digitalisaatio & sosiaaliala
MAHDOLLINEN YHTÄLÖ
Olen saanut syksyn aikana osallistua työtehtävissäni digipalveluiden nykytilan kuvaukseen sekä kypsyystason arviointiin Pohjois-Pohjanmaalla. Digipalveluiden nykytilan kuvaus ja kypsyystason arviointi ovat olleet osa Suomen kestävän kasvun ohjelman ensimmäistä hankevaihetta. Digipalveluiden kehittämisessä on edelleen paljon työtä Digipalveluita on kehitetty haastavassa maastossa. Hyvinvointialuetta on valmisteltu ja organisaatiorakenne on vasta muotoutumassa. Kehittämistyötä on leimannut kiire ja epävarmuus tulevasta. Digipalveluiden nykytilan kuvaus loi selkeää kuvaa siitä, että yhdenvertaisten ja saavutettavien digipalveluiden kehittämisessä on edelleen paljon työtä. Pohjois-Pohjanmaalla sosiaalihuollossa ollaan noin kolmanneksen takamatkalla digipalveluiden määrässä verrattuna terveydenhuoltoon. Sosiaalihuollossa digipalvelut myös kohdentuvat prosessin vaiheeseen ennen palveluihin pääsyä, kun taas terveydenhuollossa digipalveluita hyödynnetään selkeämmin palveluiden toteuttamisessa. Sosiaalihuollon ydinprosessi on pääosin digitalisoimatta. Digipalveluiden kehittämisestä puuttuu käytännön työn ja käyttäjien näkökulma Kypsyystason arvioinnin perusteella digitalisaatio näyttää Pohjois-Pohjanmaalla olevan pidemmällä strategiatasolla kuin käytännön toimintatavoissa, toiminnoissa ja prosesseissa. Tutun määritelmän mukaan digitalisaatiossa on kuitenkin kyse juuri toimintojen kehittämisestä, eikä vain teknologian käyttöönotosta [1]. Digipalveluiden käytössä ei juurikaan mitata asiakaskokemusta, eikä digipalveluiden käynti- ja käyttäjämääriä seurata kaikissa digipalveluissa. Jatkossa digitalisaation hyödyt on otettava paremmin irti, kerättävä systemaattisemmin tietoa digipalveluiden käytöstä, ja luotava pysyvät rakenteet asiakkaiden osallistamiselle palveluiden kehittämiseen. Kypsyystason arvioinnissa nousi esille tarve vahvistaa osaamista digipalveluiden kehittämisessä ja johtamisessa. Samoin esille tuli, ettei digipalveluiden asiakkuussegmentointia ole Pohjois-Pohjanmaalla tehty sosiaalihuollossa. Tämä vaikeuttaa sen arviointia, mihin digipalveluiden kehittäminen kannattaa kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta kohdentaa. Asiantuntijatuessa menestyksekkäitä esimerkkejä kehittämishankkeistaKehittäminen on pahimmillaan vain hankehallinnointia, jossa tyydytään rahoittajan minimitavoitteisiin. Parhaimmillaan kehittäminen on luovaa yhteistoimintaa, jolla luodaan konkreettista muutosta ja kehittämisen tuloksia voidaan hyödyntää laajasti. Esimerkkejä menestyksekkäistä kehittämishankkeista saatiin Digi- ja väestötietoviraston koordinoimasta digipalveluiden kehittämisen asiantuntijatuesta vuonna 2022. Asiantuntijatuki järjestettiin osana valtiovarainministeriön digiohjelmaa, ja siinä sovellettiin palvelumuotoilun menetelmiä. Asiantuntijatuessa korostui ihmiskeskeinen digipalveluiden kehittäminen, jossa olennaista on asiakasymmärrys ja asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen [2]. Kehittämishankkeissa käyttäjät osallistettiin kehittämishaasteiden määrittelyyn, ratkaisuvaihtoehtojen ideointiin ja niiden testaukseen. Avoimella keskustelulla ja viestinnällä - myös keskeneräisistä asioista - varmistettiin riittävä tiedon saanti sekä tulosten hyödynnettävyys. Eriytyykö kehittäminen edelleen käytännön työstä hyvinvointialueilla?Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyessä on riskinä, ettei kehittämisessä edelleenkään päästä käytännön toimintojen ja prosessien kehittämiseen, sillä isoissa hyvinvointialue-organisaatioissa erilliset kehittämisyksiköt etääntyvät entisestään käytännön työstä. Nähtävillä on myös strateginen linjaus, että digipalveluita kehitetään erillään hyvinvointialueen peruspalveluista. Tätä on erittelevä puhe digipalveluista ja ns. kivijalkapalveluista. Sosiaalityön tutkimuksessa taas digipalveluiden ja kasvokkain tehtävän työn nähdään sulautuvan yhdeksi kokonaisuudeksi [3]. Kehittämisen ja johtamisen tehtäviin ei välttämättä ole rekrytoitu riittävästi sosiaalihuollon ammattiosaajia, jotta sosiaalihuollon digitarpeet tulisivat organisaatioissa esille esimerkiksi digistrategioita tai hankesuunnitelmia laadittaessa. Sosiaalialan ammattihenkilöiden osaamista ei ehkä tunnisteta riittävästi, eikä sitä sen vuoksi osata hyödyntää. Sosiaalialan ammattiosaamisen vahvuuksia digipalveluiden kehittämisessä ovat juuri asiakasymmärrys ja ammattietiikka, yhteiskunnallinen osaaminen sekä mm. palvelujärjestelmän ja lainsäädännön tuntemus. [4] Niukkojen henkilöstöresurssien vuoksi ammattilaisten osallistuminen kehittämiseen oman työn ohella on haastavaa. Olen törmännyt sosiaalialalla myös toimintakulttuuriin, jossa ammattilaisia ei kannusteta hakeutumaan kehittämistehtäviin, eikä virkavapaata myönnetä määräaikaisiin kehittämistehtäviin siirryttäessä. Pohjois-Pohjanmaalla otetaan digiloikka sosiaalihuollon sähköisessä asioinnissa Suomen kestävän kasvun ohjelman hankerahoitus näyttää Pohjois-Pohjanmaalla jäävän sosiaalihuollon digipalveluiden kehittämisessä vähäiseksi. Rahoitusta on myönnetty sähköisen ajanvarauksen ja digituen kehittämiseen. Saavutettaville digipalveluille olisi juuri sosiaalihuollossa tarvetta myös laajemmin. Odotukset kohdistuvatkin uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönottoon sekä sen mahdollistamaan sähköiseen asiointiin. Tämä tarkoittaa merkittävää digiloikkaa sosiaalihuollossa. Myös tämä muutos tarvitsee osaavat tekijänsä. Kirjoittaja: Elisa Savolainen, YTM Laillistettu sosiaalityöntekijä Lähteet:
Using information technology has been discussed and developed in social work research for decades [1; 2] but the progress of digitalization in social work practice has been slower [3] and the potential of digital possibilities have not been fully acknowledged [4]. In 2020 the COVID-19 pandemic spread around the globe, causing restrictions in the society and a need for social distancing to prevent the virus from spreading. In the context of social work practice this meant a rapid digital leap. Suddenly a lot of things needed to change: social workers could not meet their clients face-to-face as usual and most of the normal encounters between people needed to happen online. Based on our research it seemed that social workers had a will to keep social work practice as similar as possible, compared to the way it was before the pandemic, and only move it to digital forms. We decided to name this phenomenon digitally mediated social work (DMSW). In a recent research article, we analyzed social workers’ experiences of taking the digital leap and shifting towards digitally mediated social work at the beginning of the COVID-19 pandemic in the spring of 2020. We wanted to find out how social workers see that their work practices can be done in digital forms, what kind of obstacles or possibilities they see in encountering their clients in digital spaces and what experiences were gained from the digital leap in the spring of 2020. We analyzed a data of 33 personal diaries written by social work professionals from March to May 2020 and we found out that the digital form of social work practice, or DMSW, can be viewed from