digitalisaatio & sosiaaliala
MAHDOLLINEN YHTÄLÖ
Sosiaalityön tietokäytännöillä tarkoitetaan esimerkiksi hallinnollisia tapoja, joilla sosiaalityön tietoa kirjataan ja millaista tietoa palveluista siten saadaan. Käytännössä sosiaalityön tieto käsittää sekä asiakastyöstä kerättyä käytännön tietoa että tutkimuksen keinoin tuotettua tietoa. Kun kirjattu tieto analysoidaan, sitä voidaan käyttää esimerkiksi palveluiden arviointiin ja vaikuttavuuden osoittamiseen. Pelkkä käytännön tieto tai tutkimustieto ei kuitenkaan riitä vaikuttavuuden arvioimiseen, vaan todellista vaikuttavuustietoa saadaan, kun yhdistetään arkityön tieto tutkimustietoon, tarkastellaan sosiaalityötä organisaatiotasolla ja verrataan niitä eri palveluntuottajien välillä. [1] Sosiaalityön vaikuttavuus koostuu näin ollen todella laajasta kokonaisuudesta, ja jos halutaan saada tietoa sosiaalityön vaikutuksesta koko yhteiskunnan tasolla, tarvitaan moniulotteista tutkimusta, mahdollisesti sekä ihmisten toteuttamaa kontekstisidonnaista tutkimusta että tietokoneavusteista data-analyysia. Vaikka sosiaalialan tiedontuotantoa on kuvattu hajanaiseksi ja puutteelliseksi tuotetaan tietoa kuitenkin jatkuvasti sekä tutkimuksen että käytännön työn välityksellä. Myös tiedon käyttö on hajanaista, eikä yhtenäistä, systemaattista tapaa käyttää sosiaalityön tietoa ole havaittavissa kansallisesti. [2] Tämän päivän sosiaaliset ongelmat ja niiden parissa työskentely ovat tehneet moniammatillisesta työstä sosiaali- ja terveysalan ”uuden normaalin”. Tämän vuoksi olisi äärimmäisen tärkeää löytää tapoja käyttää ja jakaa tietoa eri asiantuntijoiden kesken, ja nostaa myös asiakkaan kokemustieto osaksi tiedonkeruuta ja tiedon hyödyntämistä. Tiedon käytön ja hyödyntämisen työkalut kuitenkin perustuvat pääosin perinteisiin tiedonkeruumenetelmiin, kuten tapaustiedon kirjaamiseen asiantuntijan toimesta, sen sijaan että niissä korostuisi aito moniammatillinen tiedontuotanto, jossa myös asiakas olisi aktiivisena toimijana. Näin ollen arjen työ vaikuttaisi olevan lomake- ja kirjauspohjaista eriytettyä työtä sen sijaan, että se olisi asiantuntijoiden ja asiakkaan välistä aktiivista vuoropuhelua ja yhteistyötä. [3] Dataan perustuva päätöksenteko vaatii luonnollisesti dataa, jota tänä päivänä kerätään ja analysoidaan populaatiotasolla suuria määriä. Tätä datamäärää, ja myös tapaa kerätä ja analysoida sitä, kutsutaan isoksi dataksi (engl. Big Data). Pelkkään dataan perustuvaa päätöksentekoa voidaan kuvata dataismiksi, joka sosiaalialalle sovellettuna tarkoittaa uskomusta ison datan ja älykkään teknologian kykyyn selvittää ihmisten hyvinvointipalveluiden tarpeita paremmin kuin ihmisten tuottaman kokemustiedon perusteella. Dataismia perustellaan sillä, että koneoppiminen ja älyteknologia pystyvät tekemään päätöksiä objektiivisemmin ja rationaalisemmin kuin ihminen. [4] Dataismin ideologian mukaan sosiaalityön päätöksentekoa tulisi siis toteuttaa populaatiotasolla tarkastelematta yksittäisiä ihmisiä ja tilanteita, ja päätökset tulisi perustaa pelkkään tilastotietoon. Tällainen lähestymistapa on sosiaalityön näkökulmasta kuitenkin ongelmallinen, sillä se poistaisi sosiaalityöstä ihmisläheisyyden ja yksilöllisen elämänkulun huomioimisen, jotka ovat tapauskohtaisen sosiaalityön ydintä. Yksi argumentti dataismin