digitalisaatio & sosiaaliala
MAHDOLLINEN YHTÄLÖ
Digitaalisella transformaatiolla tarkoitetaan digitaalisen teknologian hyödyntämistä ja integraatiota kaikkiin elämän osa-alueisiin. Digitaalisen transformaation edetessä julkisen hallinnon, yksityisten toimijoiden ja kolmannen sektorin välisen rajan uskotaan hämärtyvän. Digitalisaation on myös ennustettu mahdollistavan laajempia julkisen toiminnan kehittämismahdollisuuksia, tuovan kustannussäästöjä ja avaavan uudenlaisia asiakaslähtöisempiä palvelumuotoja. Digitaalinen transformaatio vaikuttaa muun muassa johtamiskulttuuriin ja asiakkaiden asemaan palveluissa. Digitaalisen transformaation myötä asiakkaan asema voisi olla muuttua julkisissa palveluissa palveluiden vastaanottajasta aktiiviseksi ja osallistuvaksi osapuoleksi. [1] Nykyisin tiedon tuottaminen on nimittäin sosiaalityön käytännöissä pitkälti asiantuntijalähtöistä ja asiakkaat ovat enemmän informantin roolissa. [2] Informaatioteknologian käytölle hyvinvointipalveluissa on maailmanlaajuisestikin suuret odotukset. Sen toivotaan lisäävän tehokkuutta helpottamalla hallinnollisia tehtäviä ja työn koordinaatiota sekä tuottavan työssä hyödynnettävissä olevaa informaatiota. [3] Käytännössä on kuitenkin huomattu useita haasteita. Näitä ovat muun muassa tietojärjestelmien kankeus ja yhteensopimattomuus, verkostomaisen joustavan toiminnan johtamisen puuttuminen sekä poliittisen järjestelmän luoma epävarmuus digitalisaatioon liittyvien hankkeiden jatkuvuudesta. [1] Ne auttavat osaltaan saavuttamaan kansallisia sosiaali- ja terveydenhuollon sisällöllisiä ja kehittämiseen liittyviä tavoitteita ja muodostavat asiakkaalle yhdenmukaisen palvelukokonaisuuden. [4] Sosiaalityössä tietoaineistoja muodostuu muun muassa asiakastietojärjestelmissä. Tietoaineistojen tuottamiseen tarvitaan tietokäytäntöjä, jotka ovat hallinnollisia ja organisatorisia prosesseja. Tietoaineistoista saadaan muodostettua tietoa, kun informaatiota ensin käsitellään ja tulkitaan. Käytännön asiakastyössä muodostuu informaatiota, joka voidaan käsittää tiedoksi vasta, kun se on käsitelty ja tulkittu. Myös arviointitieto, esimerkiksi asiakkailta koottu palaute, tulee analysoida ennen kuin sitä voidaan hyödyntää. Tiedon jalostaminen vaikuttavuustiedoksi vaatii vielä omat erilliset prosessinsa. [5] Hyvinvointialueilla on ollut vuoden 2021 alusta velvoite laatia tiedonhallintamalli. Uudet asiakas- ja potilastietojärjestelmiin kohdistuvat vaatimukset ovat osaltaan edesauttaneet hyvinvointialueiden valmistautumista tietojohtamiseen. Kerätty tieto mahdollistaa eri toimenpiteiden ja tapahtumien vaikutusten ennakointia. Tietojohtaminen mahdollistaa toiminnan kehittämisen sekä voimavarojen kohdentamisen sinne, missä niistä saadaan merkittävin hyöty. Hyvinvointialueet tarvitsevat oikeaa ja ajantasaista tietoa väestön hyvinvoinnista ja terveydestä sekä sote-palvelujen kustannuksista ja vaikuttavuudesta, jotta ne pystyisivät tarjoamaan asukkailleen heidän tarpeitaan vastaavia palveluja. [4] Vaikuttavuustiedon merkitys tiedolla johtamisen välineenä on alkanut korostua sosiaalihuollossa. Vaikuttavuustiedon hyödyntämistä perustellaan sosiaalihuollossa käytännöstä nousevilla syillä, joita ovat esimerkiksi tavoitteet edistää ja ylläpitää hyvinvointia, sosiaalista turvallisuutta ja osallisuutta sekä vähentää eriarvoisuutta. Luotettava tieto vaikuttavuudesta auttaa organisaatioiden johtajia, kuten myös henkilöstöä, toteuttamaan heille asetettuja perustehtäviä ja tavoitteita. [6] Tieto vaikuttavuudesta ja palveluiden laadusta auttaa päätöksentekijöitä ohjaamaan rajallisia resursseja niihin palveluihin, joilla on mahdollista saavuttaa mahdollisimman paljon hyvinvointia. Tämän vuoksi on keskusteltu kansallisen laaturekisterin perustamisesta. Tähän liittyy erityisesti sosiaalialalla kuitenkin paljon eettisiä ongelmia ja vaikeuksia. Vaikuttavuustietoa ei yksinkertaisesti ole ollut helposti ja kootusti saatavilla. [6] Ruotsissa vaikuttavuustiedon käyttö on viety pidemmälle kuin Suomessa. Ruotsin mallin voi ajatella olevan jopa radikaali muihin maihin verrattuna. Ruotsissa on pyritty aktiivisesti ajamaan vaikuttavuustietoon pohjautuvaa päätöksentekoa laajasti sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä opetukseen. Katarina Jacobsson ja Anna Meeuwisse [7] kritisoivat tätä käytäntöä ja toteavat pelkäävänsä, että osa sosiaalityön tietämyksestä on vaarassa hukkua yksipuolisen vaikuttavuuden painotuksen alle. Ruotsissa vaikuttavuustietoon vahvasti pohjaavaa päätöksentekoa eivät yleisesti olekaan kannattaneet esimerkiksi sosiaalityön ammattilaiset, vaan vaade sille on enemmän lähtöisin poliittisilta päätöksentekijöiltä. Suomessa ei ole ollut yhtä vahvaa perinnettä näyttöön perustuvissa käytännöissä sosiaalihuollossa, vaikka näyttöön perustuvat menetelmät ovat kyllä laajasti käytössä terveydenhuollon puolella. Tämä kenties entisestään alleviivaa vaikuttavuustietoon perustuvien käytäntöjen puuttumista sosiaalialalta. Paineet asian muuttamiselle ovat kuitenkin olemassa. Muutoksen ajamisen yhteiskunnallisena taustana ovat riskien hallinnan, niukkojen resurssien jakamisen ja asiakkaiden oikeuksien toteuttamisen