three dimensions: 1) the basis of DMSW, 2) Conceived DMSW and 3) Lived DMSW. However, the dimensions are not completely separable, but rather interact with each other. First, a working base for digital social work practice can be built on a well-planned and working digital infrastructure. Social workers need up-to-date devices, applicable software and good internet connections to encounter their clients in digital spaces. Well-working tools alone are not enough. The devices and software need to also be suitable and applicable in the context of social work. Client and data security need to be ensured. To carry out all the elements of a working basis for DMSW things like the organizational culture and ICT, employee training, procedures, norms and management need to be in order. In the second dimension the attention turns on what social workers actually think about digitally mediated social work. The competencies and preparedness of social workers and clients and different possibilities or obstacles faced in the digital spaces are in focus. People tend to have pre-determined opinions and attitudes towards digitalization and digital service forms and it all comes to the readiness and willingness to change existing practices and learning new things. Based on our analysis, it is important to pay attention to organizational and cultural principles and social workers’ possibilities to apply professional discretion also in the digital forms of social work practices. Thirdly, the last dimension consists of the actual lived experiences of implementing social work in digital forms in the everyday practice. The focus of the dimension is on the relations between clients and social workers: establishing relationships, human presence, promoting confidence, trusting each other and open dialogue. The key factors in successful experiences deal with creating a right kind of atmosphere for communication, reaching emotional levels in discussions and digital intimacy. Implementing social work in digital forms cannot be done at the expense of the core aims or tasks of social work. We explored the digital implementations of social work practice during an exceptional pandemic time where the digital leap was quick and at least somewhat forced. It seems that in the crisis situation social work and its’ services were wanted to work as similarly as they did before in the more traditional face-to-face way. It was quite quickly noticed that digital implementations create a totally different space and context for social work. The pandemic setting highlighted that the digital leap of social work was maybe even too quick and there wasn’t enough time to prepare and develop social work organizations and practices. The expectations for services and practices staying unchanged and the attempts to shift them to online forms as they were can lead to limiting the wide variety of well-working, flexible and applicable options that digital forms of social work could offer. However, the forced digital leap made it obvious that digital practices offer great ways of working in the field of social work. At its’ best it can extend the options to promote client well-being and other core tasks of social work, create possibilities to applicable forms of working in changing environments, save time and add flexibility. Combining the best elements of face-to-face interaction and digital ways of working, a ‘hybrid-model’, has been discussed as a well-working way of doing social work [4]. Our analysis shows that digitally mediated social work provides flexibility to