puolesta on, että sen katsotaan poistavan päätöksenteosta kokonaan inhimilliset virheet. Tätä väitettä on kuitenkin haastettu sosiaalityön kentältä, sillä sosiaalityön päätöksenteon ei lähtökohtaisesti tulisi olla pelkästään neutraalia, objektiivista tai rationaalista. [4] Dataismiä kritisoidaan myös sosiaalisen kontrollin työvälineeksi, jonka myötä seuranta ja kontrolli yhteiskunnassamme voisi lisääntyä. Jotta dataismiä voitaisiin soveltaa sosiaalityöhön, tulisi sosiaalityön käytännöt yksinkertaistaa, eli ne tulisi pystyä muuttamaan sarjaksi binäärisiä prosesseja. Tämä prosessi voi edesauttaa ison datan hyödyntämistä, mutta toistaiseksi sosiaalityö pysyttelee kontekstisidonnaisessa päätöksenteossa, jossa pyritään objektiivisuuteen ja hyväksytään se, ettei kaikkea tarvittavaa tietoa ole saatavilla, jolloin päätös voi joskus osoittautua virheelliseksi. [4] Dataismillä on potentiaalia olla tukemassa poliittista päätöksentekoa ja suurten linjojen vetämistä, mutta yksilötason sosiaalityöhön sovellettuna sillä voi olla myös asiakkaille haitallisia oheisvaikutuksia. Dataismillä on yhteneväisyyksiä sosiaalityöhön jo jalkautuneen uuden julkisjohtamisen ja näyttöön perustuvan käytännön kanssa [4]. Näyttöön perustuva käytäntö on vahva osa terveydenhuollon työtä, mutta vielä viime vuosikymmenellä sen rooli sosiaalityössä näyttäytyi vähäisenä [5-8]. Näyttöön perustuva käytäntö perustuu ajatukseen siitä, että asiakkaan kanssa tehtävän työn päätökset perustuvat empiiriseen tietoon parhaasta mahdollisesta toimintatavasta, ja että tehdyllä interventiolla on vaikutusta asiakkaan tilanteeseen. Työntekijän tulisi perustaa toimintansa ensisijaisesti hyväksi havaittuihin toimintamalleihin, ja vain täsmällisen vaikuttavuustutkimuksen läpikäyneen käytännön eettisyys voidaan varmistaa. [8] Dataan perustuvaa päätöksentekoa ja näyttöön perustuvaa käytäntöä vaikuttaisi haastavan sosiaalialalla se, ettei yksilön kokemien sosiaalisten ongelmien tarkastelu populaatiotasolla hahmotu samalla tavalla kuin esimerkiksi terveysongelmien liittyminen osaksi suurempaa kokonaisuutta. Myös terveysongelmiin puuttuminen populaatiotasolla on selkeämpää ja sitä voidaan perustella suoraviivaisemmin kuin sosiaalisiin ongelmiin puuttumista. Esimerkkinä vertaan kahta ongelmaa ja niihin puuttumista ison datan perusteella: jos laajoissa tutkimuksissa huomataan ja kyetään todistamaan yhteys jonkin ruoka-aineen ja terveysongelman välillä, pystytään kyseistä terveysongelmaa ehkäisemään ohjeistamalla ihmisiä välttämään kyseistä ruoka-ainetta. Sosiaalisten ongelmien ollessa kyseessä tilanne on huomattavasti monimutkaisempi, sillä yhteys pelkästään yksittäisen tekijän ja seurauksen välillä on haastavaa todistaa, eikä ongelmaa todennäköisesti voi korjata pelkällä yhden yksittäisen tekijän lisäämisellä tai poistamisella. Hyvä käytännön esimerkki tästä on työttömyyden vähentäminen antamalla työnhakijoille työnhakuvelvoite. Ymmärrän hyvin, että koko yhteiskunnan tasolla työttömyys voi näyttäytyä työnhakijoiden passiivisuutena ja työnantajien ja työnhakijoiden kohtaanto-ongelmana, jota voidaan korjata työttömien aktivoinnilla, kuten työnhakuvelvoitteella. Pelkkä pakotettu työhakemuksen lähettäminen kuitenkaan tuskin vähentää työttömyyttä etenkään tilanteessa, jossa työllistymistä estävät erilaiset