päätöksentekijöille asettamat haasteet. Näyttöön perustuva käytäntö nähdään välineenä vähentää riskejä ja kohdentaa niukkoja resursseja interventioihin, joiden vaikuttavuus on todistettu. [8] Poliittinen keskustelu käykin kiivaana sosiaali- ja terveyspalveluiden tilasta ja niiden rahoituksesta. Osa puolueista ajaa laajojakin sopeuttamistoimia ja leikkauksia rahoitukseen. Tämä ilmapiiri ja tarve säästötoimenpiteille voivat osaltaan olla vaikuttamassa halulle ohjata rahoitusta sinne, missä sen on osoitettu olevan vaikuttavinta. Tietotekniikan kehittyminen on myös osaltaan luonut mahdollisuuksia vaikuttavuustiedon hyödyntämiselle. Vaikuttavuustietoa käyttävä sosiaalityöntekijä voisi ideaalisesti valita laadukkaisiin tutkimuksiin perustuviin käytännön ohjeisiin perustaen asiakkaan tilanteeseen parhaiten sopivan intervention. Ongelmana on kuitenkin muun muassa se, ettei kaikkien mahdollisten interventioiden vaikuttavuutta ei ole mahdollista tutkia täsmällisillä tieteellisillä menetelmillä. [8] Suomessa sosiaalityön tutkimuksen metodologinen painotus on konstruktionistinen ja tutkimuskäytäntö on vahvasti kvalitatiivista. Kiinnostus sosiaalityön interventioiden kokeelliseen tutkimiseen on ollut käytännössä olematonta. Toisaalta usein todetaan tieteellisen tiedon jäävän käytännön työssä irralliseksi. Jotta sosiaalityössä ylipäätään voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa vaikuttavuustietoa olisi hyödynnettävissä, tulisi kvantitatiivisen tutkimuksen tekemistä myös sosiaalityön tutkimuksessa vahvistaa. Lisäksi, käytännön työntekijöillä tulisi olla mahdollisuus seurata tutkimuksia ja ottaa nämä huomioon työssään. [8] Digitaalisella transformaatiolla voisi olla mahdollisuus toimia vaikuttavuustiedon tutkimisen vahvana apuvälineenä. Pyrkimykset tietojärjestelmistä saatavan tiedon hyödyntämiseen johtamisessa ovatkin vahvistuneet 2010-luvulta lähtien. [9] On myös kritisoitu sosiaalialan organisaatioiden epäyhtenäisiä tietokäytäntöjä. [9] Jotain hyvää kuitenkin on: esimerkiksi julkisella sektorilla hakemus- ja ilmoitusmäärät sekä määräaikojen seurantatiedot ovat pääosin hyvin saatavilla ja tietoa oli hyödynnettävissä hyvin tilasto- ja rekisteritietojen keräämiseen. Kuitenkin tuottavuus-, vaikuttavuus- ja laatuindikaattoritiedon saatavuus asiakastietojärjestelmistä oli vähäistä. Myös kustannuksiin liittyvän tiedon saatavuus oli huonoa ja tieto oli heikosti hyödynnettävissä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. [10] Sosiaalialan organisaatioissa yleisimmäksi haasteeksi tietojärjestelmien avulla kerätyn datan hyödyntämisessä tiedolla johtamisessa tunnistettiin osaamisen puute, toiseksi resursseihin liittyvät haasteet ja kolmanneksi tietojärjestelmien puutteet. [9] On siis vielä matkaa siihen, että sosiaalityössä saataisiin tietojärjestelmien kautta kerättyä käytettävissä ja vertailtavissa olevaa ja tiedoksi jalostettavissa olevaa dataa niin johtamisen kuin vaikuttavuuden arvioinninkaan tueksi. Tarve tietojärjestelmien kehittymiselle, sekä osaamisen lisäämiselle niiden käyttöön liittyen on kuitenkin selkeä. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin vielä kaukana siitä, että sosiaalityön asiakasjärjestelmistä saatava tieto olisi yhdenmukaista ja hyvin hyödynnettävissä olevaa. Osaltaan tämä johtuu varmasti siitä, että tähän asti on ollut hyvin kirjava joukko niin erilaisia asiakasjärjestelmiä kuin kirjaamiskäytänteitäkin. Jos tulevaisuudessa siirrytään laajasti yhteneviin tietojärjestelmiin ja yhtenäistetään myös muun muassa kirjaamiseen ja tiedon tallentamiseen liittyviä käytäntöjä, voisi olla mahdollista, että tulevaisuudessa tutkijoiden käytössä olisi laajastikin aineistoa, josta vaikuttavuutta voisi tutkia. Tämän voisi kuvitella lisäävän vaikuttavuustiedon tutkimista myös sosiaalialalla. Kirjoittajat: Laura Koistinen, sosionomi (AMK) Eini Nordin, sosionomi (AMK) Sosiaalityön maisteriopiskelijat, Lapin yliopisto Lähteet:
Tervehdys, arvoisat blogin lukijat! Uutena bloggarina kerron ensin hieman itsestäni. Olen sosiaalityöntekijätaustainen kehittämispäällikkö ja työskentelen Etelä-Karjalan hyvinvointialueella. Sosiaali- ja terveydenhuollossa olen työskennellyt vuodesta 2007, ensin ohjaajana lastensuojelussa ja sitten sosiaalityöntekijänä vammaispalveluissa. Viimeiset kuusi vuotta ovat vierähtäneet tiedonhallinnan ja digitalisaation kehittämistehtävissä. Väitöskirjaprojektini pyörähti käyntiin noin 1,5 vuotta sitten, hieman vahingossa, kun mainitsin jatko-opintoajatuksistani työhön liittyvässä palaverissa nykyiselle väitöskirjatyöni ohjaajalle ja LUT-yliopiston dosentille, Jukka Korpelalle. Jukka kannusti jatko-opintosuunnitelman kirjoittamiseen ja pyysi projektiin mukaan toisen ohjaajani, tutkijaopettaja Kalle Elfvengrenin LUT:n tuotantotalouden puolelta. Itse pyysin kolmikkoon vielä omissa tutkimuksissaan asiakasarvoteemoja pyöritelleen Jyri Vilkon, johon olin tutustunut erään yhteisen hankkeemme myötä muutamaa vuotta aikaisemmin. Tiesitkö, että jatko-opintoja voi suorittaa myös toisella tieteenalalla, kuin mistä on alun perin valmistunut? Yhteiskuntatieteiden maisterina ja sosiaalityöntekijänä halusin uutta