social work practice as it offers promising ways to extend spatial and temporal solutions. Social work with clients is always context specific and linked to the expertise and discretion of social workers. Successfully performed digital forms of practice require new kinds of competencies and skills [5]. Developing digital practices should be intertwined to basic education instead of it being the matter of individual social workers or work teams. Writer: Vera Fiorentino Doctoral researcher, University of Lapland The blog text is based on the article ‘Towards Digitally Mediated Social Work- the Impact of COVID19 -pandemic to Encountering Clients in Social Work’ by Vera Fiorentino, Marjo Romakkaniemi, Timo Harrikari, Sanna Saraniemi & Laura Tiitinen (2022) Qualitative Social Work. https://doi.org/10.1177/14733250221075603. References:
Digitalisaatio on yhä enemmän läsnä ihmisten arjessa ja teknologiaa käytetään kasvavassa määrin eri työtehtävissä. Silti arviolta yli miljoonan suomalaisen on vaikeaa käyttää verkkopalveluita [1]. Digipalveluiden haasteet liittyvät palvelujen löydettävyyteen, ymmärrettävyyteen, järjestelmien toimimattomuuteen ja selkokielen riittämättömyyteen. Digituen tarvetta esiintyy yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Tukea tarvitsevat kansalaisten lisäksi yritykset ja yhteisöt. [2]. Kandidaatintutkielmassani tarkastelen digitalisaation vaikutuksia sosiaalityöhön. Tutkielmassa nostetaan esille, millaisia mahdollisuuksia digitalisaatio on tuonut sosiaalityöhön, miten digitalisaatio on vaikuttanut yhteiskunnan eriarvoistumiseen ja mitä kokemuksia on sosiaalialan sähköisistä järjestelmistä. Tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa aiheesta ja tuoda esille kehittämiskohteita. Tutkielma toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jossa hyödynnettiin kuudesta tieteellisestä julkaisusta koostuvaa aineistoa. Aineistossa käsitellään muun muassa asiakasosallisuutta, ikäihmisten asemaa digiyhteiskunnassa, verkkososiaalityön käsitettä, asiakkaiden kokemuksia etäpalveluista koronatilanteen aikana ja sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia sähköisistä järjestelmistä. Tutkielman tulosten perusteella digitalisaatio on lisännyt sosiaalityöhön uusia palvelumuotoja, joustavuutta ja osallisuutta. Sosiaalityössä on otettu käyttöön uudenlaisia järjestelmiä, ajanvarauskäytäntöihin on tullut joustavuutta sekä verkossa tapahtuvia asiakastapaamisia on lisätty. Verkon avulla on mahdollista saavuttaa maantieteellisesti kaukana olevia asiakkaita ja sellaisia asiakkaita, keitä muuten olisi haastavaa tavoittaa. Verkkososiaalityön myötä asiakkaan valinnanvapaus on laajentunut. Asiakkaalla voi olla esimerkiksi mahdollisuus valita millä tavoin asiointi tapahtuu. [3]. Olen myös omien kokemuksieni kautta havainnut, että verkossa tapahtuva asiointi voi madaltaa asiakkaan kynnystä ottaa yhteyttä vaikeisiin asioihin liittyen. Joissakin verkkopalveluissa pystyy asioimaan anonyymisti niin, ettei asiakkaan henkilötietoja paljasteta. Arkaluonteisten asioiden puhuminen voi olla monelle haastavaa ja tästä johtuen moni voi jättää ajan varaamatta. Verkko voi parhaimmillaan lisätä ennaltaehkäisevää työtä ja kannustaa avun hakemiseen. Tutkimuksessa digitalisaation on nähty lisäävän osallisuutta sosiaalityössä [4]. Kyse on asiakkaan osallistumisesta aktiivisesti palvelun suunnitteluun, järjestämiseen, kehittämiseen ja arviointiin. Asiakasosallisuuteen vaikuttavat työntekijöiden asenteet, hakemusten käsittelyajat, saavutettavuus, asiakkaan asema ja organisaation toimintakulttuuri. Vaikka