossa viimeisten vuosien aikana. Erityisesti COVID-19- pandemian aikana etävastaanottojen määrä on kasvanut, mutta esimerkiksi kotihoidossa ja kotisairaanhoidossa ne lisääntyivät jo ennen pandemiaa. [1] Erilaiset digipalvelut, kuten Omaolo-sovellus, ovat myös merkittävä keino saavuttaa meneillään olevan sote - uudistuksen tavoitteet [2]. Myös etäpalveluissa on tärkeää huolehtia laadusta ja vaikuttavien palveluiden toteutumiseksi ammattilaisten osaaminen on avainasemassa. [3]. Haastattelin terveyshallintotieteen pro gradu- tutkielmassani sosiaali- ja terveydenhuollon esihenkilöitä osaamisen johtamisesta etävastaanottotyössä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää etävastaanottojen kehittämisessä ja johtamisessa etävastaanottojen laadun ja vaikuttavuuden tukena. Tässä kirjoituksessa kuvaan muutamia tutkimuksen keskeisiä havaintoja. Digitaalisten palveluiden käyttöönotto voi olla ammattilaisille jännittävää ja tällöin esihenkilön tuki, rohkaisu ja kannustaminen ovat ensisijaisen tärkeitä. Tutkimuksessani ilmeni, että ammattilaiset tarvitsivat rohkaisua ja kannustusta etenkin etävastaanottotyön aloittamiseen ylittääkseen uuden kokeiluun liittyvän kynnyksen. Johdon tarjoaman tuen ja kannustuksen merkitys ovat tulleet esille myös aiemmissa tutkimuksissa [4]. Myös esimerkillä johtaminen tukee digitaalisten sovellusten käyttöönottoa. Esihenkilöt kertoivat pitäneensä itse etävastaanottoja ja jakaneensa kokemuksia näistä ammattilaisten kanssa. Esihenkilön oma positiivinen asenne etävastaanottoja ja ylipäätään teknologiaa kohtaan oli tärkeää. Omalla asenteellaan esihenkilö pystyi vaikuttamaan positiivisesti työyhteisön ilmapiiriin ja ammattilaisten asenteisiin etävastaanottoja kohtaan. Ammattilaisten asenteisiin vaikutti myös COVID-19 -pandemia, jonka vuoksi ammattilaiset olivat valmiita tekemään parhaansa asiakkaiden hyväksi ja kokeilemaan myös etävastaanottoja. Esihenkilöt korostivat etävastaanottotyön jatkuvaa esillä pitämistä, jota etävastaanottotyön eteenpäin vieminen edellytti. Myös käytännön toimintaan osallistuminen ja opettelun mahdollistaminen ovat esihenkilön tehtäviä. Esihenkilön vastuulla oli järjestää ammattilaisille aikaa uuden opetteluun ja tehdä selväksi, että opetteluun on luvallista käyttää aikaa. Toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää kuunnella myös kriittisiä kommentteja, koska sitä kautta mahdolliset ongelmakohdat tulevat esille ja niihin päästään puuttumaan. Esihenkilön onkin tärkeää olla henkilöstön saatavilla ja valmiina ottamaan vastaan kaikenlaista palautetta. Esihenkilöiden tunnistamista etävastaanottotyön osaamistarpeista tärkein on ammattiosaaminen, jonka siirtämisen etätyöhön koettiin onnistuvan hyvin. Ammattilaisilta vaadittavat digitaidot varmistettiin ennen etävastaanottotyön aloittamista. Esihenkilöt olivat tehneet myös kirjallisia ohjeita ohjelman käyttöön ja etävastaanoton aikaiseen keskusteluun. Hyvänä tukena nähtiin lisäksi nimetyt digivastuuhenkilöt, jotka tarjosivat ammattilaisille apua tarvittaessa. Etävastaanotto vaatii erilaisia havainnointitaitoja kuin lähivastaanotto, eikä kaikkea ole mahdollista havaita samalla tavalla kuin lähivastaanotolla. Esimerkiksi asiakkaan jännittynyttä jalkojen liikehdintää ei näe ruudun kautta. Toisaalta äidin ja lapsen välistä vuorovaikutusta pystyy havainnoimaan ruudun kautta pitkälti samalla tavalla kuin vastaanotollakin. Ammattilaisen ja asiakkaan välinen katsekontakti sekä riittävän hidas ja selkeä puhetapa tukivat vastaanotolla tapahtuvan vuorovaikutuksen onnistumista. Myös ohjausosaaminen on tärkeää ja sen varmistaminen, että asiakas ymmärtää ohjeet oikein. Etävastaanottotyössä onnistumisen arviointi voi olla haastavaa, sillä vastaanottotilannetta ei yleensä havainnoida esihenkilöiden toimesta. Usein ammattilaiset kuitenkin pitivät