näkökulmaa ja oppia muilta tieteenaloilta ja olinkin pohtinut hakeutuvani jatko-opintoihin yhteiskuntatieteiden sijaan esimerkiksi kauppatieteiden puolelle. Insinööritieteet eivät kuitenkaan olleet ykkösenä mielessä. Toisin kuitenkin kävi. Syksyllä 2021 kirjoitin työni ohella jatko-opintosuunnitelmaa ja helmikuun 2022 alussa sain jatko-opinto-oikeuden LUT-yliopiston tuotantotalouden puolelle. Olen aina ollut kiinnostunut kyselemään, "miksi ja miten". Väitöskirjatyössäni tutkin arvon luontia dataa hyödyntävien asiakkuudenhallintaratkaisujen avulla sotessa. Aihe valikoitui viimeisen 10 vuoden aikana työssä työstämieni teemojen kautta. Sosiaali- ja terveydenhuollossa dataa kertyy rekistereihin koko ajan (ks. esim. Sitran julkaisu Terveysdatan sujuva ja turvallinen käyttö - Viisi askelta kohti reilua datataloutta 2030) ja vähitellen myös tietorakenteet yhdenmukaistuvat. Datassa on potentiaalia arvon luontiin, mikäli kykenemme hyödyntämään sitä nykyistä paremmin. Demografinen kehitys Suomessa, erityisesti ikääntyvissä maakunnissa, pakottaa sote-organisaatioita tehokkaampiin prosesseihin ja teknologia kehittyy tähän tueksi huimaa vauhtia. Olen vuodesta 2013 lähtien ollut mukana sosiaalihuollon tiedonhallinnan kansallisessa kehitystyössä, kuten THL:n sosiaalihuollon asiakasasiakirjarakenteiden ja luokitusten asiantuntijatyöryhmässä sekä pilotoimassa sosiaalihuollon Kanta-liittymistä Eksoten Soskanta-hankkeessa 2016-2018. Viime vuosina olen vetänyt soten digitalisaatioon liittyviä hankkeita, mm. sote-rakenneuudistuksen ja Suomen Kestävän kasvun ohjelman hankkeita Etelä-Karjalassa sekä innovaatioekosysteemin kehittämishanketta ELSAa. Yhteisinä poikkileikkaavina teemoina näissä projekteissa ja hankkeissa ovat olleet tiedonhallinta, sote-prosessien tehostaminen, asiakkuuksien hallinta sekä eri toimijoiden rooli yhteiskehittämisessä. Olen kiinnostunut teknologian ja datan hyödyntämisen sekä toimintaprosessien välisestä suhteesta. Päätyminen tuotantotalouden puolelle väikkärin väsääjäksi tuntuukin siksi näin jälkikäteen ajateltuna varsin luontevalta suunnalta. Konferenssimatka HavajilleKevät 2022 vierähti ensimmäisen case studyn äärellä. Tavoitteenani oli -ohjaajieni yllyttäminä- saada tutkimuspaperi HICSS-konferenssiin tarjolle kesäkuun 2022 puoleen väliin mennessä. HICSS, Hawaii International Conference of System Sciences on arvostettu kansainvälinen järjestelmätieteiden konferenssi, joka julkaisee vuosittain tutkimuspapereita vertaisarviointiprosessin kautta. Kevät vaihtui kesäksi intensiivisesti tietokonetta hakaten ja työn ohella kirjoitellessa oli kieltämättä välillä hieman epätoivoinen olo: syntyykö näppikseltäni oikeasti jotakin vertaisarvioitavaa tutkimusta, ja vielä varsin tiukkojen raamien mukaisesti kirjoitettuna? Ohjaajakolmikkoni ei kuitenkaan antanut periksi vaan uskoi tekemiseemme ja puski minua määrätietoisesti eteenpäin. Paperi lähti tarjolle määräajassa ja elokuussa saimme tiedon siitä, että artikkelimme on ehdollisin muutoksin hyväksytty. Tämä tiesi matkaa Havajille, joka oli motivaattorini koko kevään kirjoitusprosessin ajan, olin nimittäin mennyt lupaamaan tyttärelleni, että mikäli paperi menee läpi, hän pääsee konferenssimatkalle mukaan. Bikinit oli hetkessä pakattu matkalaukkuun. Syksyllä teimme artikkeliin vielä vaaditut muutokset ja ryhdyin järjestelemään konferenssimatkaa hakemalla ESTA-lupia ja apurahoja sekä varaamalla majoitusta ja lentoja. Ja niin me tytöt uudenvuoden päivänä 2023 lähdimme seikkailuretkelle, elämäni ensimmäiseen tieteelliseen konferenssiin ja myös ensimmäistä kertaa matkoille Yhdysvaltoihin. Se kannatti! Paikkahan oli aivan huikea ja konferenssi laadukas. Ensimmäisenä konferenssipäivänä, hetken yksin paikan päällä pyörittyäni tutustuin nopeasti muihin suomalaisiin ja myös joihinkin ulkomaalaisiin kollegoihin eri yliopistoista, kun bongasin erään osallistujan nimilapusta suomalaisen nimen. Hän oli Pasi Karppinen Oulun yliopistosta. Hetken siinä juteltuamme olimmekin keränneet ympärillemme myös muita suomea puhuvia: mm. Samuli Laaton Tampereen yliopistosta, Jenny Elon Jyväskylän yliopistosta ja Kaisa Pekkalan, joka oli juuri aloittanut työnsä LUT-yliopiston yhteiskuntatieteiden yliopisto-opettajana. Tutustuminen ja tarinointi lähti luontevasti liikkeelle ja jatkui työryhmien kokoontumisissa, joissa tapasin muihin samassa ryhmässä papereitaan seuraavina päivinä esitteleviä osallistujia muun muassa Saksasta ja Yhdysvalloista. Tyynenmeren aaltojen katveessa kuvankauniiden maisemien äärellä pehmeässä lämmössä olosuhteet olivat Suomen talvesta paenneille enemmän kuin suotuisat rentoon tutustumiseen, kuulumisten vaihtoon ja uusiin yhteistyöavauksiin. Paperimme esitysvuoro koitti konferenssin kolmantena päivänä. Osuuden vetäjä totesi, että turhaan ei kannata jännittää, koska esitämme toisillemme vain lempeitä kysymyksiä. Jouduin kuitenkin hieman hikoilemaan, kun esitykseni jälkeen eräs osallistuja kysyi englantia aksentilla murtaen ja hyvin hiljaisella äänellä tutkimuksestani jotakin, jota en täysin kuullut enkä ymmärtänyt. Vastasin hänelle parhaani mukaan ja pääsimme näin eteenpäin. Kaiken kaikkiaan