digitalisaatio on lisännyt asiakasosallisuutta sosiaalityössä, niin silti se näyttäytyy vielä sattumanvaraisena ja vaihtelevana. [4]. Digipalveluita kehitettävä asiakaslähtöisiksiTutkielmassani nousee esille myös digitalisaation kääntöpuolia sosiaalityön näkökulmasta: Etäpalveluiden selkokielisyydessä on havaittu olevan erilaisia puutteita ja esimerkiksi verkossa käytetty kieli ei ole ollut tarpeeksi ymmärrettävää ja selkeää. Myös oleellisen ja ajantasaisen tiedon löytäminen netistä on ollut haastavaa. Puutteet etäpalveluiden selkokielisyydessä ovat vaikeuttaneet asiakkaiden palveluiden hyödyntämistä koronatilanteen aikana ja asioiden hoitamista itsenäisesti. Selkokielen vähäisyys näkyy erityisesti sosiaalipalveluissa. [5]. Sosiaalityössä on keskeisen tärkeää huomioida, että ihmisten digitaidoissa on merkittäviä eroja. Erot liittyvät esimerkiksi ikään, varallisuuteen, sairauksiin ja kognitiivisiin taitoihin [6]. Digitaidottomuus voi heijastua ihmisten saamaan palveluun. Digitaitojen puutteet koskettavat eri-ikäisiä. Riittämättömät digitaidot voivat hankaloittaa tai jopa estää etäpalveluiden käyttöä. [5]. Kysymys kuuluukin: Eteneekö digitalisaatio niin nopeasti, etteivät ihmiset pysy enää kehityksessä mukana? Otetaanko digipalveluiden kehittämistyössä riittävästi huomioon ihmisten erilaisuus? Digitalisaation edetessä on tärkeää pysähtyä miettimään, miten sosiaalityön digipalveluita voitaisiin uudistaa. Digipalveluiden kehittämistyöhön tulisi ottaa mukaan sosiaalityöntekijöitä ja palveluita käyttäviä asiakkaita. Tämä lisäisi työntekijöiden ja asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Lisäksi digitaitojen opettamiseen tulisi varata enemmän aikaa ja resursseja. Useat kunnat ja palveluntuottajat järjestävät digikursseja. Miten näistä mahdollisuuksista tiedotettaisiin paremmin? Entä miten varmistetaan sähköisen asioinnin onnistuminen? Jokaisen tasavertaista mahdollisuutta sähköiseen asiointiin tukisi ainakin se, että jokaisella olisi edes jokin digilaite käytössään asioiden hoitamiseen. Kestävän kehityksen ja ekologisuuden näkökulmasta olisi kannattavaa hyödyntää aiempaa enemmän myös käytettyjä tietokoneita ja älypuhelimia. Yhteistyötä voitaisiin tehdä esimerkiksi kierrätyskeskusten kanssa. Nyt jos koskaan näitä asioita tulisi tarkastella uusin silmin. Digitalisaatio on kasvava ilmiö sosiaalialalla ja sen vuoksi tarvitaan lisää tietoa ja tutkimusta aiheesta. Kohti asiakaslähtöisempiä digitaalisia sosiaalipalveluita – huomioidaan ainakin nämä:
Kirjoittaja: Jenny Uski, sosionomi (AMK), työkykykoordinaattori Kirjoittaja on suorittanut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä kandidaatintutkielman avoimessa yliopistossa Lähteet:
Etäasiointi on lisääntynyt sosiaali- ja terveydenhuollossa viimeisten vuosien aikana. Erityisesti COVID-19- pandemian aikana etävastaanottojen määrä on kasvanut, mutta esimerkiksi kotihoidossa ja kotisairaanhoidossa ne lisääntyivät jo ennen pandemiaa. [1] Erilaiset digipalvelut, kuten Omaolo-sovellus, ovat myös merkittävä keino saavuttaa meneillään olevan sote - uudistuksen tavoitteet [2]. Myös etäpalveluissa on tärkeää huolehtia laadusta ja vaikuttavien palveluiden toteutumiseksi ammattilaisten osaaminen on avainasemassa. [3]. Haastattelin terveyshallintotieteen pro gradu- tutkielmassani sosiaali- ja terveydenhuollon esihenkilöitä osaamisen johtamisesta etävastaanottotyössä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää etävastaanottojen kehittämisessä ja johtamisessa etävastaanottojen laadun ja vaikuttavuuden tukena. Tässä kirjoituksessa kuvaan muutamia