terveydelliset haasteet. Pahimmillaan työnhakuvelvoite voi yksilötasolla aiheuttaa sen, että työhön kykenemätön menettää ansionsa tai etuutensa velvoitteen vuoksi. Lopuksi On tärkeää, että tulevaisuudessakin sosiaalityön koulutuksessa painotetaan tutkimusosaamista ja tiedonhankintaa. Lisäksi terveys- ja sosiaaliala tulisi nähdä ennemminkin toisiaan täydentävinä kuin toisiaan poissulkevina aloina. Digitalisaatiolla ja sosiaali- ja terveysalan integraatiolla on paljon mahdollisuuksia ratkaista yhteiskunnallisia kiperiä kysymyksiä, mutta vain jos myös sosiaalityön osaaminen, tieto ja tiedon erityispiirteet otetaan yhtä lailla huomioon päätöksenteossa. Kirjoittaja: Maria Toppi, TtM (terveyshallintotiede) Sosiaalityön maisteriopiskelija, Lapin yliopisto Lähteet:
Digitaalisella transformaatiolla tarkoitetaan digitaalisen teknologian hyödyntämistä ja integraatiota kaikkiin elämän osa-alueisiin. Digitaalisen transformaation edetessä julkisen hallinnon, yksityisten toimijoiden ja kolmannen sektorin välisen rajan uskotaan hämärtyvän. Digitalisaation on myös ennustettu mahdollistavan laajempia julkisen toiminnan kehittämismahdollisuuksia, tuovan kustannussäästöjä ja avaavan uudenlaisia asiakaslähtöisempiä palvelumuotoja. Digitaalinen transformaatio vaikuttaa muun muassa johtamiskulttuuriin ja asiakkaiden asemaan palveluissa. Digitaalisen transformaation myötä asiakkaan asema voisi olla muuttua julkisissa palveluissa palveluiden vastaanottajasta aktiiviseksi ja osallistuvaksi osapuoleksi. [1] Nykyisin tiedon tuottaminen on nimittäin sosiaalityön käytännöissä pitkälti asiantuntijalähtöistä ja asiakkaat ovat enemmän informantin roolissa. [2] Informaatioteknologian käytölle hyvinvointipalveluissa on maailmanlaajuisestikin suuret odotukset. Sen toivotaan lisäävän tehokkuutta helpottamalla hallinnollisia tehtäviä ja työn koordinaatiota sekä tuottavan työssä hyödynnettävissä olevaa informaatiota. [3] Käytännössä on kuitenkin huomattu useita haasteita. Näitä ovat muun muassa tietojärjestelmien kankeus ja yhteensopimattomuus, verkostomaisen joustavan toiminnan johtamisen puuttuminen sekä poliittisen järjestelmän luoma epävarmuus digitalisaatioon liittyvien hankkeiden jatkuvuudesta. [1] Ne auttavat osaltaan saavuttamaan kansallisia sosiaali- ja terveydenhuollon sisällöllisiä ja kehittämiseen liittyviä tavoitteita ja muodostavat asiakkaalle yhdenmukaisen palvelukokonaisuuden. [4] Sosiaalityössä tietoaineistoja muodostuu muun muassa asiakastietojärjestelmissä. Tietoaineistojen tuottamiseen tarvitaan tietokäytäntöjä, jotka ovat hallinnollisia ja organisatorisia prosesseja. Tietoaineistoista saadaan muodostettua tietoa, kun informaatiota ensin käsitellään ja tulkitaan. Käytännön asiakastyössä muodostuu informaatiota, joka voidaan käsittää tiedoksi vasta, kun se on käsitelty ja tulkittu. Myös arviointitieto, esimerkiksi asiakkailta koottu palaute, tulee analysoida ennen kuin sitä voidaan hyödyntää. Tiedon jalostaminen vaikuttavuustiedoksi vaatii vielä omat erilliset prosessinsa. [5] Hyvinvointialueilla on ollut vuoden 2021 alusta velvoite laatia tiedonhallintamalli. Uudet asiakas- ja potilastietojärjestelmiin kohdistuvat vaatimukset ovat osaltaan edesauttaneet hyvinvointialueiden valmistautumista tietojohtamiseen. Kerätty tieto mahdollistaa eri