työryhmässämme, Information Technology in Healthcare - Decision Support of Healthcare Processes and Services oli esillä todella mielenkiintoisia tutkimuksia, joihin on tutustuttava paremmalla ajalla tarkemmin. Sosiaalihuollon teemoja HICSSissä ei juuri näyttänyt ainakaan vielä olevan esillä, tai sitten ne olivat verhoutuneet joko terveydenhuoltoon tai esimerkiksi johtamisteemoihin. Tutkimuksessa nojataan eurooppalaisen asiantuntijapaneelin ehdotukseen arvoperusteisesta terveydenhuollosta (Value-based healthcare) Euroopan kontekstissa. Asiantuntijapaneelin ehdotus sisältää neljä arvopilaria, joiden kautta arvoa tulisi tavoitella terveydenhuollossa. Paperissamme tarkastellaan AI-ennustemallien hyödyntämisen arvopotentiaalia näihin arvopilareihin nojaten asiakas-, ammattilais- ja organisaatiotasoilla. Terveydenhuollon arvopilareita sovelletaan myös sosiaalihuoltoon. Arvopotentiaalin realisoitumiseen liittyy sekä positiivisia, sitä tukevia, että negatiivisia, sitä vähentäviä, tekijöitä. Tekijöistä positiiviset liittyvät suurimmaksi osaksi ennustemallin tuottamaan tietoon ja negatiiviset kytkeytyvät ennustemallin käyttöön liittyvään suostumuskäytäntöön. Väitöskirjatutkimukseni ensimmäiseen artikkeliin, Realizing the Value Potential of AI in Service Needs Assessment: Cases in Child Welfare and Mental Health voit tutustua HICSS proceedings -sivustolla. Seikkailu jatkuuTohtoriopinnot työn ohella vaativat optimoidun ajankäytön lisäksi paljon motivaatiota ja riittävän korkeat, mutta saavutettaviksi määritellyt virstanpylväät. Olen enemmän kuin innoissani käytyäni hyviä keskusteluita muiden tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden kanssa sekä kuullessani lisää erilaisista konferensseista, joita on tarjolla. Minulla on superhyvä ohjaajakolmikko tukenani ja toistaiseksi jatkan tätä ”harrastustani” edelleen työn ohella. Tutkimusmatkani akateemiseen ihmemaahan alkoi yllätyksellisesti toiselta puolelta maapalloa. Tällaisia kokemuksia en todellakaan osannut odottaa jatko-opintoja suunnitellessani, mutta olen varma, että matka jatkuu yhtä yllätyksellisenä ja antoisana, vaikkakin vaatii kulkijaltaan samalla paljon. Toinen paperi on nyt työn alla ja samalla pyrin vahvistamaan tutkijantaitojani tohtorikoulutukseen sisältyvin opinnoin. Rohkaisen kaikkia muitakin vetämään työhaalarit niskaan ja lähtemään seikkailemaan, jos yhtään sellainen ajatus mielessä pyörii. Akateeminen ihmemaa on kaikille avoin ja sopivassa matkaseurassa on ilo seikkailla! Kirjoittaja:
Kaisa Pesonen, YTM Jatko-opiskelija, LUT-yliopisto Kehittämispäällikkö, Etelä-Karjalan hyvinvointialue Kyberturvallisuus on varsin arkipäiväinen asia – myös sosiaalialalla. Tietotekniikka on tunkeutunut syvälle työpäivään ja tuonut mukanaan paljon hyötyjä, mutta myös digitaalisia haavoittuvuuksia ja riskejä. Silti kyberturvallisuudesta keskustellaan alalla verrattain vähän. Tämän tekstin tarkoitus on kuvata kyberturvallisuutta sosiaalialalla ja herättää aiheesta laajempaa keskustelua. Miksi kyberturvallisuudella on väliä? Kyberturvallisuuden epäonnistumisia meillä ja muualla Esimerkkejä epäonnistuneesta kyberturvallisuuden tuottamisesta löytyy Suomestakin useita. Viimeksi joulukuussa 2022 Säkylän kunta joutui kyberhyökkäyksen kohteeksi, minkä seurauksena osa kunnan tietojärjestelmistä kaatui, mukaan lukien potilastietojärjestelmä. Tietojärjestelmiä siivottiin ja pystytettiin uudelleen parisen viikkoa, mutta vielä tammikuun alkupuolella esimerkiksi hammashoidon aikoja jouduttiin siirtämään eteenpäin. [1] Merkittävin asiakasrekistereihin kohdistunut kyberhyökkäys koettiin vuosien 2018–19 aikana ja tuli julkisuuteen lokakuussa 2020. Kyse on paljon julkisuutta saaneesta Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta, jossa yli 30 000 henkilön tiedot varastettiin yrityksen tietojärjestelmistä ja julkaistiin ainakin osittain internetissä. Tiedot varastanut taho kiristi ensin yritystä ja sen jälkeen yksittäisiä asiakkaita maksamaan tietojen julkaisematta jättämisestä. Tietomurto johti yrityksen konkurssiin, useampaan esitutkintaan ja syyttämispäätökseen sekä monitahoisiin vaikeuksiin henkilöille, joiden tiedot tulivat julkisiksi. Kyseessä on todettu olevan Suomen rikoshistorian suurin tapaus, sillä siihen liittyviä rikosilmoituksia on tehty yli 25 000. [2] Vaikka onnistuneita kyberhyökkäyksiä on havaittu sosiaalialaa yleisemmin esimerkiksi terveydenhuollossa [3], ei sosiaalialalla voi tuudittautua ajatukseen, että kyberturvallisuus koskisi vain muita. Irlannissa tehtiin lastensuojelun asiakastietojärjestelmiin kyberhyökkäys keväällä 2021. Hyökkäyksen seurauksena työntekijät eivät voineet käyttää järjestelmää tai päässeet käsiksi asiakastietoihin. Asiakastietojärjestelmä oli vasta hiljattain digitalisoitu eikä tilanteeseen ollut varauduttu. Käytännön työn jatkuminen edellytti työntekijöiltä tiivistä yhteistyötä ja ideointia muutoinkin haastavassa COVID-19:n aiheuttamassa pandemiatilanteessa. [4] Sosiaaliala osana yhteiskuntaturvallisuutta Ensimmäinen perustelu kyberturvallisuuden merkitykselle sosiaalialalla on yhteiskuntaturvallisuus. Suomalaisessa kokonaisturvallisuuden mallissa kaikille yhteiskunnan