tutkimuksen keskeisiä havaintoja. Digitaalisten palveluiden käyttöönotto voi olla ammattilaisille jännittävää ja tällöin esihenkilön tuki, rohkaisu ja kannustaminen ovat ensisijaisen tärkeitä. Tutkimuksessani ilmeni, että ammattilaiset tarvitsivat rohkaisua ja kannustusta etenkin etävastaanottotyön aloittamiseen ylittääkseen uuden kokeiluun liittyvän kynnyksen. Johdon tarjoaman tuen ja kannustuksen merkitys ovat tulleet esille myös aiemmissa tutkimuksissa [4]. Myös esimerkillä johtaminen tukee digitaalisten sovellusten käyttöönottoa. Esihenkilöt kertoivat pitäneensä itse etävastaanottoja ja jakaneensa kokemuksia näistä ammattilaisten kanssa. Esihenkilön oma positiivinen asenne etävastaanottoja ja ylipäätään teknologiaa kohtaan oli tärkeää. Omalla asenteellaan esihenkilö pystyi vaikuttamaan positiivisesti työyhteisön ilmapiiriin ja ammattilaisten asenteisiin etävastaanottoja kohtaan. Ammattilaisten asenteisiin vaikutti myös COVID-19 -pandemia, jonka vuoksi ammattilaiset olivat valmiita tekemään parhaansa asiakkaiden hyväksi ja kokeilemaan myös etävastaanottoja. Esihenkilöt korostivat etävastaanottotyön jatkuvaa esillä pitämistä, jota etävastaanottotyön eteenpäin vieminen edellytti. Myös käytännön toimintaan osallistuminen ja opettelun mahdollistaminen ovat esihenkilön tehtäviä. Esihenkilön vastuulla oli järjestää ammattilaisille aikaa uuden opetteluun ja tehdä selväksi, että opetteluun on luvallista käyttää aikaa. Toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää kuunnella myös kriittisiä kommentteja, koska sitä kautta mahdolliset ongelmakohdat tulevat esille ja niihin päästään puuttumaan. Esihenkilön onkin tärkeää olla henkilöstön saatavilla ja valmiina ottamaan vastaan kaikenlaista palautetta. Esihenkilöiden tunnistamista etävastaanottotyön osaamistarpeista tärkein on ammattiosaaminen, jonka siirtämisen etätyöhön koettiin onnistuvan hyvin. Ammattilaisilta vaadittavat digitaidot varmistettiin ennen etävastaanottotyön aloittamista. Esihenkilöt olivat tehneet myös kirjallisia ohjeita ohjelman käyttöön ja etävastaanoton aikaiseen keskusteluun. Hyvänä tukena nähtiin lisäksi nimetyt digivastuuhenkilöt, jotka tarjosivat ammattilaisille apua tarvittaessa. Etävastaanotto vaatii erilaisia havainnointitaitoja kuin lähivastaanotto, eikä kaikkea ole mahdollista havaita samalla tavalla kuin lähivastaanotolla. Esimerkiksi asiakkaan jännittynyttä jalkojen liikehdintää ei näe ruudun kautta. Toisaalta äidin ja lapsen välistä vuorovaikutusta pystyy havainnoimaan ruudun kautta pitkälti samalla tavalla kuin vastaanotollakin. Ammattilaisen ja asiakkaan välinen katsekontakti sekä riittävän hidas ja selkeä puhetapa tukivat vastaanotolla tapahtuvan vuorovaikutuksen onnistumista. Myös ohjausosaaminen on tärkeää ja sen varmistaminen, että asiakas ymmärtää ohjeet oikein. Etävastaanottotyössä onnistumisen arviointi voi olla haastavaa, sillä vastaanottotilannetta ei yleensä havainnoida esihenkilöiden toimesta. Usein ammattilaiset kuitenkin pitivät etävastaanottoja työparina, jolloin oli mahdollisuus pyytää ja saada palautetta työkaverilta. Esihenkilöt arvioivatkin osaamistarpeita yhdessä ammattilaisten kanssa. Etävastaanottojen sisällöllistä laatua ja vaikuttavuutta arvioidaan samoin kriteerein kuin lähivastaanottojen. Haastateltavat totesivat, ettei työn tekemisen tapa saa vaikuttaa kokonaiskäsitykseen asiakkaan tilanteesta. Esihenkilöt olivat keskustelleet ammattilaisten kanssa siitä, mikä tekee etävastaanotosta laadukkaan ja mitä asioita etävastaanotolla voidaan käsitellä. Esihenkilön tehtävänä tässäkin oli tukea itseohjautuvassa