toimenpiteiden ja tapahtumien vaikutusten ennakointia. Tietojohtaminen mahdollistaa toiminnan kehittämisen sekä voimavarojen kohdentamisen sinne, missä niistä saadaan merkittävin hyöty. Hyvinvointialueet tarvitsevat oikeaa ja ajantasaista tietoa väestön hyvinvoinnista ja terveydestä sekä sote-palvelujen kustannuksista ja vaikuttavuudesta, jotta ne pystyisivät tarjoamaan asukkailleen heidän tarpeitaan vastaavia palveluja. [4] Vaikuttavuustiedon merkitys tiedolla johtamisen välineenä on alkanut korostua sosiaalihuollossa. Vaikuttavuustiedon hyödyntämistä perustellaan sosiaalihuollossa käytännöstä nousevilla syillä, joita ovat esimerkiksi tavoitteet edistää ja ylläpitää hyvinvointia, sosiaalista turvallisuutta ja osallisuutta sekä vähentää eriarvoisuutta. Luotettava tieto vaikuttavuudesta auttaa organisaatioiden johtajia, kuten myös henkilöstöä, toteuttamaan heille asetettuja perustehtäviä ja tavoitteita. [6] Tieto vaikuttavuudesta ja palveluiden laadusta auttaa päätöksentekijöitä ohjaamaan rajallisia resursseja niihin palveluihin, joilla on mahdollista saavuttaa mahdollisimman paljon hyvinvointia. Tämän vuoksi on keskusteltu kansallisen laaturekisterin perustamisesta. Tähän liittyy erityisesti sosiaalialalla kuitenkin paljon eettisiä ongelmia ja vaikeuksia. Vaikuttavuustietoa ei yksinkertaisesti ole ollut helposti ja kootusti saatavilla. [6] Ruotsissa vaikuttavuustiedon käyttö on viety pidemmälle kuin Suomessa. Ruotsin mallin voi ajatella olevan jopa radikaali muihin maihin verrattuna. Ruotsissa on pyritty aktiivisesti ajamaan vaikuttavuustietoon pohjautuvaa päätöksentekoa laajasti sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä opetukseen. Katarina Jacobsson ja Anna Meeuwisse [7] kritisoivat tätä käytäntöä ja toteavat pelkäävänsä, että osa sosiaalityön tietämyksestä on vaarassa hukkua yksipuolisen vaikuttavuuden painotuksen alle. Ruotsissa vaikuttavuustietoon vahvasti pohjaavaa päätöksentekoa eivät yleisesti olekaan kannattaneet esimerkiksi sosiaalityön ammattilaiset, vaan vaade sille on enemmän lähtöisin poliittisilta päätöksentekijöiltä. Suomessa ei ole ollut yhtä vahvaa perinnettä näyttöön perustuvissa käytännöissä sosiaalihuollossa, vaikka näyttöön perustuvat menetelmät ovat kyllä laajasti käytössä terveydenhuollon puolella. Tämä kenties entisestään alleviivaa vaikuttavuustietoon perustuvien käytäntöjen puuttumista sosiaalialalta. Paineet asian muuttamiselle ovat kuitenkin olemassa. Muutoksen ajamisen yhteiskunnallisena taustana ovat riskien hallinnan, niukkojen resurssien jakamisen ja asiakkaiden oikeuksien toteuttamisen päätöksentekijöille asettamat haasteet. Näyttöön perustuva käytäntö nähdään välineenä vähentää riskejä ja kohdentaa niukkoja resursseja interventioihin, joiden vaikuttavuus on todistettu. [8] Poliittinen keskustelu käykin kiivaana sosiaali- ja terveyspalveluiden tilasta ja niiden rahoituksesta. Osa puolueista ajaa laajojakin sopeuttamistoimia ja leikkauksia rahoitukseen. Tämä ilmapiiri ja tarve säästötoimenpiteille voivat osaltaan olla vaikuttamassa halulle ohjata rahoitusta sinne, missä sen on osoitettu olevan vaikuttavinta. Tietotekniikan kehittyminen on myös osaltaan luonut mahdollisuuksia vaikuttavuustiedon hyödyntämiselle. Vaikuttavuustietoa käyttävä sosiaalityöntekijä voisi ideaalisesti valita