toimijoille valtiosta yksittäisiin kansalaisiin on osoitettu vastuu koko yhteiskunnan kyberturvallisuuden ylläpitämisestä ja vahvistamisesta [5]. Hallintokieleltä kalskahtava virke tarkoittaa sitä, että yksittäisellä sosiaalialan työntekijällä on vastuu käyttää tietotekniikkaa arkipäivässään tavalla, joka ei vaaranna työnantajan, asiakkaiden, viiteryhmien tai työntekijän omia tietoja, laitteita, toimintaa tai turvallisuutta. Yleensä tässä kohtaa viitataan kyberturvallisuuden perusteisiin, joiden kouluttaminen henkilöstölle ja harjoituttaminen tulisi olla korkealla jokaisen työnantajan agendalla. Toiminnan jatkuvuus ja luotettavuus Toinen perustelu kyberturvallisuuden merkitykselle sosiaalialalla onkin työnantajan intressi turvata toiminnan luotettavuus ja jatkuvuus tilanteessa kuin tilanteessa. Niin asiakkaiden, viiteryhmien, työntekijöiden kuin yhteiskunnan laaja-alaisesti on kyettävä luottamaan siihen, että sosiaalialalla tiedot ovat oikeellisia ja turvassa, tarpeen mukaan käytettävissä, ja että niitä käsitellään asianmukaisesti. Kyberturvallisen työympäristön ja toimivan kyberturvallisuuskulttuurin luomiseksi työnantajalla on käytössä joukko teknisiä, hallinnollisia ja johtamisen turvatoimia, mutta yhtä keskeinen on kyberturvallisuutta osaava henkilöstö, joka kykenee tunnistamaan esimerkiksi tietojen kalastelun, huijaussivustot, toimitusjohtajahuijaukset ja informaatiovaikuttamisyritykset. Tällöin työntekijä on organisaatiossa aktiivinen kyberturvallisuuden tuottaja, ei kyberturvallisuuden heikoin lenkki. [6] Kyberturvallisuuden perusteet Kyberturvallisuuden perusteista on olemassa lyhyempiä ja pidempiä listauksia. Suuri osa ohjeista liittyy tietojen käsittelyyn, välittämiseen ja tuhoamiseen. Esimerkiksi kirjauksia ei sovi tehdä tilassa, jossa joku ulkopuolinen pääsee ne lukemaan. Etäyhteydellä toimittaessa on vältettävä kaikille avoimia tai huonosti salasanasuojattuja verkkoja ja muistettava VPN-yhteys. Luottamuksellisia tietoja ei pidä välittää salaamattomalla sähköpostilla ja salaisia tietoja ei netin yli lainkaan. Tiedot, joita ei enää tarvita on syytä hävittää turvallisesti, mikä koskee myös digitaalisia tietoja ja ympäristöjä. [7] Laitteisiin liittyvät turvallisuusohjeet muun muassa kehottavat lukitsemaan laitteen tai kirjautumaan siltä ulos aina silloin, kun et ole laitteen ääressä; olemaan liittämättä tuntemattomien muistitikkuja tai muita lisälaitteita omiin laitteisiin; pitämään laitteet ja ohjelmat päivitettyinä; sekä säilyttämään laitteet turvallisessa tilassa ja olemaan antamatta niitä ulkopuolisten käyttöön. [7] Lisäksi kyberturvallisuuden perusohjeistus puuttuu yksilön käyttäytymiseen digitaalisessa ympäristössä. Nykyisin suurin osa tietojen urkinnasta tai kyberhyökkäyksistä pyrkii tavalla tai toisella hyödyntämään yksilöiden varomattomuutta. Siksi kyberturvallisuusohjeistus muistuttaa vahvoista eli riittävän pitkistä ja ei-selkokielisistä salasanoista, joita ei myöskään tulisi käyttää useammassa palvelussa. Samoin se muistuttaa, ettei sähköpostiviestien sisältämiä liitetiedostoja ja linkkejä ole syytä avata ilman varmaa tietoa siitä, keneltä ne ovat tulleet ja liittyvätkö ne työn alla olevaan asiaan. Työnantajasta, työyhteisöstä tai asiakkaista ei sovi keskustella sosiaalisen median palveluissa eikä työasioita pidä hoitaa pikaviestipalveluilla kuten whatsapp. [7] Sosiaalialalle sovitettu kyberturvallisuuskoulutus ja -harjoitukset Tutkimus kuitenkin osoittaa, etteivät ohjeistukset itsessään tai kyberturvatietoisuuden nousu, joka ohjeistuksilla voidaan saavuttaa vielä riitä toimivan kyberturvallisuuskulttuurin luomiseen organisaatiossa [8]. Kyberturvallisuuden perusteiden hallinta johtaa käyttäytymisen muutokseen vasta, kun ne on sisäistetty ja mielletty osaksi arkipäivän toimintatapoja. Kolmas perustelu kyberturvallisuuden merkitykselle sosiaalialalla onkin: Kyberturvallisuuskoulutusta ja -harjoituksia tulee olla rakentamassa henkilöitä ja tahoja, jotka tuntevat sosiaalialan arkipäivän ja ne tilanteet, joissa kyberturvallisuus voi vaarantua. Siten koulutuksesta ja harjoittelusta saadaan sosiaalialan työntekijöille kohdistettu ja arkipäivän haasteisiin vastaamisessa auttava kokonaisuus. Moralisoivat ja tekniset perusohjeistukset alkavat kääntyä sosiaalialan kielelle, jolloin myös kyberturvallisuus voi muodostua osaksi toimivia käytäntöjä. Vastuu asiakkaita, viiteryhmiä, kollegoita ja itseä kohtaan Neljäs perustelu kyberturvallisuuden merkitykselle sosiaalialalla on vastuu asiakkaita ja viiteryhmiä kohtaan. Käytettävissä olevia laitteita ja ohjelmia, yhteyksiä, tietoturvallisuusratkaisuja ja organisaation johtamistapaa yksittäinen työntekijä ei pääse valitsemaan, mutta omaan tapaansa toimia asiakasta ja viiteryhmiä kohtaan hän voi vaikuttaa. Kyberturvallisuus tulee ymmärtää osaksi luottamusta herättävää tapaa toimia sosiaalialalla, eli osaksi organisaation toimintakulttuuria ja työntekijän hyvää tapaa tehdä työnsä. Tähän yhteyteen liittyy kyberturvallisuuden merkityksen viides perustelu: Kyberturvallinen toimintatapa suojaa myös niin yksittäistä sosiaalialan työntekijää kuin sosiaalialan työntekijöitä yhteisönä muun muassa oikeudellisia riskejä ja häirintää vastaan. Tietojärjestelmissä ei säilytetä, käsitellä ja siirrellä vain asiakkaiden, viiteryhmien ja työnantajan tietoja vaan myös tietoja työntekijöistä. Siten myös oman turvallisuuden ja yksityisyyden vuoksi on parempi ennakoida ja opetella kyberturvallisuuden perusteet kuin katua hyväuskoisuutta tai hölmöilyä jälkikäteen. Kirjoittaja: Mirva Salminen, YTT Assistant Professor in Societal Security The Arctic University of Norway Lähteet:
Olen saanut syksyn aikana osallistua työtehtävissäni digipalveluiden nykytilan kuvaukseen sekä kypsyystason arviointiin Pohjois-Pohjanmaalla. Digipalveluiden nykytilan kuvaus ja kypsyystason arviointi ovat olleet osa Suomen kestävän kasvun ohjelman ensimmäistä hankevaihetta. Digipalveluiden kehittämisessä on edelleen paljon työtä Digipalveluita on kehitetty haastavassa maastossa. Hyvinvointialuetta on valmisteltu ja organisaatiorakenne on vasta muotoutumassa. Kehittämistyötä on leimannut kiire ja epävarmuus tulevasta. Digipalveluiden nykytilan kuvaus loi selkeää kuvaa siitä, että yhdenvertaisten ja saavutettavien digipalveluiden kehittämisessä on edelleen paljon työtä. Pohjois-Pohjanmaalla sosiaalihuollossa ollaan noin kolmanneksen takamatkalla digipalveluiden määrässä verrattuna terveydenhuoltoon. Sosiaalihuollossa digipalvelut myös kohdentuvat prosessin vaiheeseen ennen palveluihin pääsyä, kun taas terveydenhuollossa digipalveluita hyödynnetään selkeämmin palveluiden toteuttamisessa. Sosiaalihuollon ydinprosessi on pääosin digitalisoimatta. Digipalveluiden kehittämisestä puuttuu käytännön työn ja käyttäjien näkökulma Kypsyystason arvioinnin perusteella digitalisaatio näyttää Pohjois-Pohjanmaalla olevan pidemmällä strategiatasolla kuin käytännön toimintatavoissa, toiminnoissa ja prosesseissa. Tutun määritelmän mukaan digitalisaatiossa on kuitenkin kyse juuri toimintojen kehittämisestä, eikä vain teknologian käyttöönotosta [1]. Digipalveluiden käytössä ei juurikaan mitata asiakaskokemusta, eikä digipalveluiden käynti- ja käyttäjämääriä seurata kaikissa digipalveluissa. Jatkossa digitalisaation hyödyt on otettava paremmin irti, kerättävä systemaattisemmin tietoa digipalveluiden käytöstä, ja luotava pysyvät rakenteet asiakkaiden osallistamiselle palveluiden kehittämiseen. Kypsyystason arvioinnissa nousi esille tarve vahvistaa osaamista digipalveluiden kehittämisessä ja johtamisessa. Samoin esille tuli, ettei digipalveluiden asiakkuussegmentointia ole Pohjois-Pohjanmaalla tehty sosiaalihuollossa. Tämä vaikeuttaa sen arviointia, mihin digipalveluiden kehittäminen kannattaa kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta kohdentaa. Asiantuntijatuessa menestyksekkäitä esimerkkejä kehittämishankkeistaKehittäminen on pahimmillaan vain hankehallinnointia, jossa tyydytään rahoittajan minimitavoitteisiin. Parhaimmillaan kehittäminen on luovaa yhteistoimintaa, jolla luodaan konkreettista muutosta ja kehittämisen tuloksia voidaan hyödyntää laajasti. Esimerkkejä menestyksekkäistä kehittämishankkeista saatiin Digi- ja väestötietoviraston koordinoimasta digipalveluiden kehittämisen asiantuntijatuesta vuonna 2022. Asiantuntijatuki järjestettiin osana valtiovarainministeriön digiohjelmaa, ja siinä sovellettiin palvelumuotoilun menetelmiä. Asiantuntijatuessa korostui ihmiskeskeinen digipalveluiden kehittäminen, jossa olennaista on asiakasymmärrys ja asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen [2]. Kehittämishankkeissa käyttäjät osallistettiin kehittämishaasteiden määrittelyyn, ratkaisuvaihtoehtojen ideointiin ja niiden testaukseen. Avoimella keskustelulla ja viestinnällä - myös keskeneräisistä asioista - varmistettiin riittävä tiedon saanti sekä tulosten hyödynnettävyys. Eriytyykö kehittäminen edelleen käytännön työstä hyvinvointialueilla?Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyessä on riskinä, ettei kehittämisessä edelleenkään päästä käytännön toimintojen ja prosessien kehittämiseen, sillä isoissa hyvinvointialue-organisaatioissa erilliset kehittämisyksiköt etääntyvät entisestään käytännön työstä. Nähtävillä on myös strateginen linjaus, että digipalveluita kehitetään erillään hyvinvointialueen peruspalveluista. Tätä on erittelevä puhe digipalveluista ja ns. kivijalkapalveluista. Sosiaalityön tutkimuksessa taas digipalveluiden ja kasvokkain tehtävän työn nähdään sulautuvan yhdeksi kokonaisuudeksi [3]. Kehittämisen ja johtamisen tehtäviin ei välttämättä ole rekrytoitu riittävästi sosiaalihuollon ammattiosaajia, jotta sosiaalihuollon digitarpeet tulisivat organisaatioissa esille esimerkiksi digistrategioita tai hankesuunnitelmia laadittaessa. Sosiaalialan ammattihenkilöiden osaamista ei ehkä tunnisteta riittävästi, eikä sitä sen vuoksi osata hyödyntää. Sosiaalialan ammattiosaamisen vahvuuksia digipalveluiden kehittämisessä ovat juuri asiakasymmärrys ja ammattietiikka, yhteiskunnallinen osaaminen sekä mm. palvelujärjestelmän ja lainsäädännön tuntemus. [4] Niukkojen henkilöstöresurssien vuoksi ammattilaisten osallistuminen kehittämiseen oman työn ohella on haastavaa. Olen törmännyt sosiaalialalla myös toimintakulttuuriin, jossa ammattilaisia ei kannusteta