asiantuntijatyössä toimivaa ammattilaista ja antaa hänelle mahdollisuus ratkaista asiat oman näkemyksensä mukaisesti. Etävastaanotolle asetetut tavoitteet määrittyvät käsiteltävän asian mukaisesti. Merkille pantavaa on, että joissakin tilanteissa etävastaanotto saavuttaa asiakkaan kannalta tavoitteet paremmin kuin perinteinen lähivastaanotto. Tällainen tilanne on esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko. Näissä tilanteissa asiakas saa yhteyden sosiaalihuollon ammattilaiseen turvallisesti kotoa käsin. Onkin tärkeää huomata, ettei etävastaanotolle sopivaa asiakasryhmää voida määritellä iän, diagnoosin tai minkään muunkaan tekijän mukaan. Sosiaalihuollossa asiakkaat voivat itse ilmaista halukkuutensa vastaanoton järjestämiseen etänä tai lähitapaamisena. Aina on tärkeää huomioida asiakkaan oma toive ja tarjota erilaisia vastaanottoja tilanteen mukaan asiakkaan toiveita kunnioittaen. Etävastaanottoa voidaan tarjota asiakkaille ensisijaisenakin vaihtoehtona, mutta jos asiakas kokee lähivastaanoton mieluisammaksi, niin tämä vaihtoehto tulee olla tarjolla. Etävastaanotot ovat jo monessa organisaatiossa arkipäivää ja siten jatkuvan kehittämisen kohteena. Ammattilaiset olivat kysyneet asiakkaalta jo etävastaanoton aikana, miten he ovat kokeneet asioimisen etänä. Asiakaspalautteen pyytäminen oli kuitenkin epäsäännöllistä ja toiminnan jatkuessa unohtunutkin. Etävastaanottotoiminnan kehittämisen kannalta olisi hyvä kerätä asiakaspalautetta säännöllisesti. Digipalvelut ja niiden kehittäminen ovat ajankohtainen puheenaihe. Ne tulivat esiin puoluejohtajien puheissa aluevaalien alla ja saattavat herättää huoltakin ihmisissä. Sain kuitenkin kuulla haastateltavilta, että asiakaskokemukset etävastaanotoilta olivat pääsääntöisesti myönteisiä. Etävastaanotto saattaa jännittää sekä asiakasta että ammattilaista. Etävastaanotot ovat uusi asia monelle ihmiselle ja siksi sen kokeilu saattaa epäilyttää. Rohkeasti kokeilemalla ollaan kuitenkin huomattu, että etävastaanotto sopii monenlaisille asiakkaille. Esimerkiksi kotihoidon etäkäynnit tukevat kotikäyntejä. Kotihoidon asiakkailla oli kokemus, että etävastaanotolla hoitaja istuu rauhassa ja kuuntelee. Tällöin huolien esille tuominen koettiin helpompana. Etähoitaja saattoi sitten vinkata kotikäynnille lähtevälle kollegalle, että tarkistaa etäkäynnillä esille tulleen huolen kotikäynnille mennessään. Yhteisöllisen oppimisen edistäminen edistää myös yksilön oppimista. Esihenkilö voi edistää yhteisöllistä oppimista luomalla avointa ilmapiiriä ja sopivia tilanteita, joissa ammattilaiset voivat vapaasti jakaa kokemuksiaan etävastaanottotyöstä. Tutkimuksessa korostui jatkuva vuoropuhelu etävastaanotoille sopivista käytänteistä. Kokemuksia jaettiin säännöllisesti tiimipalavereissa sekä vapaissa keskustelutilanteissa esimerkiksi työpaikan kahvihuoneessa. Riitta Viitala [5] summaa osaamisen johtamisen väitöskirjassaan näin: ”osaamisen johtaminen on oppimista tukevan keskustelun luomista työyhteisössä.” Kirjoittaja: Suvi Myllymäki, TtM, tradenomi Projektisuunnittelija, Pohjois- Pohjanmaan hyvinvointialue, Tietohallinto Lähteet:
On kulunut vuosi siitä, kun avasimme tämän sosiaalialan digitalisaatiota käsittelevän blogin. Tavoitteemme oli tehdä näkyväksi alaan liittyvää tutkimusta ja kehittämistyötä sekä tuoda aiheen parissa toimivia tahoja yhteen. Kuluneen vuoden aikana lukuisat asiantuntijat ovat avanneet tutkimustaan ja pohdintojaan sosiaalialan digitalisaatiosta. On aika katsoa mitä asioita blogissamme on käsitelty ja pohtia, mitä aiheita tulevaisuudessa olisi tärkeää tuoda esiin.