laadukkaisiin tutkimuksiin perustuviin käytännön ohjeisiin perustaen asiakkaan tilanteeseen parhaiten sopivan intervention. Ongelmana on kuitenkin muun muassa se, ettei kaikkien mahdollisten interventioiden vaikuttavuutta ei ole mahdollista tutkia täsmällisillä tieteellisillä menetelmillä. [8] Suomessa sosiaalityön tutkimuksen metodologinen painotus on konstruktionistinen ja tutkimuskäytäntö on vahvasti kvalitatiivista. Kiinnostus sosiaalityön interventioiden kokeelliseen tutkimiseen on ollut käytännössä olematonta. Toisaalta usein todetaan tieteellisen tiedon jäävän käytännön työssä irralliseksi. Jotta sosiaalityössä ylipäätään voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa vaikuttavuustietoa olisi hyödynnettävissä, tulisi kvantitatiivisen tutkimuksen tekemistä myös sosiaalityön tutkimuksessa vahvistaa. Lisäksi, käytännön työntekijöillä tulisi olla mahdollisuus seurata tutkimuksia ja ottaa nämä huomioon työssään. [8] Digitaalisella transformaatiolla voisi olla mahdollisuus toimia vaikuttavuustiedon tutkimisen vahvana apuvälineenä. Pyrkimykset tietojärjestelmistä saatavan tiedon hyödyntämiseen johtamisessa ovatkin vahvistuneet 2010-luvulta lähtien. [9] On myös kritisoitu sosiaalialan organisaatioiden epäyhtenäisiä tietokäytäntöjä. [9] Jotain hyvää kuitenkin on: esimerkiksi julkisella sektorilla hakemus- ja ilmoitusmäärät sekä määräaikojen seurantatiedot ovat pääosin hyvin saatavilla ja tietoa oli hyödynnettävissä hyvin tilasto- ja rekisteritietojen keräämiseen. Kuitenkin tuottavuus-, vaikuttavuus- ja laatuindikaattoritiedon saatavuus asiakastietojärjestelmistä oli vähäistä. Myös kustannuksiin liittyvän tiedon saatavuus oli huonoa ja tieto oli heikosti hyödynnettävissä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. [10] Sosiaalialan organisaatioissa yleisimmäksi haasteeksi tietojärjestelmien avulla kerätyn datan hyödyntämisessä tiedolla johtamisessa tunnistettiin osaamisen puute, toiseksi resursseihin liittyvät haasteet ja kolmanneksi tietojärjestelmien puutteet. [9] On siis vielä matkaa siihen, että sosiaalityössä saataisiin tietojärjestelmien kautta kerättyä käytettävissä ja vertailtavissa olevaa ja tiedoksi jalostettavissa olevaa dataa niin johtamisen kuin vaikuttavuuden arvioinninkaan tueksi. Tarve tietojärjestelmien kehittymiselle, sekä osaamisen lisäämiselle niiden käyttöön liittyen on kuitenkin selkeä. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin vielä kaukana siitä, että sosiaalityön asiakasjärjestelmistä saatava tieto olisi yhdenmukaista ja hyvin hyödynnettävissä olevaa. Osaltaan tämä johtuu varmasti siitä, että tähän asti on ollut hyvin kirjava joukko niin erilaisia asiakasjärjestelmiä kuin kirjaamiskäytänteitäkin. Jos tulevaisuudessa siirrytään laajasti yhteneviin tietojärjestelmiin ja yhtenäistetään myös muun muassa kirjaamiseen ja tiedon tallentamiseen liittyviä käytäntöjä, voisi olla mahdollista, että tulevaisuudessa tutkijoiden käytössä olisi laajastikin aineistoa, josta vaikuttavuutta voisi tutkia. Tämän voisi kuvitella lisäävän vaikuttavuustiedon tutkimista myös sosiaalialalla. Kirjoittajat: Laura Koistinen, sosionomi (AMK) Eini Nordin, sosionomi (AMK) Sosiaalityön maisteriopiskelijat, Lapin yliopisto Lähteet:
|
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
January 2024
Kategoriat
All
|