hakeutumaan kehittämistehtäviin, eikä virkavapaata myönnetä määräaikaisiin kehittämistehtäviin siirryttäessä. Pohjois-Pohjanmaalla otetaan digiloikka sosiaalihuollon sähköisessä asioinnissa Suomen kestävän kasvun ohjelman hankerahoitus näyttää Pohjois-Pohjanmaalla jäävän sosiaalihuollon digipalveluiden kehittämisessä vähäiseksi. Rahoitusta on myönnetty sähköisen ajanvarauksen ja digituen kehittämiseen. Saavutettaville digipalveluille olisi juuri sosiaalihuollossa tarvetta myös laajemmin. Odotukset kohdistuvatkin uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönottoon sekä sen mahdollistamaan sähköiseen asiointiin. Tämä tarkoittaa merkittävää digiloikkaa sosiaalihuollossa. Myös tämä muutos tarvitsee osaavat tekijänsä. Kirjoittaja: Elisa Savolainen, YTM Laillistettu sosiaalityöntekijä Lähteet:
Euroopan Komission DESI-indeksin julkaisussa todetaan, että “Vain digitaalisesti itsenäinen EU voi ohjata digitaalisen muutoksen eurooppalaisten arvojen mukaiseksi”. Kesällä uutisoitiin uusimman DESI-indeksin (Digitalisaatioindeksi) julkaisusta ja siinä Suomi nousi EU:n jäsenmaiden kärkeen. [1] Polku digitaaliselle vuosikymmenelle DESI-vertailu edistää Euroopan Unionin politiikkaohjelman ‘Polku digitaaliselle vuosikymmenelle’ toteutumista. Sen neljä pääkohtaa linkittyvät kansalaisten Digitaalisten oikeuksien julistukseen. Keskeistä on digitaalisesti osaava väestö, tekniikan korkeasti osaavien ammattilaisten määrä, kestävä digitaalinen infrastruktuuri, yritysten digitaalinen siirtymä ja julkisten palveluiden digitalisaatio. Ajatus painottaa Euroopan Unionin keskeistä arvo pohjaa, resilienssiä ja turvallisuutta pyrkien sitomaan digitalisaation Euroopan historiallisiin arvoperusteisiin. (Ks. Taulukko 1.) Kun tarkastellaan vertailussa parhaiten menestyneiden maiden tuloksia, voidaan huomata, että kaikilla on suunnilleen sama aste julkisten palveluiden digitalisaatiossa. Suurimmat erot tulevat kansalaisten perusdigitaitojen hallinnasta. Osittain eroja on myös yhteyksissä. Suomen tulosten osalta voimme olla erityisen tyytyväisiä kansalaisten osaamiseen. [2] (Kuva 1.) Digitalisaatiossakin turvattavat eurooppalaiset arvot EU:n arvopohja on rakentunut vasta, kun EU alkoi laajentua taloudellisesta yhteistyöstä muille aloille. Taloudellisen yhteistyön ja kilpailukyvyn rakentaminen sekä edistäminen ovat täten EU:n keskeisimpiä tehtäviä. EU:n muut arvot perustuvat Euroopan valtioissa historiallisesti painotettuihin asioihin, erityisesti jo antiikin aikoina kehittyneiden demokratian ja ihmisyyden ajatuksille. Antiikin suuret ajattelijat nostivat näitä asioita esiin, vaikkakin tuon ajan yhteiskunnissa niitä kaikkia ei toteutettu tai ne ymmärrettiin hieman eritavoin kuin nykyisin. Näistä eurooppalaisista arvoista osa on määritelty EU:n yhteisiksi arvoiksi ja ne on vahvistettu Lissabonin sopimuksen 2 artiklassa ja EU:n perusoikeuskirjassa. (Taulukko 1.) Suomessa näitä arvoja syvennetään (mm. Suomen perustuslaissa) tiettyihin pohjoismaisen hyvinvointi yhteiskunnan kansalaisoikeuksiin. Näitä ovat erityisesti oikeus ilmaiseen koulutukseen, työskentelyyn ja sosiaaliturvaan. Arvopohja ja DESI-indeksin tavoitteet Ensilukemalta DESI-indeksin tavoitteet näyttäytyvät voimakkaasti talouskasvua ja kilpailukykyä painottavina. ICT-ammattilaisten lisääminen, teknologioiden käyttöönotto, digi-infra ja digitaaliset julkiset palvelut lisäävät tehokasta tavaroiden ja palveluiden tuotantoa. Tarkemmin tavoitteita katsoessa huomaamme niiden yhteyden myös arvoihin. (Taulukko 2.) Erityisesti väestön mahdollisuudet vapauteen, tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon on taattava myös digitalisaation aikakaudella, kun tiedonvälitys, työnteko ja julkiset palvelut muuttuvat digitaalisiksi. Lisäksi pohjoismaisista arvoista kansalaisoikeudet koulutukseen, työhön ja sosiaaliturvaan limittyvät kiinteästi moneen DESI:n tavoitteeseen. Väestön on osattava käyttää digitaalisia välineitä päästäkseen käsiksi keskeiseen tietoon, osallistuakseen demokraattiseen toimintaan, ollakseen vapaasti toimivia kansalaisia ja saadakseen itselleen kuuluvat julkiset palvelut. Lisäksi valtioiden on turvattava se, että digitalisaation myötä ei synny epätasa-arvoa tai ihmisoikeuksien loukkaamista esimerkiksi erilaisten väestöryhmien välille. DESI-raportissa todetaankin, että väestön riittämättömät taidot voivat paitsi haitata taloudellista kasvua myös syventää digitaalista kuilua valtioiden ja kansalaisten välillä ja täten lisätä digitaalisen syrjäytymisen mahdollisuutta. Lisäksi mahdollisuus arvojen toteutumiseen on turvattava riittävän infrastruktuurin ja julkisten palveluiden digitalisaation avulla. Eriarvoistumisen mekanismeja: ”matalat, kapeat ja rajalliset taidot” vai ”peruskäyttäjät, varovaiset ja ulkopuoliset” SoTyDigi -hankkeen [3] alkukartoituksessa havaitsimme, että kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien asiakkaiden digitaalisessa kyvykkyydessä on voimakasta vaihtelua. Olemme alustavasti jakaneet digitaalisen kyvykkyyden neljään erilaiseen tyyppiin: 1) digi-innostujat ovat äärimmäisen kiinnostuneita kaikesta teknologiasta ja uusista palveluista, 2) digipärjääjät hallitsevat arjen toiminnan kannalta keskeiset asiat, 3) digiarat hyödyntävät digitaalisuutta vain hyvin harvoin ja 4) digittömät ovat jääneet digitaalisuudesta täysin osattomiksi. [4] SoTyDigi -hankkeen havainnot osuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen DESI-indeksin kanssa. Vaikka Suomessa osaaminen on Euroopan parasta (76 % väestöstä omaa vähintään perustason digitaidot, EU:n ka. 57 %), on hyvä kääntää katse siihen 24 prosenttiin, joilla ei ole perustason digitaalisia taitoja. DESI -vertailussa digitaitoja tarkastellaan luokittelemalla ne mataliin, kapeisiin ja rajallisiin taitoihin. EU:n tasolla 5 % väestöstä sijoittuu rajallisten taitojen ryhmään ja 9 % kapeiden taitojen ryhmään. 