etävastaanottoja työparina, jolloin oli mahdollisuus pyytää ja saada palautetta työkaverilta. Esihenkilöt arvioivatkin osaamistarpeita yhdessä ammattilaisten kanssa. Etävastaanottojen sisällöllistä laatua ja vaikuttavuutta arvioidaan samoin kriteerein kuin lähivastaanottojen. Haastateltavat totesivat, ettei työn tekemisen tapa saa vaikuttaa kokonaiskäsitykseen asiakkaan tilanteesta. Esihenkilöt olivat keskustelleet ammattilaisten kanssa siitä, mikä tekee etävastaanotosta laadukkaan ja mitä asioita etävastaanotolla voidaan käsitellä. Esihenkilön tehtävänä tässäkin oli tukea itseohjautuvassa asiantuntijatyössä toimivaa ammattilaista ja antaa hänelle mahdollisuus ratkaista asiat oman näkemyksensä mukaisesti. Etävastaanotolle asetetut tavoitteet määrittyvät käsiteltävän asian mukaisesti. Merkille pantavaa on, että joissakin tilanteissa etävastaanotto saavuttaa asiakkaan kannalta tavoitteet paremmin kuin perinteinen lähivastaanotto. Tällainen tilanne on esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko. Näissä tilanteissa asiakas saa yhteyden sosiaalihuollon ammattilaiseen turvallisesti kotoa käsin. Onkin tärkeää huomata, ettei etävastaanotolle sopivaa asiakasryhmää voida määritellä iän, diagnoosin tai minkään muunkaan tekijän mukaan. Sosiaalihuollossa asiakkaat voivat itse ilmaista halukkuutensa vastaanoton järjestämiseen etänä tai lähitapaamisena. Aina on tärkeää huomioida asiakkaan oma toive ja tarjota erilaisia vastaanottoja tilanteen mukaan asiakkaan toiveita kunnioittaen. Etävastaanottoa voidaan tarjota asiakkaille ensisijaisenakin vaihtoehtona, mutta jos asiakas kokee lähivastaanoton mieluisammaksi, niin tämä vaihtoehto tulee olla tarjolla. Etävastaanotot ovat jo monessa organisaatiossa arkipäivää ja siten jatkuvan kehittämisen kohteena. Ammattilaiset olivat kysyneet asiakkaalta jo etävastaanoton aikana, miten he ovat kokeneet asioimisen etänä. Asiakaspalautteen pyytäminen oli kuitenkin epäsäännöllistä ja toiminnan jatkuessa unohtunutkin. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen kannalta olisi hyvä kerätä asiakaspalautetta säännöllisesti. Digipalvelut ja niiden kehittäminen ovat ajankohtainen puheenaihe. Ne tulivat esiin puoluejohtajien puheissa aluevaalien alla ja saattavat herättää huoltakin ihmisissä. Sain kuitenkin kuulla haastateltavilta, että asiakaskokemukset etävastaanotoilta olivat pääsääntöisesti myönteisiä. Etävastaanotto saattaa jännittää sekä asiakasta että ammattilaista. Etävastaanotot ovat uusi asia monelle ihmiselle ja siksi sen kokeilu saattaa epäilyttää. Rohkeasti kokeilemalla ollaan kuitenkin huomattu, että etävastaanotto sopii monenlaisille asiakkaille. Esimerkiksi kotihoidon etäkäynnit tukevat kotikäyntejä. Kotihoidon asiakkailla oli kokemus, että etävastaanotolla hoitaja istuu rauhassa ja kuuntelee. Tällöin huolien esille tuominen koettiin helpompana. Etähoitaja saattoi sitten vinkata kotikäynnille lähtevälle kollegalle, että tarkistaa etäkäynnillä esille tulleen huolen kotikäynnille mennessään. Yhteisöllisen oppimisen edistäminen edistää myös yksilön oppimista. Esihenkilö voi edistää yhteisöllistä oppimista luomalla avointa ilmapiiriä ja sopivia tilanteita, joissa ammattilaiset voivat vapaasti jakaa kokemuksiaan etävastaanottotyöstä. Tutkimuksessa korostui jatkuva vuoropuhelu etävastaanotoille sopivista käytänteistä. Kokemuksia jaettiin säännöllisesti tiimipalavereissa sekä vapaissa keskustelutilanteissa esimerkiksi työpaikan kahvihuoneessa. Riitta Viitala [5] summaa osaamisen johtamisen väitöskirjassaan näin: ”osaamisen johtaminen on oppimista tukevan keskustelun luomista työyhteisössä.” Kirjoittaja: Suvi Myllymäki, TtM, tradenomi Projektisuunnittelija, Pohjois- Pohjanmaan hyvinvointialue, Tietohallinto Lähteet:
|
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
January 2024
Kategoriat
All
|