Mari Kivistö ja Liisa Hokkanen pohtivat vammaisten henkilöiden osallisuutta palveludigitalisaatiossa ja kuvasivat, kuinka digitaalisten palveluiden käyttäjien joukko on todella monimuotoinen. Monimuotoisuus ja elämäntilanteiden yksilöllisyys tulisi huomioida palveluiden kehittämisessä ja tutkimuksessa.
Näin sote-alan työssä ammattilaisille jäisi enemmän aikaa tärkeään vuorovaikutukselliseen asiakastyöhön ja ennaltaehkäisevien palveluiden toteuttamiseen. Onnistuessaan tämä toisi myös kaivattuja säästöjä. Sosiaalityön päivänä Samuel Salovaara pohti digitalisaatiota päivän teeman, maailmanlaajuisen yhteyden, näkökulmasta. Erja Saarinen loi katsauksen sosiaalibarometrin tuloksiin ja digitaalisen avun saavutettavuuteen ja korosti julkisen vallan vastuuta saavutettavien palveluiden kehittämisessä, jotta kukaan ei jäisi palveluiden ulkopuolelle. Hanna Holmberg-Soto & Tuuli Kotisaari kuvasivat sosiaalityön digitalisaation ilmenemistä sosiaalisessa mediassa ja kannustivat organisaatioita ja ammattilaisia toimimaan rohkeasti suunnannäyttäjinä digitalisaation hyödyntämisessä.
Aiheita on vuoden aikana ollut paljon, mutta olemme kuitenkin vasta alussa sosiaalialan digitalisaatioon liittyvien näkökulmien avaamisessa. Digitalisaatio läpäisee yhteiskuntaa, arkeamme ja sosiaalista elämää. Teknologiat kehittyvät vauhdilla ja uusia innovaatioita tulee esiin jatkuvasti muovaten tapojamme ja käytäntöjämme työssä ja arjessa. [1,2] Sosiaalialan näkökulmasta tehtävä tutkimus ja kehittäminen on edelleen erittäin ajankohtaista ja tärkeää. Terveydenhuoltoon verrattuna olemme vasta tämän tutkimusmatkan alussa [vrt. 3]. Tutkimusta tarvitaan esimerkiksi ns. tekoälyn ja algoritmien käytöstä sosiaalialalla [4]. Digitalisaatioon liittyy paljon eettisiä näkökulmia, joita on tärkeää tutkia ja tarkastella huolellisesti [ks. esim. 5]. Digitalisoituva tieto luo uusia mahdollisuuksia tiedon hyödyntämiselle esimerkiksi tiedolla johtamisessa ja vaikuttavuustutkimuksessa [6]. Digitaalisten palveluiden ja tietojärjestelmien kehittäminen ja lisääntyvä käyttö luo tarpeen tarkastella näiden teknologioiden saavutettavuutta ja käytettävyyttä [7,8].
Kiitämme kaikkia kirjoittajia ja blogimme lukijoita tästä vuodesta! Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi uudet ja vanhat kirjoittajat jatkamaan sosiaalialan digitalisaation tarkastelua. Tekstiehdotuksia voi lähettää blogin toimittajille tai osoitteeseen: digisosiaali (at) gmail.com. Tarkempia ohjeita tekstin laatimiseen löytyy täältä. Hyvää uutta vuotta toivottaen, Samuel, Anna-Maija & Noora Sosiaalialan digitalisaatio -blogin toimittajat Lähteet:
|
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
January 2024
Kategoriat
All
|