17%:lla oli matalat digitaaliset taidot. (Kuva 2.) Tässä ryhmässä on sellaisia vastaajia, jotka omaavat perustaidot kommunikoinnissa, yhteistyössä sekä tiedon lukutaidossa. He käyttävät digiä lähinnä kommunikointiin. Heillä ei kuitenkaan ole tarpeeksi esimerkiksi digiturvallisuusosaamista ja he ovat täten alttiita identiteettivarkauksille, henkilökohtaisille tietovarkauksille ja huijauksille. Tarkastelin kyvykkyyttä ja osaamisen jakautumista myös DESI-vertailun avoimen datan avulla. Vastaajien taustamuuttujien mukaan jäämme top 3 valtioiden jälkeen melkein kaikissa tunnetuissa yhteiskunnallista eriarvoisuutta tuottavissa väestöryhmissä. Vaikka prosentuaaliset erot ovat pieniä, on tämä selkeä viesti: meillä digiosaamisen eriarvoisuus on paljon vahvemmin yhteydessä mm. maahanmuuttajuuteen, koulutusasteeseen, työttömyyteen, kaupunki-maaseutujakoon ja muihin taustatekijöihin, jotka on jo pitkään tunnettu myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta tuottavina mekanismeina. Näissä vertailuissa Alankomaat nousee selvästi tasa-arvoisimmaksi digiosaamisen suhteen. Yhteenveto ja johtopäätelmiä EU:n politiikkaohjelmilla ja niitä tukevilla seurannoilla on tietyt tärkeisiin arvoihin perustuvat lähtökohtansa, vaikka ne usein tuntuvat kaukaa haetuilta. Kehitystä seurataan yleisillä julistuksilla siitä, kuka on sijoittunut kärkimaaksi ja missä asiassa. Vertailuissa käytetään usein indikaattoreita, joiden pilkkominen pienempiin osiin paljastaakin paljon enemmän asian todellisesta luonteesta. Digiosaamisessa Suomi on lähellä EU:n asettamaa 80 prosentin perusosaajien tavoitetta. Lisäksi Suomi suoriutuu erittäin hyvin digitaalisissa viranomaispalveluissa ja digiteknologian hyödyntämisessä. Kuitenkin, kun katseen kääntää siihen 24 prosenttiin, joilla ei ole määriteltyjä digitalisaation perustaitoja, huomaamme keskeisiä erityispiirteitä väestömme kyvykkyydessä. Erityisesti huomio kiinnittyy eri väestöryhmien ja eriarvoisuutta tuottaviin yhteiskunnallisiin mekanismeihin. Suomessa osaaminen on korkealla tasolla ja ilmainen koulutus on kansalaisoikeus. Emme voisi kuvitellakaan, että vain 80 prosenttia väestöstä osaisi lukea ja laskea - saati, että olisimme sellaiseen tilanteeseen tyytyväisiä. Meille myös monet julkiset palvelut ja niiden saatavuus kaikille tasa-arvoisesti on itsestään selvä arvo, jota emme useinkaan edes pohdi. Kun palveluita siirtyy digitaaliseen maailmaan, voimmeko siis olla tyytyväisiä, jos 80 % väestöstä osaa niitä käyttää? Julkisten digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja käyttöönotossa onkin ensisijaisen tärkeää huomioida ne, joilla ei (vielä?) ole digitalisaation vaatimia kyvykkyyksiä. Myös kykyjen, oppimistarpeiden ja mahdollisuuksien kohdentaminen, huomioiden yhteiskunnallista eriarvoisuutta tuottavat mekanismit, on äärimmäisen tärkeää. DESI -indeksin raportissa nähdään tärkeänä, että puutteelliset taidot omaaville tulee suunnata turvallisuuden, ongelmanratkaisun ja digitaalisen sisällön tuottamisen ohjeistusta ja opetusta. Tämä vastaa myös havaintojamme SoTyDigi -hankkeessa. Lisäksi havaintojen mukaan mahdollisuus käyttää digipalveluita (mm. laitteet) on keskeistä. DESI -vertailu edistää Euroopan Unionin sisäistä digitaalisuuden tasa-arvoista kehitystä, mutta se ei saa ohjata Suomen omaa pohdintaa siitä, mikä meille on tärkeää yhteiskunnallisesti. Meille on perinteisesti ollut tärkeää koko väestön ja eri väestöryhmien pääsy palveluiden piiriin ja laaja sekä korkea osaaminen. Tällöin voimme melko varmalla otteella todeta, että Suomessa ei riitä se, että 80 % väestöstä hallitsee digin perustaidot, vaan meidän olisi tavoiteltava 100 prosenttista perustaitojen hallintaa ja näin tukea perusarvojen toteutumista. Kirjoittaja: YTT Tiina Soininen Tiedolla johtamisen lehtori, Karelia AMK Asiantuntijaopettaja, SoTyDigi – Sosiaali- ja työllisyyspalveluiden digitaaliset ratkaisut pitkien välimatkojen maakunnassa -hanke Viittaukset:
Lähteet: DESI Avoin data Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi 2022 Suomi. Euroopan komissio. Digital Economy and Society Index (DESI) 2022. Full European Analysis. |
Blogin tarkoitusBlogissa julkaistaan tieteellisiä kirjoituksia sosiaalialan digitalisaatiosta eri näkökulmista. Blogi toimii sosiaalialan digitalisaation ajan kuvaajana ja tallentajana, sekä tietolähteenä ja keskustelun virittäjänä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Arkisto
January 2024
Kategoriat
All
|